Vähän reilu kolme viikkoa sitten heräsin normaalisti aamulla töihin. Keittelin kahvit, ruokin kissat ja aloin tekemään aamupalavoileipiä. Yhtäkkiä minua alkoi huimata ja tuli jotenkin outo olo. Menin vessaan ja meinasin kävellessäni pyörtyä. Kylmä hiki valui ympäri kroppaani ja olo oli niin huono, että oksensin monta kertaa. Vaapuin pitkin seiniä kävellen sohvalle, etten pyörtyisi ainakaan lattialle. Siinä tuskastelin oloani ja harmittelin, etten pääse töihin. Mietin iskikö korona näin rajusti vai kenties joku vatsatauti. Kurkkua kuristi, keuhkoputki oli tulessa ja kädet tuntuivat oudon raskailta. Sanoin miehelleni, ettei hän lähtisi töihin ennen kuin neiti on saatu kouluun. En nimittäin voinut kuvitellakaan nousevani sohvasta lapselle jotain aamupaloja laittamaan.

Mies lähti viemään neitiä kouluun ja minä jäin yksin. Soitin töihin, etten tule ja laitoin meidän perhewhatsappiin viestin, että soittelisivat minulle välillä päivän aikana, koska oloni on outo. Sain monta viestiä äitiltäni ja sisaruksiltani, jossa kehoitettiin menemään lääkäriin. Mies saapui myös kotiin heti neitin vietyään ja pian olimmekin matkalla terveyskeskukseen.

Menin  pitkälleni sänkyyn ja hoitaja tuli ottamaan sydänkäyrää ja muita kokeita. Sydänkäyrä kertoi järkyttäviä totuuksia. Minulla oli käynnissä sydäninfarkti ja silloin tuli kiire. Monta hoitajaa ja lääkäriä pyöri ympärilläni laittaen suuhuni jotain nestettä ja jotain murusia. Kädet olivat tippaletkuja täynnä ja sitten mentiin pillit ja vilkut päällä kohti kaupungin sairaalaa. Kyynelieni läpi ennätin ennen lähtöäni kuiskata miehelleni, että pidä neitistä ja pojistakin hyvää huolta, jos minä en selviä. Hän puristi kättäni ja näin kuinka kyyneleet valuivat hänenkin poskilleen.

Ambulanssimatka meni pelonsekaisissa tunnelmissa. Olin lähes varma, etten selviä hengissä sairaalaan asti. Pelotti. Mietin matkalla tosi paljon elämääni. Kai se on sitä " elämä vilisi silmissäni " pohdintaa, kun pelkää kuolevansa.

Sairaalaan päästyämme ensihoitajat juoksivat käytävää pitkin suoraan toimenpidesaliin. Siellä minulle tehtiin pallolaajennus. Yksi iso sepelvaltimo oli täysin tukossa. Hengenlähtö oli tosiaan lähellä.

Toimenpiteen jälkeen minut vietiin sydänvalvontaosastolle. Olin kytkettynä sydänmonitoriin ja vaikka sun minkälaisiin letkuihin , enkä saanut liikkua lainkaan. Piti vain maata sängyllä selällään. Mutta minä olin hengissä!!!

Vähän väliä sydänmonitori piippasi ja monta hoitajaa ja lääkäri juoksivat huoneeseeni. Minulla oli pahoja rytmihäiriöitä, eikä niitä saatu lääkkeillä loppumaan. Sydänlääkäri ultrasi sydämeni ja siellä näkyi massiivinen läppävuoto. Verenpaine oli todella alhainen ja hemoglobiini 70, eli minulla oli anemia. Sain tipan kautta verihiutaleita ja verta muutaman pussin. Hemoglobiini saatiin näillä nousemaan 98. Rytmihäiriöt eivät helpottaneet. Minua alettiin valmistelemaan tahdistimen laittoon. Taas oli kiire. Kuolemanpelko hiipi esiin uudestaan.

Mutta kuin ihmeen kaupalla rytmihäiriöt vähenivät ennen tahdistimen laittoa ja lääkäri halusi vielä seurata tilannetta. Tahdistinta ei tarvittu, vaikka rytmihäiriöitä oli edelleen. Olin yhden yön tehovalvonnassa ja seuraavana iltana pääsin tavalliselle sydänosastolle. Tehovalvonnassa ollessani itkin oikeastaan koko ajan. Kaikki se pelko ja huoli, oma sekä läheisteni, sekä kaikkien ihanien ihmisten  yhteydenotot  saivat kyyneleet virtaamaan vuolaana virtana poskillani.

Mieheni kävi neitin kanssa minua jo tehovalvonnassa katsomassa. Sekä vanhempani ja vanhin siskoni tyttärensä kanssa. Poikani kävivät sitten seuraavana päivänä ja neiti ja mieheni olivat silloinkin mukana.

Kotiin pääsin 4 päivää tapahtuneen jälkeen. Pelotti lähteä kotiin ja luopua niistä 24/7 mittaavista mittareista. Pelotti lähteä kotiin, jossa olisin ihan omillani. Kotiin minä kuitenkin pääsin ja kolme viikkoa olen harjoitellut elämää sydän sairaana. Olen ollut tupakoimatta koko tämän ajan. Olen käynyt päivittäin pienillä kävelylenkeillä ja olen myös palannut töihin. Tosin eilen neitin koronatesti näytti positiivista ja jäin häntä hoitamaan kotiin. Nyt kauhulla odotan milloin korona iskee minuun ja onko sydämeni tarpeeksi vahva kestämään sen pirullisen viruksen.