Ennen totuutta. Pelottaa kamalasti. En haluaisi millään luopua meidän unelmastamme. Voi kumpa ei tarvitsisi...

Näin viime yönä sellasta unta, ekaa kertaa, että tein testin siinä unessa ja negahan se oli. Heitin vaan testin roskiin ja jatkoin elämääni. Voisipa se ollakin niin helppoa. No sit aamuyöstä näin toisenlaisen unen, jossa imetin vauvaani. Suloista, kaunista, ihanaa. Toinen näistä siis on enneuni, kumpiko, se selviää huomenna.

Ajattelin ensin testata jo huomen aamulla, silloin on pp10, mutta ehkä kuitenkin haaveilen vielä iltaan asti. Illalla sit alkaa menkat, mikäli samaa rataa mennään. Kumpikohan se olisi helpompi kestää, tyhjä tikku vai menkat, EI KUMPIKAAN!!!

Mitähän kohtalon ivaa tääkin nyt on, et taas on mun toinen muksuista oksennustaudissa, viimeks sitä sairastettiin meillä mun edellisellä piinaviikolla maaliskuussa. Aina mä ennätän kuvitella pahanolon kourissa, et jospa tää olisikin hyvää tietävä oire ja sit joku alkaa oksentamaan. Voi inhotus. Toivottavasti nyt itse välttyis siltä taudilta. Maanantaina olisi pakko olla sellasessa kunnossa, et pystyy menemään sinne tukikeskusteluun, viimeiseen sellaiseen. Sit ne ei anna mun enää käydä siellä, niin ainakin viimeksi mulle sanottiin. Voihan tietysti olla, et kun ne näkee mut nyt negafiiliksissä, niin tiiä vaikka passittavat jonnekin laitoshoitoon

Olotila on ihan ennallaan, maha turvoksissa ja kuvottaa ( joko luget tai se oksennustauti) mutta taas on maha myös hurjan kipeä. En enää tiedä mistä se voi johtua, mutta viime yönä en meinannut saada nukuttua, kun ei ollut hyvä mitenkäänpäin. Ja nytkin istuminen on vaikeaa. Voi olisipa tämä päivä ohi, pääsisi lepäämään. Vaikka toisaalta, kumpa tämä päivä ei loppuisi koskaan.