torstai, 19. huhtikuu 2018

Lemmikkieläimet myytävänä

Hohhoijaa, vielä pitäisi melkein kaksi päivää selvitä yksin noitten elukoitten kanssa. Eilen olin jo ihan valmis kuristamaan jokaisen. Edellisenä iltana koira särki pihaportin, eikä näin ollen sitä voinut päästää vapaana pissille. Joka siis luonnollisesti helpottaa esim. aamuja huomattavasti. Yksi kissoista oksensi pitkin sohvia, yäk! Mieheni isä kävi korjaamassa portin nippusiteillä, joopa joo, ja ensimmäisen kerran sen jälkeen päästin koiran pihalle ja eikun vaan nippusiteet poikki ja koira katosi salamana pihasta. Kello oli siinä vaiheessa jo PALJON ja kaikki iltahommat tekemättä. No, kohta joku oli ottanut koiran kiinni ja soitti mistä sen voi noutaa. Lähdettiin neitin kanssa samantien sitä hakemaan, päivävaatteilla ja neiti sortseilla!!! Pikkuisen meinasi olla kylmä! Että täältä löytyisi nyt hyvinkin edullisesti kilttejä lemmikkieläimiä, jos jollakin olisi sellaisien tarve :)

Muuten elämä rullaa entisellä mallillaan. Viime yönä sain nukuttua 3-4 tuntia, mutta olo ei kyllä missään nimessä ole virkeä. Pitäisi nukkua ainakin viikko yhteen putkeen, että tämän alkuvuoden univelat olisi kuitattu. Neiti oli illalla telinevoimistelussaan ja minä piipahdin esikoiseni luona. Voi minun rakas lapseni <3 Miten ihmeessä minä voin häntä auttaa...

Yritin myös eilen soittaa yhteen kriisipuhelimeen ja laitoin sähköpostiakin samaan paikkaan, mutta kumpaankaan ei vastattu. Aika hienosti toimiva kriisipalvelu :( Tänään soitan uudestaan. Tänään saan myös pikkuveljeni kylään, ehkäpä jopa molemmat. Toinen tulee kahville ja toinen lupasi tuoda muutaman unilääkkeen, että saan edes joskus nukuttua.

Äitini on ollut suuri tuki elämän myrskyjen riepotellessa ja olen siitä ikuisesti kiitollinen <3 

Ulkona paistaa aurinko, lapset leikkivät tuossa vieressäni. Kaikki näyttää päällisin puolin normaalilta. Kumpa tämä alkuvuosi olisi vain pahaa unta...

 

keskiviikko, 18. huhtikuu 2018

Rakas esikoiseni

Voi kun tietäisin mitä sinulle sanoisin. Voi kun osaisin auttaa, lohduttaa ja olla tukenasi. Yrität olla vahva, mutta näen silmissäsi suunnattoman suuren surun. Kun halasimme toisiamme muutama viikko sitten asuntosi parvekkeella ja kun kuiskasit hiljaa ne sydäntä särkevät sanat " Äiti, en halunnut että sinä tulet surulliseksi ", tuntui, että kuristun. Tunsin miten kyyneleet valuivat poskillani ja niin myös sinun poskillasi. Sain hädin tuskin ääneni kuuluviin, kun joku sisäinen voima sanoi äänelläni " Kyllä me tästä selvitään ". Valehtelinko sinulle? En tiedä miten tästä oikeasti selvitään. Mutta en voi sanoa sitä sinulle.

Rakastan sinua yli kaiken. Olet aina se minun rakas pieni pellavapää. Minun esikoiseni. Muutit melkein 21 vuotta sitten koko elämäni. Sain syliini maailman rakkaimman poikavauvan. Sinut. Teit meistä onnellisen perheen. Teit minusta ja isästäsi vanhemmat. Annoit meille maailman tärkeimmän tehtävän. Meidän tehtävämme oli kasvattaa sinusta hieno nuori mies. Olla tukenasi elämän myrskyissä ja rakastaa sinua ehdoitta. Onnistuimmeko siinä? En tiedä. Kerro rakas lapseni teinkö jotain väärin? Ohjasinko sinut väärille poluille huomaamattani, tietämättömyyttäni? Enkö osannut tukea sinua oikein, mikä meni pieleen? Rakastan sinua ehdoitta. Olen rakastanut aina. Sinä olet hieno nuori mies. Kaikkeni tulen tekemään, että saat elämäsi järjestykseen. Ihan kaikkeni, vaikken todellakaan tiedä miten. 

Lupasin sinulle tuolla parvekkeellasi seisoessamme, että kuljen tämän matkan kanssasi. Lupasin, että voit soittaa vaikka keskellä yötä, lupasin olla aina tukenasi. Sen lupauksen aion pitää. Aion kulkea rinnallasi nyt ja aina. Rakastan sinua, lapseni <3

Takana jälleen kerran valvottu yö. Ensimmäinen avunpyyntö laitettu jo tälle aamulle. Mä en selviä tästä enää yksin ja pahoin pelkään, etten selviä tästä edes avun kanssa :(

" Ei pieni sydän voi ymmärtää,

  miksi usein se yksin jää.

  On kiirettä elämä toisien,

  aina ei löydy ystävää.

 

   Niin vähän sulta mä pyytäisin,

    jos kesken kiireiden muistat mua.

   Pieni lämmin ajatus lapsien,

   niin paljon tarvitsen mä sua.

 

   Jos yhdessä kuljemme eteenpäin

    voi toisetkin ymmärtää,

   ystävät yhdessä vierekkäin

   voimme elämää selvittää.

 

  Ei pieni sydän voi kaikkea ymmärtää,

  mutta tärkeintä matkalla elämään

  on tuki ihmisten..."

 

 

 

tiistai, 17. huhtikuu 2018

Toinen päivä

Ulkona on synkkää ja märkää. Mieliala laahaa samaa polkua. Huhtikuu on puolessa välissä ja lunta on kamalasti. Aurinkoiset päivät piristivät mieltä kummasti. Tällaisena synkkänä päivänä tekisi vaan mieli vetää peitto korviin ja hautautua ajatuksiinsa. Tai mieluummin olla ajattelematta yhtään mitään. Mitä enemmän asioita vatvon, sitä enemmän ne ahdistavat. Mikään ei ole muuttunut. Asiat junnaavat paikallaan. Ja mikäpä tässä muuttuisi, ei mikään. Eikä varmaan koskaan.

Ollaan nyt neitin ja nuoremman poikani kanssa toista päivää keskenään kotona. Mieheni lähti eilen aamulla koulutukseen Ruotsiin ja palaa kotiin perjantai iltana. Eilen neiti oli hyvin itkuherkkä, eikä oikein edes halunnut puhua isästään. Tämä on niin uusi tilanne hänelle, kun yleensä kuitenkin joka päivä he toisiaan näkevät. Tämä aamu on tuntunut helpommalta. Eilen naapurin tyttö oli illan meillä leikkimässä, mikä oli oikein hyvä juttu. Kävimme myös neitin kanssa pyöräilemässä ja hirveät hiekoitussorat tiellä johtivat siihen, että neiti kaatui pyörällään ja kämmeneen tuli verijälki. Siinä sitä olikin surua kerrakseen. Illalla isälle soitettu videopuhelu meni kuitenkin hyvin ja kuvattiin vielä yhdessä neitin tanssivideo, joka lähetettiin isälle. Kissojen ja koiran kanssa on selvitty vielä hyvin. Paljon enemmänhän se tietysti teettää töitä minulla, kun yleensä mies hoitaa elukat, mutta ei niiden hoito tietysti minullekaan mitään uutta ole. Meillä vesi lämmitetään puilla, eikä minun ole kovin usein tarvinnut tehdä sitäkään, mutta niin vaan vanhana eräjormana sain ensi yrittämällä tulet uuniin ja pääsimme suihkuun lämpimän veden alle :)

Neit teki eilen isälleen paketin, johon laittoi tekemänsä hamahelmisydämen. Tänään hän piirsi hienon piirustuksen, huomenna kuulema aikoo askarrella ja torstaina leipoa :) On se ihana nähdä miten hyvä suhde heillä isänsä kanssa on <3

 

Nyt ollaankin jo iltapäivässä, kirjoitin tuon alun jo aamulla, mutta jäi julkaisematta. Tämä päivä on ollut tähän astisen elämäni pahin. Mä en kestä enää yhtään huonoa uutista ja silti tiedän etten muutakaan voi, kuin vaan ottaa vastaan kaiken mitä tulee.. Miksi rakkaimpieni elämä on tässä tilassa missä se nyt on? Mitä minä voin tehdä, että me selvitään tästä? En jaksaisi enää edes itkeä, mutta en saa kyyneliäni loppumaan. Kertokaa mulle viisaammat mistä niitä voimia voi saada lisää, kun omat voimat on yksinkertaisesti ihan loppu?

maanantai, 16. huhtikuu 2018

Elämän pieniä suuria iloja

Jälleen yksi aurinkoinen viikonloppu takana. Tukilapset viettivät sitä jälleen kanssamme. Kävimme viimeisen kerran tänä keväänä laskettelemassa. Ilma oli keväisen lämmin ja istuimme penkillä ystäväni kanssa reilut kolme tuntia auringosta nauttien ja jutellen kaikesta mahdollisesta. Lapset laskivat innoissaan mäkeä sekä suksilla, että liukureilla. Välillä söimme eväitä. Elämä tuntui pitkästä aikaa elämisen arvoiselta. Kävimme myös hyvän ystäväni kahden lapsen syntymäpäivillä. Ihania herkkuja pöytä pullollaan ja ihanaa yhdessä oloa <3 Eilen olimme taas mökillä ja jälleen saimme nauttia mahtavasta ulkoilu säästä. Istuskelimme laiturilla, tutkimme kevään merkkejä ja vietimme aikaa mökkisiivouksen lomassa. Illalla kävin vielä yksin siskoni luona kahvilla, ihanaa oli nähdä pitkästä aikaa. Myös rakas pikkuveljeni kävi Bernhardilais vauvansa kanssa kylässä ja vauva oli kasvanut ihan hurjasti. Viikonloppuna tosiaan nautin elämän pienistä ja suurista iloista. Siitä, että minulla on maailman parhaat ystävät ja läheiset, joita ilman tästä elämästä ei tulisi yhtään mitään. Kiitos teille kaikille, että ootte olemassa <3

Tästäkin päivästä tuli keväisen aurinkoinen. Muuten mieli ei ole yhtä hyvä, kuin viikonloppuna. Arki pelottaa aina enemmän, kuin viikonloppu. Täytyy kuitenkin olla iloinen siitä, että viikonloppuna osasin nauttia elämästä edes vähän ja nyt on vaan otettava vastaan tämä uusi viikko, tuli mitä tuli.

Mukavaa viikkoa teille kaikille <3

perjantai, 13. huhtikuu 2018

Äidin suru on suuri

Se olisi taas perjantai. Yksi viikko takana ja sata samanlaista edessä. Oikeastaan ihan sama mikä päivä tai viikko tai kuukausi on, mikään ei kuitenkaan muutu.

Eilen kävin magneettikuvassa. Kuvattiin siis tuo nilkka, jonka teloin tammikuisessa ratsastusonnettomuudessa ja se on muuten pirun kipeä edelleen. Tämä henkinen tuska vaan on sen verran kovaa, ettei fyysistä kipua kunnolla edes huomaa. Jotain hyvää siis tässäkin asiassa. Tulokset kuvauksista pitäisi saada tämän kuun aikana. Eilen tuli myös huonoja uutisia tallilta jossa käyn :( Roope silkkiturpa on sairas ja ensi viikolla on edessä hengitysteiden tähystys. Eipähän tästä oikeastaan muuta puutukaan, kuin se, että ratsastuskin loppuu :( Pitää vaan toivoa parasta, että kyseessä ei ole mitään vakavaa! Eilen sattui myös pari mukavaa asiaa :) Nimittäin saimme vierailulle ystävämme, joka ennen kävi meillä suunnilleen kerran kuussa viikonlopun verran, mutta nyt emme ole nähneet yli vuoteen. Neiti oli ilosta suunniltaan ja kyllä itsellekin tuli hyvä mieli. Joskus tässä vuoden varrella hän jo suututti minut viesteillään niin, että taisimpa kirjoitella tännekin, etten edes kaipaa tuollaista ystävää, mutta nyt elämän kohdellessa kaltoin, en edes muista mitä nuo viestit koskivat ja jälleennäkeminen oli tosi kivaa :) Sain myös eilen puhelun rakkaalta ystävältäni, jonka kanssa emme ole soitelleet useaan kuukauteen. Kylläpä piristi mieltä <3

Puhuin keskiviikkoiltana pitkään puhelimessa erään minulle vieraan ihmisen kanssa. Sain numeron poikien isältä. Soitto antoi paljon lisä voimia, mutta jälleen kerran on todettava, että tieto lisää tuskaa :( Siitä huolimatta aion pitää yhteyttä tähän ihmiseen ja olen poikien isälle äärettömän kiitollinen, että hän mahdollisti tämän puhelun. Olin samana iltana myös poikien isän kanssa puhelimessa ja edelleenkin olen hyvilläni siitä, että kerroin hänelle tilanteestamme. Eilen puhuin myös esikoiseni kanssa ja sekin keskustelu meni hyvin. Onneksi. Ihan hirveän paljon on joutunut lähi aikoina puhumaan!

Illalla vähän ennen nukkumaan menoa luin lehdestä jutun nimeltä " Äidin suru on suuri ". Jo ensimmäinen lause sai kyyneleet silmiini...Yhtenä aivan tavallisena perjantaina äidin elämä musertui...Ihan kuin juttu olisi kertonut minusta. Tämä tarina kolahti ja kovaa.Tarinan päättyi  näin " Voi kun voisin tältä tieltä edes yhden lapsen pelastaa. Ja äidin, joka itkee ikkunan ääressä ". Voi, voi . Eipä tarvinnut taaskaan kyyneleitä pidätellä :( Elämä on kyllä hirveän raskasta ja nämä asiat joiden äärellä nyt ollaan on niin hirveitä, että tulevaisuus oikeasti pelottaa :(

 

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista