Eilen oli poikani diabetespolilla käynti. Matka taittui äärettömän kiusallisessa hiljaisuudessa. Yritin pitää juttua yllä, mutta sain vain muminaa tai yhden sanan vastaukseksi. Kovasti poika siis jännittää näitä käyntejä. Lääkärinä oli keski-ikäinen mies, oikein mukava ja asiansa osaava, meille aivan vieras. Kaikki kokeet olivat ihan ok olosuhteisiin nähden. Siis siihen, että vajaa kaksi viikkoa sitten poika oli teholla. Sokerit vieläkin liian korkeat, jälleen nostettiin pitkävaikutteisen insuliinin annosta. Painoa ei ole juuri lisää tullut ja siitä kuivumisesta puhuttiin pitkään. Elimistön kuivuminen on vaarallista. Tiedän. Mutta ei tämäkään lääkäri osannut selittää mistä kuivuminen voisi johtua, poika nimittäin juo hurjia määriä. Sydämestä kuului jokin sivuääni, mutta siitäkään lääkäri ei huolestunut. Sanoi vaan, että kuunnellaan seuraavalla kerralla uudestaan. Lääkäri sanoi myös, että kunhan poikani on kohta täysi-ikäinen ja pian edessä on myös asuminen yksin, niin äiti parkasi valvoo yöt, kun miettii miten hän pärjää. Sanoin vaan hiljaa, ettei siinä ole mitään uutta, niin minä valvon jo nyt :) Käynnistä jäi kuitenkin hyvä mieli, niin minulle kuin pojallenikin ja menomatkalla hän oli jo oma iloinen itsensä.

Päänsärky uhkaa viedä minulta järjen. Koko viikon on koskenut kamalasti päähän. Ei auta mitkään napit, eikä mikään muukaan. Huokaus.

Soitin tänään myös mummolleni. Vaikka päätin, etten soita. Ei olisi kannattanut :(

Mutta eilen sain myös postia. Sellaisen ison valkoisen kirjekuoren, joka ei yleensä tiedä hyvää. Avasin sen ja siinä luki isoilla kirjaimilla " Sinut on valittu opiskelemaan, tervetuloa!" Hups, en enää edes muistanut, että jossain välissä lähetin ne paperit. En vielä tiedä pystynkö ottamaan paikkaa vastaan, mutta kivalta tuntui huomata, että kyllä minä vielä johonkin kelpaan :)

 

Hyvää viikonloppua kaikille <3