Kesä ei ole ollut ilmojen puolesta mitenkään paras mahdollinen. Juhannukseen asti oli jäätävän kylmää, sen jälkeen kaksi viikkoa helteitä ja sen jälkeen sellaista hyvin vaihtelevaa ; Sadetta, tuulta, pilvistä, aurinkoa.

Tämän vuoden kesälomani on myös huomattavasti lyhyempi, kuin aiempina vuosina. Juhannuksen jälkeen jäin lomalle ja nyt on menossa kolmas, eli viimeinen loma viikkoni. Odotan jo innolla töihin paluuta. Rakastan työtäni suunnattomasti.

Tämä loma on mennyt vähän niin ja näin. Ensimmäisen viikon oli mielettömät helteet ja se vietettiinkin hyvin pitkälti uimarannalla. Toinen viikko meni mökillä. Siellä olo ahdisti hirveästi ja minun oli tosi vaikea nauttia lomasta. Kiitos neitin isän, joka pilasi sen reissun. Kotiin palattuani hoitelin muutaman päivän kummipoikaani. Tämä viimeinen viikko on sitten vaan oltu. Ollaanhan me toki käyty tallilla, yksi päivä vietettiin lähikaupungissa kirppareita kierrellen ja uimarannat on tullut koluttua hyvinkin tarkkaan.

Odotan syksyä ja pimeneviä iltoja jo kovasti. Odotan sitä, että voin ratsastaa ja touhuta tallilla ilman , että kimpussa on miljoona ötökkää. Odotan tulevaa kolmatta näyttöä työpaikallani. Odotan , että elämä muuttuisi takaisin normaaliksi, entiselleen. Vaikka ei tämä elämä koskaan enää ennalleen palaa.

Joka päivä, lähes joka hetki odotan, että voisin kävellä pihalle ja sytyttää tupakan. Voi kumpa tämä tupakan himo menisi pian ohi...