Neljä viikkoa lomailua takana ja vielä tämä yksi edessä. Toisaalta tuntuu, että kesä on mennyt hirveän nopeasti. Toisaalta taas tuntuu, että loma on kestänyt ikuisuuden. Kesän ilmat eivät ole olleet mitenkään kehuttavat, niinkuin on tullut aika usein täälläkin mainittua. Siitä huolimatta olen käynyt uimassa paljon useammin, kuin aijempina kesinä ja nauttinut pihalla olosta jokaisena lämpimänä päivänä. Kesävaatteisiin ei ole ennättänyt kyllästyä, koska monena päivänä on pitänyt kiskoa farkut jalkaan ja takki päälle. Tänäkin aamuna lämpömittari näyttää kolmetoista astetta ja sataa vettä. Lomani on suurimmaksi osaksi täyttynyt lasten hoidosta, yllättäin, mutta on se silti ollut ihan erilaista, kuin normaali työssä olo. Loma on aina loma.

Viikonloppua vietimme jälleen kerran tukilasten kanssa. Kävimme mökillä ja uimassa. Pyöräilemässä ja katsomassa ja syöttämässä läheisellä maatilalla lehmiä ja hevosia. Kävimme myös ongella. Pelasimme krokettia ja sisällä Fortunaa. Viikonloppu meni nopeasti.

Kohta lähden neitin kanssa hakemaan siskoni tyttöä ja hänen isäänsä meille kylään. He käyvät meillä joka kesä. Siskoni tyttö jää myös yökylään. Tällä viikolla palaan myös jo hetkeksi oikeisiin töihini, kun parina päivänä saan uusimman hoitoryhmän jäsenen tutustumaan meille. Ihan kivaa, vaikka kyllähän se vähän ärsyttääkin näin lomalla. Mutta helpommalla me kumpikin päästään ensi maanantaina, jos olemme edes pari kertaa nähneet. Huomenna hoitelen myös kaverini pientä poikaa,häntä  jota siis olen hoitanut koko lomani. Eilen juhlimme hänen 1- vuotissynttäreitään <3

Viikonloppuna olin jotenkin ahdistunut. Väsynytkin. Mietin paljon elämääni taaksepäin ja se on aina virhe. Elämässäni on ollut niin paljon rankkoja ajanjaksoja, ettei niiden miettiminen koskaan ainakaan piristä mieltä. Pitäisi olla miettimättä, mutta aina en siihen pysty. Mietin läheisiäni. Pikkuveljiäni. Isosiskoani ja hänen miestään. Muutamaa rakasta ystävääni. Kaikilla heillä on raskaita asioita kannettavanaan ja voimat vähissä. Tuntuu pahalta. Haluaisin niin auttaa heitä jokaista, mutta ikävä kyllä en pysty. Eikä siihen pysty kukaan muukaan. Voin vaan kulkea heidän rinnallaan, kuunnella ja lohduttaa. Ja toivoa, että kaikki kääntyy vielä hyväksi <3 Mietin lapsiani. Lähinnä poikiani. Heräsin lauantai yönä neljään aikaan siihen, että ovelta kuului koputusta. Olin varma, että siellä on poliisit tuomassa jotain kamalia uutisia. Rappusella istuikin nuorempi poikani, tulossa baarista. Onneksi. En saanut nukuttua oikeastaan yhtään sen jälkeen. Tuollaiset herätykset ovat ihan kamalia. Ehkä se säikähdys toi mieleeni " menneisyyden  haamut " ja siksi olen paljon miettinyt asioita menneisyydestä. Haluaisin, että lapsillani olisi kaikki hyvin. Kukapa äiti ei haluaisi. Ja onhan heillä. Paremmin kuin monella muulla, mutta silti mietin ja pohdin paljon heidän elämäänsä ja tulevaisuuttaan. Mutta siihenkään en voi juuri vaikuttaa, jokainen tekee omat valintansa ja virheensä. Jokainen elää itse oman elämänsä. Mieitn itseäni ja sitä mitä olen elämältä saanut. Miein myös sitä, mitä voin menettää ja se vain lisäsi ahdistustani. En halua menettää mitään. Täytyy yrittää elää niin ja tehdä oikeita valintoja,että saan pitää tämän kaiken. Menettämisen pelko on suuri. Välillä tuntuu, että pää leviää näitä asioita pohtiessa. Kumpa osaisin elää stressaamatta ihan kaikesta.

Näihin mietteisiin olen siis herännyt vielä tänäkin aamuna, viimeisen lomaviikon maanantaina. Toivottavasti mieli tästä vielä kohenee. Nyt neitin kanssa aamupalalle, mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille <3