Viikko on puolessa ja paljon on mahtunut jo tähänkin viikkoon. Maanantai iltana ihan yks kaks iski järkyttävä kipu oikeaan käsivarteeni. Siis tosiaan ihan yllättäin ja sohvalla istuen. Käsi meni niin kipeäksi etten voinut liikuttaa sitä lainkaan ja nukkumisesta ei tullut mitään. Aamulla ensimmäisenä tietysti googlettelin vaivaani ja löysinkin kaikkea kamalaa, mm. Alkava sydänkohtaus, veritulppa ja laskimotukos. Soitin varalta työterveyteen ja sain käskyn saapua lääkärin vastaanotolle. Lääkäri väänteli ja käänteli kättäni ja laittoi röntgeniin ja verikokeisiin, joista onneksi selvisi ettei mitään tukoksia näkynyt. Arvioksi jäivät jännekalvon- tai lihaspussin tulehdus, joita hoidetaan särkylääkkeillä ja kylmähauteella. Tänään kipu on jo ollut siedettävää, ei vielä normaali käsi, mutta työkuntoinen kuitenkin.

Sain eilen myös mielenkiintoisen puhelun koskien omaa elämääni. Joku " kaveri " on ilmeisesti ollut huolissaan minusta niin paljon, että on halunnut tehdä asiasta vähän isommankin numeron. No, kivahan se on, että joku välittää minusta niin paljon, mutta haluaisin kyllä ensi kerralla kuulla tällaiset huolen aiheet ihan ensin vaikka suoraan itse. Kyllä minulle voi tulla sanomaan päin naamaakin, mikäli on aihetta epäillä henkistä jaksamistani. En tiedä oliko tässä tapauksessa oikeasti huoli minusta ja minun jaksamisestani vai oliko syy hänen toimintaansa ihan joku muu, mutta olipa se mikä hyvänsä, niin asiat on nyt selvitetty ja elämä jatkuu ihan ennallaan. 

Ystäväni ja hänen miehensä kohtaama suuri suru on ajatuksissani lähes koko ajan. Eilen he ovat palanneet sairaalasta tyhjään kotiinsa. Se vaan on niin surullista. Olen puhunut ystäväni kanssa pari kertaa puhelimessa ja hän on ollut yllättävän reipas. Mutta tietysti myös surullinen. Eihän tällaisesta menetyksestä kukaan hetkessä toivu. Pelkään jotenkin hänen kohtaamistaan, koska tiedän, että romahdan täysin. Mutta niinhän sen kuuluu mennäkin. Suru, ikävä, viha, raivo, pelko, kaikki tunteet ovat tällaisessa tilanteessa sallittuja. Kunhan kohtaamme, itkemme varmasti ennemmän kuin puhumme. Voi miten tuntuukaan pahalta heidän puolestaan...

Mutta mahtuu tähän alkuviikkoon myös ihania ajatuksia. Tapasin sunnuntaina ihanan ystäväni ja heidän uuden perheenjäsenen, pienen kolme viikkoisen pojan palleron <3 Ja voih, kyllä se vaan sulatti hetkessä minunkin sydämeni <3 Kävin myös pitkästä aikaa toisen ystäväni kanssa kirpparikierroksella. Juuri mitään en löytänyt, mutta kivaa oli silti. Ja viikonloppuna meillä oli myös ystävämme kyläilemässä ja aina on kivaa, kun hän viettää viikonloppua kanssamme. Ja synttäreillä tuli käytyä myös.

Eilen aloitettiin hoitoporukan kanssa luistelu ja tänään suuntaamme taas kohti luistinrataa. Illalla olisi edessä työkokous ja neiti pääsee mummon ja ukin luo hoitoon. Ja nyt kutsuu Afrikan tähti, joten mukavaa viikon jatkoa teille kaikille <3