Hohhoijaa. Väsyttää. Vituttaa. On kuuma. Koko elämä tuntuu ihan pakkopullalta. Jokainen päivä tuo aina jotain uutta huolta ja murhetta. Tänä aamuna olin varma, että saan sydänkohtauksen. Olo on ihan hirveän outo, päässä humisee ja sydän hakkaa tuhatta ja sataa. Plääh. Tämä kaikki vaan taitaa viedä multa viimeisenkin järjen. Minua ei ole luotu lomalle. Ei edes vapaa - päivät käy minulle. Parempi olisi olla kokoajan töissä, niin ei olisi niin paljon aikaa ajatella.

Ulkona on paahtavan kuuma. En valita, vaikka mieli tekisikin. Tänään en ole kyllä ulkoillut juuri yhtään, kohta on jo pakko raahautua kastelemaan kukkia. Miksi minua ei kiinnosta mikään?

Terapiassa tänään puhuin siitä miten kiinnostus kaikkeen on kadonnut. Päivän kohokohta on se, kun illalla voi laittaa puhelimen äänettömälle ja saa painua peiton alle. Terapeutti ehdotti musiikin kuuntelua, klassisen musiikin. No, en ole ihan varma onko se mun juttu. Muutenkin tuo " oma " terapeutti tuntuu jotenkin oudolta. Ehkä mä vaan en ymmärrä sen ajatuksia. En tiedä. En mä ymmärrä tätä elämääkään.

13.päivä ja perjantai. Ei siitä vieläkään ainakaan onnenpäivääni tullut.