Muistan sen kuin eilisen päivän, kun pitelin sylissäni tuota pientä ihmettä sairaalan sängyllä. Siinä hän tuhisi rintani päällä ja minä olin pakahtua rakkaudesta. Tuo rakkaus ei ole missään vaiheessa yhtään vähentynyt, päinvastoin. Rakastan häntä tänä päivänä vielä enemmän, mikäli se on edes mahdollista.

Viikonloppuna tosiaan juhlimme neitin syntymäpäiviä. Vieraita kävi molempina päivinä ja herkut maistuivat. Lapsivieraat polskivat paljussa ja juhlien kohokohta oli ehdottomasti maailman rakkain ja tärkein ponipoika Petteri. Neiti ja pari hänen kaveriaan hyppäsivät Petterillä esteitä, neiti laukkasi hiukset hulmuten pihatiellä ilman käsiä ja tytöt kävivät ponin kanssa myös uimassa.

Neiti oli koko viikonlopun yhtä hymyä. Äsken hän pyörähti kysymyssä mitä teen. Vastasin, että aikuisten juttuja ja en halua, että hän tulee lukemaan tätä. Sinne hän häipyi olohuoneeseen jotain äkäisesti mutisten ja naama mutturalla. Minun rakas neiti aurinko ja pyörremyrsky <3

Kaikki alkoi keväällä, kun yksi kaverini hehkutti facebookissa miten hänen tyttönsä on kirjoittanut ylioppilaaksi ihan hurjan hyvällä todistuksella. Tästä oli juttua jopa paikallislehdessä. Myöhemmin juttu oli  poistettu ja oikaisu kertoi, ettei kyseinen tyttö ole ylioppilas.

Monet kylillä puhuivat ääneen epäilyksiään ja tuntui, että kaikki ei nyt tosiaankaan täsmää. Tytön kerrottiin opiskelevan lääketieteitä ja olevan töissä paikallisella terveyskeskuksella LÄÄKÄRINÄ:

No muutaman puhelun se vaati, että juttu saatiin selvitettyä ja tosiaan kaikki oli täyttä valhetta. Opiskelut, kirjoitukset, työpaikat.Tuntuu ihan käsittämättömältä, miten tällaiseen valheeseen on koko perhe lähtenyt mukaan.

Toivottavasti he nyt toimivat oikein ja selvittävät valheitaan eri viranomaisille, tosin en usko että he toimivat näin, koska he syyttävät koko jutusta nyt minua ja ystävääni, koska selvitimme totuuden, päästiin jopa kaikille mahdollisille estolistoille sosiaaliseen mediaan heidän toimestaan :) Kaikkea se maa päällään kantaakin. 

Tänä vuonna äitienpäivänä olin itse töissä, joten kävimme oman rakkaan äitini luona jo lauantaina. Muut sisarukset kävivät oikeana päivänä, joten en nähnyt heitä tänä äitienpäivänä.

Äiti oli taas loihtinut pöydän täyteen ihania tarjottavia ja oli niin ihanaa halata äitiäni. Elämä on ollut aika rankkaa viimeisen vuoden ajan ja jokaisesta päivästä yhdessä saamme olla kiitollisia. Minulla on maailman paras äiti ja lapsillani paras mahdollinen mummo <3

Kotona äitienpäivää ei mitenkään erikoisesti vietetty. Neiti oli askarrellut ihania kortteja kaksikin kappaletta, joista toisessa oli erilaisia tehtäviä. Sain myös pienen muumilaukun ja kukkia. Myös isä ja äiti olivat ostaneet meille sisaruksille ja veljeni vaimolle ruusut <3 Omat pojat soittelivat ja toivottivat puhelimen välityksellä hyvää äitienpäivää. Kahvit olisimme toki yhdessä juoneet, mutta minun ja esikoisen työvuorot sotkivat ne suunnitelmat. Kumpikin poika sanoi puhelun lopussa " olet äiti tosi rakas " ja minä kyyneleet silmissä ajelin töihin äitienpäivän viettoon <3

Koko viikko meni tallilla puuhaillessa. Mä rakastan talli elämää, samoin kuin se pieni tättäräpää tyttöni. Me voitais viettää tallilla kaikki mahdollinen aika. Ja niinhän me kyllä vietetäänkin. Viime viikolla ratsastettiin, syöteltiin hepoille ihanaa vihreää ruohoa, pestiin poni ja rakensin minä itse aitauksenkin. Oli muuten hirveä homma, mutta hyvä siitä tuli. Nyt hepat ovat olleet nykyisellä tallilla puoli vuotta ja aika on mennyt ihan siivillä. Paikka on ihana ja hepat viihtyy. 

Tänään minä nautin hiljaisuudesta ja yksin olosta neitin koulupäivän ajan ja sitten me lähdetään taas tallihommiin.

Käytiin me lomalla myös tivolissa. Tai neiti kävi kaverinsa kanssa ja minä kiertelin kauppoja. Tukilapset olivat myös viikonlopun meillä ja pelattiin krokettia, grillattiin ja nautittiin ihanista ilmoista.

Loma oli oikein ihana, nyt voi hyvillä mielin odotella seuraavaa lomaa.

Esikoinen on saanut elämänsä raiteilleen. Hän opiskelee ravintola kokiksi ja valmistuu syksyllä. Töitä hän on tehnyt koko opiskelujen ajan, välillä kolmessa eri työpaikassa. Tällä hetkellä hän on töissä yhdessä lähikaupunkimme suosituimmista ruokaravintoloista, sekä tekee välillä vuoroja paikallisen terveyskeskuksen kahvilassa. Olen niin ylpeä siitä, miten hän sai elämänsä raiteilleen ja joskus jo uskallan ajatella, että huume sekoilut olisivat hänen kohdallaan ohi. Välillä hän on ollut niin väsynyt, että on halunnut lyödä hanskat tiskiin ja puhunut pelottavia asioita, huumemaailmaan palaamisesta, mutta olen antanut ohjeita , kuunnnellut ja ollut tukena ja tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä. Toivottavasti kaikki menee jatkossakin hyvin.

Nuorempi poikani ei ole tällä hetkellä koulussa eikä töissä. Hänen päivänsä kuluvat pelaillen ja kavereiden kanssa aikaa viettäen. En kuitenkaan ole huolissani, koska se on hänen valintansa ja ehkä hänkin jossain vaiheessa suorittaa opiskelut loppuun ja aloittaa työelämän. Sen aika ei vaan ole vielä.

On ihanaa äitinä seurata miten tärkeitä pojat ovat toisilleen. He käyvät paljon toistensa luona, pelailevat yhdessä ja puhuvat elämän vaikeistakin asioista. Se on sitä veljesrakkautta parhaimmillaan.

Maaliskuussa pakkanen sitten paukkuikin ihan toisissa lukemissa, mihin alkuvuodesta oltiin totuttu. Sitä ei vaan enää niin hirveästi tule kauhisteltua, kun ei ole pakko työn puolesta joka päivä ulkoilla.

Maaliskuussa juhlittiin myös rakkaan kummipoikani kaksi vuotis syntymäpäiviä. Tämä maailman suloisin hurmuri on ollut iso osa elämääni syntymästään saakka. Ensimmäisen kerran sain hänet yöhoitoon hänen olleessa n.3 kuukauden ikäinen. Voi sitä rakkauden määrä, kun sain pienen tuhisevan vauvan tuoksuisen nyytin kainalooni. Kutsuimme häntä neitin kanssa vauva aikana Nyhryksi <3 Hän oli niin suloinen, viaton, kaikkien sydämet valloittanut Nyhry <3

Olen saanut seurata hänen kasvuaan läheltä. Olen nähnyt miten hän oppi kääntymään, ryömimään, konttaamaan ja kävelemään. Olen nähnyt kun hän maistelee ensimmäisiä kiinteitä aterioitaan, miten hän tarttuu innolla uusiin leluihin ja miten hän saa ensimmäisen hampaansa. Yksi vuotiaana hän ei enää ollut Nyhry, vaan hänestä oli kasvanut iso Jäbä <3

Olemme käyneet yhdessä Hoplopissa ja uimahallissa. Olemme leikkineet leikkipuistoissa, rakentaneet palikkatorneja, vierailleet mummolassa ja hyvän ystäväni luona. Nyt hän on 2 vuotias ja meille aina niin rakas Möttönen <3

Möttönen puhuu jo täydellisesti. Osaa useiden laulujen sanat ja tanssii kaikenlaisen musiikin tahdissa. Hän ajaa hurjaa vauhtia potkupyörällään, rakastaa mummoaan, ukkiaan ja ihanaa Mämmiksi kutsumaansa setäänsä. 

Tämä pieni kaksi vuotias tuo niin paljon iloa meidän perheen elämään, rakastamme häntä yli kaiken <3

Tammikuussa juhlittiin äitini syntymäpäiviä. Äiti on minulle niin tärkeä ja rakas <3 Usein mietin äitini kirjoittamaa runoa, jonka olen joskus täälläkin julkaissut. Siinä on jotain niin hienoa, se on täynnä rakkautta, äidin rakkautta...On luopumista elämä, vaan en tahdo itkeä...On luopuminen vaikeaa, tekee kipeää, on haikeaa...Mitä lapselleni toivoisin? Hyvän elämän tietenkin!

Kävimme neitin kanssa useita kertoja laskettelemassa. Tai siis neiti lasketteli kavereidensa kanssa ja minä värjöttelin mäen alla. Kävimme tietysti myös tallilla, neiti hiihteli ja taisipa pari kertaa suostua luistelemaankin. Se ei oikein ole meidän neitokaisen suosikki puuhaa.

Minä totuttelin sata prosenttiseen työaikaan leppoisten opiskeluaikojen jälkeen ja niin ne vaan talvikuukaudet kuluivat hitaasti, mutta varmasti.

Kotiin päästyäni söimme perinteisesti riisipuuroa ja lähdimme neitin kanssa vanhempieni luo joulukahville. Kävimme myös hautausmaalla, niinkuin joka joulu.

Kävin hakemassa pojat kotiin joulunviettoon, söimme ihanan jouluaterian, juttelimme niitä näitä yhdessä aikaa viettäen. Joulupukki ei enää meille ennättänyt, mutta lahjoja se oli kuitenkin käynyt kaapin kätköihin tuomassa :) Yhdessä availimme lahjat ja kaikki olivat iloisia ja onnellisia. Juuri se on joulussa parasta, että kaikilla on hyvä olla.

Perinteinen joulupäivän jouluateria siskoni ja hänen miehensä luona jäi tänä jouluna väliin, koska siskoni oli tosi kipeänä. Se vähän harmitti, koska olin odttanut pitkään herkuista notkuvia juhlapöytiä ja yhdessä oloa lapsuuden perheeni kanssa, mutta tämä joulu nyt meni niin.

Tapaninpäivänä vielä huilailtiin ja sittempä minä palasinkin jo töihin. 

Oppisopimuspaikkani oli aikuisten kehitysvammaisten tehostettu asumisyksikkö. Rakastin työtä ensimmäisestä päivästä lähtien.

Opiskelua en ehkä niinkään, heh, mutta oli sekin oikeasti kivaa vaihtelua. Meillä oli ihana luokka, kaikki oikeasti aikuisia, elämää ja työntekoa nähneitä huippu tyyppejä. Ja opettajatkin mukavia.

Opintojen alkuvaiheessa mietin usein miten kukaan voi muistaa jotain lääkkeiden nimiä tai miten jotain peg-letkua käytetään ( aloittaessani en edes tiennyt mikä koko letku on ) tai miten ikinä tulen oppimaan katetroinnin, verikokeiden oton tai edes asukkaiden nimet. Mutta niin vain opintojen edetessä kaikki alkoi pikkuhiljaa loksahdella kohdalleen ja tänä päivänä peg- letkun käyttö, vaihto ja ilmaus sujuu ihan leikiten, samoin asukkaiden käytössä olevien lääkkeiden nimet, käyttötarkoitus, haitat ja yhteisvaikutukset ovat  hyvin hallinna. Katetrointi ja verinäytteet sujuvat siinä missä syötöt, vaipanvaihdot, pesut, saunotukset ja haavojen hoidotkin. Kyllä se sanonta pitää paikkansa ainakin minun kohdalla, että tekemällä oppii :)

Joulukuussa 2022 sain vihdoin paperit käteen ja voin ylpeänä todeta " Minä olen lähihoitaja! )

Järjestin juhlat valmistumiseni kunniaksi. Kerrankin juhlat ihan itselleni. Paikalla olivat läheiset ystäväni ja rakkaat perheenjäseneni. Päivä oli täydellinen.

Nyt olen ollut oikeana työntekijänä valmistumisestani asti samassa paikassa ja rakastan työtäni edelleen.

Haluan saada näihin päivityksiin jonkinlaisen järjestyksen, koska joskus palaan etsimään täältä itse jotain unohtunutta asiaa ja siksi teen nämä aina aiheeseen liittyvällä otsikolla.

Tämä olkoon vain tällainen ilmoitus paluusta ja nyt yritän kuroa erillisillä päivityksillä kiinni tämän alkuvuoden tapahtumat.

Kiitos, että olette edelleen mukana elämäni matkalla. Meinasin oikeasti pyörtyä, kun näin päivittäiset  kävijämäärät, vaikka edellinen kirjoitus on puolen vuoden takainen.