perjantai, 26. toukokuu 2017

Martta

Tänään sinä lähdit luotamme. Tänään jätit jälkeesi suuren surun ja ikävän. Tänään sinä pääsit eroon kivuistasi. Tänään sinä tapaat jälleen Lyylin.

Lepää rauhassa, rakas lörppöhuuli. Pidä hauskaa taivaan tiellä. Voi Martta, ikävöin sinua niin kovin <3 Enkä voi kuin toivoa " vanhemmillesi " äärettömän paljon voimia, tämä tuntuu niin pahalta :( Pelottaa miten he tästä selviävät, kun tuntuu, etten edes minä selviä :(

Niin vaikeni ääni tassujen, 
sammui liekki suuren sydämen. 
Jätti surun suuren, 
aivan valtavan, 
sisintä hiljaa kuin riipien kalvavan. 
Ei enää virkaa talutushihnalla, 
lämmittäjää kylmillä varpailla.
Poissa katse tummien silmien, 
ja se haukku - sitä enää kuule en. 
 

perjantai, 26. toukokuu 2017

14 vuotta

 

         "  Olin niinkuin jäänyt oisin horrokseen. Kyllästynyt pitkään kaamokseen.

           Suru nosti usvan päivään jokaiseen, haavat liian arat uuteen suhteeseen..

           Elin siihen asti päivän kerrallaan, kunnes päätin kaiken unohtaa.

           Ajatukset liisi vihdoin irrallaan, sattumalta lähdin sitten Tallinnaan.

 

                 Tapasin sut Tallinnan laivalla, kysyit onko mulla sydän karrella?

                 Syötiin eväsleivät laivan kannella, rakastuttiin matkan varrella.

                 Sinä jatkoit Riikaan, minä takas Helsinkiin, 

                 Alex rakas kaipaan sua niin.

 

           Luulin ettei mulle voisi käydä niin, uskonut en matka romanssiin.

           Haavoilleni juotit jotain balsamii, sydämeeni tuotit uusii unelmii.

           On kuin tekis matkaa uuteen galaksiin, sattumalta mekin löydettiin.

           Nyt kun aattelen mä mua ja Alexii, sattuma kai siihenkin me tarvittiin.

 

                Tapasin sut Tallinnan laivalla, kysyit onko mulla sydän karrella?

                Syötiin eväsleivät laivan kannella, rakastuttiin matkan varrella..."

 

 

 

               

         

torstai, 25. toukokuu 2017

Vapaalla

Ihanaa, loppu viikko jälleen vapaata. Jotenkin tuntuu, ettei jaksais enää yhtään herätä herätyskellon kanssa. Kyllä tuntuu jo siltä, että olen loman tarpeessa. Vaikka vastahan minä viime viikolla vietin kolme päivää ylityövapaalla. Kai tämä on jotain kevät väsymystä.

Hoitaja soitti neitin tuloksista ja kaikki on ihan kunnossa, onneksi. Tänään aion oikeasti olla niiiiiiin vapaalla, en ehkä tee mitään :) Paitsi pyöräilemässä lupasin käydä neitin kanssa ja yksi sänky pitäisi käydä hakemassa. Niin ja autokin pitäisi katsastaa.

Oma pää jatkaa ihme pähkäilyä :0 Miksi joka asiasta löytyy hurjasti pohdittavaa, niistäkin jotka on oikeasti hyvin, niin silti nekin pitää kääntää aina jotenkin hankalaksi. Olisipa mahdollista laittaa pää vaihtoon :) Kai sitä on niin tottunut huonoihin uutisiin ja kaiken maailman huoliin ja murheisiin, ettei sitä uskalla edes ajatella, että joku asia voisi mennä hyvinkin.

Huomenna on ystävilläni surullinen päivä. Lupasin lähteä ystäväni tueksi, vaikka salaa toivonkin, ettei hän haluaisi minua mukaan. Mutta tietysti menen, mikäli hän haluaa. Toinen hyvä ystäväni elää myös jännittäviä aikoja, toivon koko sydämestäni, että hän saa huomenna hyviä uutisia <3

Nyt hyppään sohvalle lepäilemään ja nousen siitä vasta sitten, kun alan laittaa ruokaa. Uunilohta, nam!

Mukavaa Helatorstaita teille kaikille <3

tiistai, 23. toukokuu 2017

Vaikea viikko

Tästä viikosta on tulossa vaikea. Raskas. Tiedän sen jo nyt, vaikka ollaan vasta viikon alussa.

Oma pääni on ensinnäkin ihan sekaisin. Nuoremman poikani asiat vaivaavat mieltäni. Viikonloppu ei mennyt ihan putkeen ja nyt en saa asioilta mielenrauhaa. Kuten olen aiemminkin todennut, että tieto lisää tuskaa ja epätietoisuus tekee elämästä helvetin. Nyt tuntuu juuri siltä.

Miksi sitä aina pitää ajatella kaikkein pahinta? Miksi ei voisi joskus nähdä asioissa myös toisen vaihtoehdon? Sen paremman puolen? Onko se oikeasti aina niin, että kun jotain pahaa tapahtuu, niin sen pitää olla se pahin? Plääh. Tuntuu ettei pää kestä tätä pohtimista ja miettimistä.

Ystäväni elää raskasta viikkoa. Ystäväni, joka on joutunut luopumaan jo hirveän paljosta ja lisää on tulossa :( Eilen illalla itkimme puhelimessa, pitkästä aikaa. Tuntuu niin äärettömän pahalta ystäväni ja hänen entisen miehensä puolesta :( En osaa auttaa, en oikein edes lohduttaa. Mutta osaan olla tässä, lähellä. 

Tänään on myös vuosi siitä, kun he joutuivat hyvästelemään rakkaan Lyyli koiransa :( Tästä viikosta tulee vaikea :(

Mä annan sut pois. Mä päästän sut pois. Vaikka sattuu. Sä annat mut pois. Sä päästät mut pois. Kaikkeen tottuu. Hymyillään vaan. Ei oo muutakaan enää antaa. Luovutaan toisistamme hiljaa...

 

perjantai, 19. toukokuu 2017

Kodinonni

Ollaan neitin kanssa oltu muutama päivä vapaalla, jostain syystä ei vaan yhtään tunnu siltä.

Keskiviikkona olin palaverissa. Tuntui jotenkin helpottavalta, kun olin paikalla " ammattiroolissa ", eikä palaveri tällä kertaa koskenut minua tai lasteni ongelmia. Kuulin miten muillakin perheillä on omia huolia ja murheita. Meidän perhe ei siis ole ainoa. Tuntui myös surulliselta kuulla niitä muiden huolia. Sitä niin toivoisi, että kaikilla menisi hyvin. Mutta sellainen toive ei ikävä kyllä toteudu koskaan.

Keskiviikkona juhlimme myös esikoiseni syntymäpäiviä täällä meillä. Mitään isoja kemuja ei ollut, mutta vanhempani, siskoni ja hyvä ystäväni kahden lapsensa kanssa kävivät kahvilla. Esikoinen oli onnellinen ja herkut maistuivat hyvin. Poikien isä asuu usean sadan kilometrin päässä, joten arki-ilta vierailut ei luonnollisestikaan onnistu, mutta hän käy sitten esikoisemme luona, kunhan seuraavan kerran ajelee tänne päin.

Eilen oli tarkoitus viettää oikeasti vapaa-päivää. Olla yöpuvuissa pitkälle päivään, loikoilla ja lorvia. Mutta eipä taas mennyt päivä suunnitelmien mukaan. Neiti heräsi aamulla silmänympärykset täynnä jotain kamalaa syheröä :0 Soitin hätäpäissäni neuvolaan ja sain ohjeen soittaa omalle lääkärille. Lääkärin vastaanotto olikin järkyttävä kokemus. Lääkäri hätääntyi silminnähden ja laittoi kiireellisesti neitin verikokeisiin. Sanoi, että nyt täytyy heti saada selvyys verikokeista onko kyseessä jokin verisairaus. Kyllä oli pitkä aika odotella tuloksia. Ennätin jo mielessäni miettiä miten saan mahdollisimman nopeasti ilmoitettua esimiehilleni, että nyt alkaa meidän elämässä pitkä sairaala jakso, enkä aio olla töissä. Ehkä enää ikinä. Mietin kaikkea kamalaa. Pelotti ihan suunnattomasti. Onneksi verikokeiden tulokset olivat normaalit. Kuitenkin kyseiset jäljet silmien ympärillä, jotka siis ovat verenpurkaumia, voivat viitata johonkin munuaissairauteen. Saimme ohjeet ja tarvikkeet virtsanäytteen antoon ja se toimitettiin tänä aamuna. Lääkäri soitti vaille neljäiltapäivällä ja antoi taas aihetta huoleen. Näytteessä on liikaa puna- ja valkosoluja, joka siis edelleen voi olla merkki munuaissairaudesta. Lisäkokeita ja tietoja pitää nyt odotella maanantaihin. Paitsi jos verenpurkaumia tulee lisää, on välittömästi lähdettävä päivystykseen. Tähän kaikkeen , tai siis niihin verenpurkautumiin voi olla myös ihan luonnollinen selitys, neitin edellisen illan ummetus ( kuulema kova ponnistaminen voi aiheuttaa kasvoihin verenpurkauksia ) mutta tuota virtsanäytteen tulosta se ei kyllä selitä. Aina pitää olla jotain huolta. Aina. Ja lapsia koskevat murheet ja huolet ovat aina niitä raskaimpia. Nyt ei taas auta, kuin toivoa ja rukoilla, että tämä päättyy vielä hyvin.

Tänään siis vietiin meidän perheessä virtsanäytteitä ihan urakalla, kun myös nuorempi poikani aloitti oman urakkansa. Mietin kun hän lähti ovesta aamulla, että onkohan kenelläkään muulla näin suuria huolia elämässään, kuin minulla? Ehkä niitä on. Ja varmasti vielä paljon suurempia.

Esikoinen sai tänään päätökseen muutaman viikon kestäneet autokoulun kakkos- ja kolmosvaiheen ja istui kotona juttelemassa kanssani pitkän tovin. Puhuimme neitin terveydentilasta ja myös hänen veljensä tilanteesta. Oli ihana jutella hänen kanssaan. Hän on oikeasti maailman ihanin esikoinen <3

Aamulla kävimme neitin kanssa vesisateessa kiertelemässä vähän kauempana olevia leikkipuistoja, siivosin koko talon, laitoin ruokaa, pesin pyykkiä ja iltapäivällä saapuivatkin jo tukipojat. Ennätimme jo hetken ulkoilla trampoliinissa hyppien ja kohta lähdemme takaisin pihalle. Ilma on ensimmäistä kertaa tänä keväänä kesäisen lämmin, lähes 20 astetta ja siitä on otettava kaikki irti.

Aamulla, kun raahauduin keittiöön kahvinkeittoon, olo oli jotenkin uupunut. Kodinonneni oli pöydällä samaa mieltä. Se roikkui hyvin väsyneen ja surullisen näköisenä joka oksa alaspäin. Tainnut vähän kastelu unohtua. Annoin sille vettä ja päivän mittaan se on saanut ryhtinsä takaisin. Näin minäkin aion tehdä. En anna näiden huolien musertaa minua. Me selvitään näistäkin, tuli mitä tuli. Mulla on maailman paras perhe <3 Mulla on onni kuulua juuri tähän perheeseen ja sukuun. Mulla on maailman ihanimmat ystävät. Mulla on kodinonni, joka pystyy hetkessä taistelemaan itsensä täyteen loistoon ja kukoitukseen ja minä otan siitä mallia!

Hyvää perjantai- iltaa kaikki ihanat <3

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista