lauantai, 20. tammikuu 2018

Sairaslomalla

Kyllä on ollut pitkä viikko. Maanantaina lääkärikäynnillä selvisi, ettei jalassa onneksi ole murtumaa, mutta nivelsiteet olivat jotenkin pielessä nilkan kummaltakin puolelta. Saikkua napsahti koko viikko, plääh. Mutta ihan hyvä tietysti on ollut lepuuttaa jalkaa, on se nimittäin ollut ihan pirun kipeä ja on vieläkin. Siihen on tullut semmoinen ihmeellinen kipu, tuntuu kuin jalkapohjaan iskettäisiin vähän väliä sukkapuikko, joka menee luuhun asti ja kipu on niin kova, että kylmät väreet menee koko kropassa ja välillä kyyneleet tulevat silmiin. Tuleekohan tästä toimivaa jalkaa enää koskaan :(

Olen lukenut ja vaan maannut sohvassa. Pelannut neitin kanssa ja taas vaan maannut sohvassa. Ei ole minun juttuni ollenkaan. Eilen tulivat sitten tukilapset ja saa nähdä mitä jalasta on jäljellä, kun tänään mennään luistelemaan ( siis lapset luistelevat, en minä ) ja laskettelemaan ja makkaranpaistoon. Nyt saa sohvassa makoilu riittää, ensi viikolla minä aion olla töissä!

Uhmasin myös torstaina kaikkia sairasloma lakeja ja säädöksiä ja lähdin ratsastamaan. Mietin nimittäin hirveästi tapahtunutta ja ajattelin, etten kohta enää uskalla mennä hevosen selkään, jos tauosta tulee liian pitkä. Neiti oli vanhempieni luona hoidossa. Ratsastus sujui ihan hyvin, mutta kyllä minua pelotti. Koko ajan ajattelin, että entäs jos se hevonen vaikka säikähtää ja lähtee kamalaa vauhtia johonkin suuntaan, enkä saa sitä pysähtymään. Tarkkailin rintaremmiä ja kaikkia muitakin varusteita lähes hysteerisenä. Laukkaamisen jätin suosiolla väliin. Toivottavasti pelko lievenee ajan mittaan ja pystyn taas nauttimaan ratsastuksesta entiseen malliin. Illalla jalka oli tosi kipeä, mutta niin sen arvelinkin menevän. Huomenna menen ratsastamaan uudestaan, nyt on vaan pakko uskaltaa.

Mukavaa viikonloppua teille!

sunnuntai, 14. tammikuu 2018

Pakollinen lepotauko

Viikonloppu on mennyt sohvassa loikoillessa. Päivät on tuntuneet pitkiltä, en edes muista milloin viimeksi en olisi viikonloppuna käynyt tallilla. Siis eihän siitä nyt kauhean pitkä aika ole, mutta sen jälkeen kun aloitin ratsastuksen uudelleen, olen käynyt tallilla joka viikonloppu.

Perjantaina siis putosin tai suorastaan lensin hevosen selästä. Heppa kompastui jostain syystä irronneeseen rintaremmiinsä kesken laukan ja minä lensin niinkuin elokuvissa hevosen pään yli suoraan pää edellä sinne jäiselle tielle. Siinä olisi voinut käydä todella huonosti, jos hevonen olisi joko kaatunut päälleni tai juossut hokkikengillä ylitseni. On suorastaan ihme, että se si vauhtinsa pysähtymään kuin seinään. Hetken siinä maatessani mietin, että tähän minä nyt kuolen. Mutta hyppäsin äkkiä pystyyn, päässä pyöri ja olo oli hetken aika omituinen. Mietin jo, että selkään en enää nouse, vaan talutan hevosen talliin. Mutta onneksi kuitenkin kipusin takaisin satulaan ja jatkoin normaalisti ratsatusta. Tein tallihommat ja ajoin 45 kilometriä kotiin. Kotona alkoi nilkka turvota ja joka paikkaan koski. Yö meni valvoessa kipeän nilkan kanssa ja aamulla siihen oli ilmestynyt kananmunan kokoinen patti. Kävin lääkärissä, mutta meidän kylällä ei ole viikonloppuisin röntgeniä, joten diagnoosi jäi arvailujen varaan. Voisi kuulema olla jänne - tai nivelsidevamma, mutta murtumaakaan ei voi sulkea pois ilman kuvausta. Huomenna sitten menen kuvauksiin ja tietysti myös uudelleen lääkärin puheille. Kipu on ollut tänään eilistä vähäisempää, joten murtumaan en usko. Mutta kai se on kuitenkin kuvissa käytävä. Lääkäri antoi ehdottoman liikuntakiellon viikonlopuksi. Siis mitään urheilua ei saanut harrastaa, normaalisti kuitenkin sain kävellä, joten on kyllä tullut levättyä ihan luvan kanssa. Eilen kävimme neitin kanssa vanhempieni luona, mutta muuten olen viettänyt aikani sohvalla kirjojen parissa. Eilen sain loppuun kirjan nimeltä " Leimatut lapset " ja nyt on vuorossa Jere Karalahden elämänkerta. Neiti on isänsä kanssa hiihtämässä. Hän on tosi innokas ja taitavakin hiihtäjä, samoin kuin laskettelun peruskuviot hän oppi minunkin yllätykseksi tosi nopeasti.

Mukavaa sunnuntai-iltaa teille, minä kaivaudun vielä hetkeksi sohvalle peiton alle jatkamaan " Jere ": n tarinaa!

lauantai, 13. tammikuu 2018

Tuhat ja yksi ajatusta

Tämä vuosi on lähtenyt käyntiin kunnon ajatusten sekamelskalla. Olen ollut jotenkin väsynyt ja miettinyt lähes koko elämääni ja tietysti lähinnä niitä huonoja taphtumia.

Viime viikonloppuna päällimmäisenä ajatuksena pyöri oma koti. Palasin ajatuksissani entiseen kotiini. Minun ja poikien kotiin. Sinne mahtuu paljon hyviä hetkiä ja rakkaita muistoja, mutta myös elämäni raskain vaihe.

Muistan, kun muutimme kyseiseen asuntoon poikien ollessa 4- ja 6- vuotiaita. Muistan, miten he aloittivat koulun, pelasivat jalkapalloa ja kasvoivat isoiksi pojiksi. Viimeisenä juhlimme esikoiseni rippijuhlia neitin ollessa mahassani. Siellä. Meidän kotona.

Muistan, kun muutimme nykyiseen kotiimme. Minua pelotti. En olisi halunnut luopua minun ja poikieni kodista. Muistan, miten usein yön valvoittuina tunteina kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Päässäni soi Risto Räppääjästä tuttu laulu " Minä kaipaan vanhaan kotiin takaisin..." Olisin halunnut jäädä omaan kotiini.

Nykyinen kotimme tuntui kuitenkin lähes heti muuton jälkeen omalta. Meidän kodilta. Kolme kuukautta muuton jälkeen syntyi maailman ihanin pieni neiti <3 Vauva - aika oli äärettömän raskasta ja vaikeaa, mutta kodissa oli hyvä olla.

Täällä on vietetty nuoremman poikani rippijuhlat ja juhlittu kummankin poikani täysi-ikäisyyttä. Täällä on itketty tuhansia kyyneleitä esikoiseni sairastuttua diabetekseen. Täällä on käynyt ambulanssi ja poliisit. Täällä on riidelty niin, että sanotut sanat ovat jättäneet suuret arvet. Mutta täällä on myös naurettu vedet silmissä, vietetty ihania ja unohtumattomia onnen hetkiä. Ja täällä minä haluan edelleen olla <3

Eilen tuli koettua ensimmäinen ( mutta ei varmasti viimeinen ) pienimuotoinen ratsastus onnettomuus, jossa olisi voinut käydä todella huonosti. Yö meni kipujen kanssa valvoessa, joten täytyy rueta varaamaan aikaa lääkärille. Kaikkea sitä pitääkin sattua.

Mukavaa viikonloppua teille <3 Luulen, että kirjoittelen ajatuksistani enemmänkin. Nyt oli vuorossa ajatuksia kodista, mutta päässä kyllä pyörii ainakin tuhat ja yksi ajatusta...

torstai, 4. tammikuu 2018

Hyvää alkanutta vuotta!

Vuosi vauhtui ja päivät vaan vierivät ohi. Tuntuu, ettei millään ole aikaa tai mahdollisuuksia istahtaa tähän koneelle, mutta yritetään nyt jotain saada aikaiseksi.

Vuoden vaihtuessa kävin neitin ja äitini ja siskoni tytön, kummilapseni, kanssa katsomassa raketteja läheisellä kentällä. Kummilapseni tuli vielä hetkeksi viettämään iltaa luoksemme, ennenkuin jatkoi matkaansa takaisin vanhempieni luo. Valoimme tinat, vaikka niitähän ei kai enää saisi valaa. Oma tinani oli sileääkin sileämpi ja näytti mielestäni valaalta. Mitäpä sekin sitten tarkoittaa. Päivällä herkuttelimme tortilloja ja isäni paistamia munkkeja. Nukkumassa olimme jo ennen kymmentä. Siis ihan perus kuviot.

Viime vuonna ei tapahtunut mitään maata mullistavia muutoksia, niinkuin edellisenä vuonna, kun esikoiseni muutti pois kotoa ja palasin tukiperhetoimintaan. Suurimpana muutoksena viime vuodelta on ehdottomasti oman ratsastus- ja heppailuharrastuksen henkiin herääminen. Olen siitä niin onnellinen ja  toivon sen harrastuksen jatkuvan pitkään.Mikään ei nimittäin ole ihanampaa kuin silittää sitä pehmeää samettiturpaa, kiivetä selkään ja ratsastaa lumista polkua pitkin otsavalon valaistessa reittiä. Siinä saa ainakin hetkeksi unohtaa kaikki huolet ja murheet <3

Tänä vuonna neiti aloittaa eskarin. Voi kauhistus miten iso tyttö minulla on. Ja jokaisena päivänä olen hänestä äärettömän kiitollinen. Niinkuin tietysti kaikista kolmesta lapsestani <3

Toivon teille jokaiselle onnellista alkanutta vuotta!

 

keskiviikko, 27. joulukuu 2017

Joulun jälkeen

Joulun pyhät on ohi ja aina se joulu vaan on ihanaa aikaa <3

Aattoaamuna heräsin ihanaan kinkun tuoksuun. Kuorrutin kinkun jouluradion soidessa hiljaa taustalla. Muu perhe nukkui. Neidin herätessä alkoikin hulina. Hän oli ihan hirveässä vimmassa ja jännitti tosi paljon. Tonttu oli tuonut yhden lahjan yöllä kuusen alle ja siitä paljastui Frozen-astiasto. Paistoimme piirakoita, söimme kinkkua ja joulupuuroa. Päiväkahville lähdimme vanhempieni luo, niinkuin aina jouluna. Siellä olivat myös toinen siskoni miehensä ja poikansa kanssa, sekä siskoni tyttö oman perheensä kanssa ja oli kyllä ihana nähdä sukumme pienintä neitiä pitkän tauon jälkeen. Paikalla olivat myös toinen pikkuveljeni avovaimonsa ja pienen pörröisen Bernhardilaisneidin kanssa. Ihanaa yhdessäoloa ja herkullisia jouluherkkuja pöydän täydeltä <3 Kävimme myös neitin kanssa hautausmaalla ja kotiin palatessamme esikoiseni oli kinkun kimpussa, heh :) Söimme perheen kanssa ihanan jouluaterian ja pojat lähtivät vielä käymään vanhemieni luona ja toivat takaisin tullessaan joulupukin mukanaan. Neitiä ehkä vähän jännitti, mutta oikein reipaasti hän vastaili pukin kysymyksiin ja pukkikin kertoi oman ikänsä, 198 vuotta :)

Lahjoja tuli jokaiselle, neiti sai vaatteita, Frozen-legolinnan, pehmokoiran, rahaa, lahja-kortteja, kaukoputken, hulluroskispelin ja paljon, paljon muuta. Poikien lahjat olivat lähinnä vaatelahjoja ja kirjekuoria, jotka olivat oikein mieleisiä. Saivat he kumpikin myös kengät ja tietysti karkkia ja deodorantteja. Itse sain ihanat villasukat ( niinkuin myös kaikki lapseni ) ja lapaset, karkkia, lahja-kortteja kaksikin kappaletta, siskoltani kaksi ihanaa kelloa, kahdet housut, puhelimeen uuden kotelon ja mikä parhainta, rikka-imurin :) Oltiin siis oltu yllättävän kilttejä :)

Joulupäivänä kävin neitin kanssa perinteisesti siskoni luona jouluaterialla. Harvinaista herkkua päästä valmiiseen ruokapöytään ja kylläpä olikin mahtavat tarjoilut. Siellä olivat myös vanhempani, pikkuveljeni, toinen siskoni perheineen, siskoni tyttö perheineen ja myös hänen isänsä. Ihanaa yhdessäoloa jälleen kerran <3

Tapaninpäivä menikin sitten suklaarasioiden ja huippu hyvän kirjan, Olli Lindholmin elämäntarinan Yhden miehen varietee, parissa ja vaan loikoillessa sohvalla. Illalla alkoi myös pikku-Leijonien MM-kisat, mutta pelit taitavat tulla yöaikaan, joten taitavat nämä kisat jäädä välistä.

Tänään olimme neitin ja tukilasten kanssa tallilla. Otin siis tukilapset matkalta kyytiin ja hekin pääsivät ratsastamaan. Kivaa oli, vaikka oma ratsastus nyt jäikin aika vähälle.

Kohta vaihtuu vuosi. Mitähän kaikkea ensi vuosi tuo tullessaan...

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista