

Nyt pitäisi välttää nostelua niin paljon, kun vaan mahdollista ja muutenkin lepäillä ja ottaa rennosti. Voi olla aika hankalaa, kun viikon päästä pitäisi jo muuttaa

Mutta tottahan toki nyt on otettava rauhallisesti ja oltava nostelematta yhtään ylimääräistä, mielelläni kuitenkin tekisin töitä vielä ainakin sen yhden kuukauden.
Lääkäri otti myös jotkut tulehdus ( ? ) näytteet, jotka saattaisivat kuulema lisätä supistuksia vaikkei muita tulehdusoireita olisikaan. Niiden tulokset saan loppuviikosta. Lääkäri sanoi hoitavansa minua nyt jopa "hieman yliampuvasti" määräten antibiootit mikäli yhtään tulehdukseen viittaavaa merkkiä löytyy. Ei kuulema halua riskeerata mitään, kun papereista oli lukenut miten vaikea tämä taival on ollut

Ja sanoihan lääkäri toki senkin, että nyt pikkuisellani olisi jo mahdollisuus selvitä hengissä, mikäli hän päättäisi syntyä, mutta toki vielä on hurjan aikaista ja pitää sit vissiin oikeasti olla jalat katossa loppuaika, mikäli supistukset kovenee

Lääkäri yritti myös ultralla katsoa, vaikka se ei tähän käyntiin milläänlailla kuulunutkaan, mutta ei osannut käyttää ultralaitetta


Mutta näillä taas mennään eteenpäin, yritän huilata ja olla rehkimättä muutossa

Tällä viikolla vietämmekin nuorimman poitsuni 13-vuotis synttäripäiviä, voi hurjuus miten nopeesti tää aika rientää

Kommentit