Minä olen jotenkin pulassa itseni kanssa :( Olo on ihan kauhea. Enkä tiedä miksi. Ensin oli hirveä raivo ja 24/7 v***tus. Mikään ei kiinnostanut ja pinna paloi hetkessä. Ajattelin sen liittyvän herkkulakkooni, olin siis kaksi viikkoa täysin ilman mitään herkkuja ja se on minulle pitkä aika. No, pikkuhiljaa olen kuitenkin taas alkanut syödä myös herkkuja, mutta ihan järkevissä määrin. Raivo on laantunut ja tilalle astunut pohjaton suru. Tekisi mieli vaan itkeä :( Neljä päivää tukilasten kanssa oli äärettömän raskaita ja kun he lähtivät ovesta, lysähdin keittiön tuolille ja itkin. Seuraavan tunnin makasin pimeässä huoneessa ovi kiinni. Ja itkin. Ei siis millään lailla normaalia. Tuntuu, että pää leviää hetkenä minä hyvänsä. Aivan kuin olisin jossain syvässä kaivossa ja meinaisin hukkua. Pelottavaa.

Viime yö meni taas valvoessa, tietysti. Päänsärky kamala ja aamu aloitettu jättikuurilla särkylääkkeitä. Kohta alkaisi työt ja ovella ei todellakaan ole vastassa hyvin levännyt ja onnellinen hoitotäti, peilistä katsoo pikemminkin Frankensteinin hirviö, joka vaan toivoo, ettei yksikään lapsi astuisi tuosta ovesta sisään. Ikinä. Mietin jo pitäisikö minun jäädä sairaslomalle. Mutta miksi? Mikä minua oikein vaivaa? Elämäkö? Onhan tässä ollut kaikenlaista huolta ja murhetta, mutta niinhän sitä on aina. Nytkö vaan minun voimavarani loppuivat? Mitä ihmettä minä nyt teen?

Poistin puhelimestani Facebookin, siis koko sovelluksen ja aion poistaa koko profiilini heti, kun vaan siinä onnistun. Läppärillä Facebook toimii meillä ehkä kerran pari kuussa ja puhelimella en osannut sitä tehdä. Sekin tuntuu niin oudolta, olen ollut siihen ihan koukussa ja luen mielelläni ystävieni kuulumisia. Nyt en vaan jaksa sitäkään. Kumpa tietäisin mikä tämän olon aiheuttaa ja voi kumpa saisin itseni takaisin...

Yön uusimmalla levyllä on kaunis kappale, erakko. Lukekaa nämä sanat, sillä juuri tältä minusta nyt tuntuu...

Anteeksi jos olen ollut kauan siellä, missä kukaan tiedä ei. Anteeksi jos loukkasinkin teitä, kun pahat voimat minut vei. Olen ottanut ja saanut teiltä paljon, vaan kaiken tahdoin pitää omanain. Jos pahan mielen joskus annoin, sen kannoin mukanain .Kertosäe: Minä tahdoin olla täällä aina yksin, jätin portin taakse suuren maailman. Vaan ihmismieli kuollein käsityksin, aina jonkun huomaa portin sulkevan. Erakoksi muuttuu moni silloin, kun ajatukset pitää omanaan. Moni osaa jakaa muille salaisuuden, sen salaisuuden jolla portit avataan. Opetelkaa tarttumaan mun käteen, vaikka silmiin katsoa mä osaa en. Anteeksi en pyytämään mä oppinut, kunpa opettaisit sen. Kertosäe: Minä tahdoin olla täällä aina yksin, jätin portin taakse suuren maailman. Vaan ihmismieli kuollein käsityksin, aina jonkun huomaa portin sulkevan. Tuon suuren maailman. Niinkuin lasiseinän läpi katson, miten valheet tätä maailmaa pyörittää. Oppinut en elämästä koskaan sitä, kaikkein tärkeimpää. Opetelkaa tarttumaan mun käteen, vaikka antaa mitään teille osaa en. Kauan sitten sain jo teiltä paljon, miten korvata vois sen ...