Viikko edellisestä kirjoituksesta, tuntuu kyllä ikuisuudelta. Kauhean raskas viikko. Töitä joka päivä yli 10 tuntia ja tukipojat sitten työviikon jatkoksi  neljäksi päiväksi. Täytyy kyllä sanoa, että nyt en olisi jaksanut mitenkään. Tuollaiset yli kymmenen tunnin työpäivät vaativat veronsa. Siihen vielä pari huonosti nukuttua, lähes kokonaan valvottua yötä, niin väsymys on taattu. Mutta ei se auta, kun vaan sinnitellä eteenpäin. Ensi viikko on töiden puolesta kiireinen, kun on joulukirkkoa ja muita menoja, vaikkei töitä olekaan kuin kolmena päivänä. Seuraavalla viikolla onneksi vain 2 päivää töitä ja 3 vapaata. Onneksi on noita ylityövapaita, muuten saattaisi olla jo liian raskasta. Tosin nekin vapaat menee poikani eri palavereissa :(

Ulkona on hurjan kylmä, mittari näyttää -17 astetta ja joku viima tietysti vielä siihen päälle, ei kovin kauaa tarkene lasten kanssa ulkoilla. Jouluvalmistelut on suunnilleen samalla mallilla kuin viikko sitten, joulukortit jopa sain yhtenä päivänä kirjoitettua ja paketoitua muutaman lahjan, siinäpä tämän viikon joulupuuhat.

Oma olo on ollut jotenkin kauhean väsynyt ja ankea. Äitini sai onneksi hyviä uutisia loppuviikosta, se piristi mieltä kummasti. Ja ihana siskoni palasi viiden viikon Thaimaan reissultaan, on ollut ihana jutella hänen kanssaan. Pikkuveljeni kävi kahvilla, sekin piristi ja toinen pikkuveljeni soitti eilen pitkän puhelun, hän soittaa harvoin, joten ihanaa sekin. Mukavia asioita siis useita, silti oma mieli ei ole hyvä. Minulla on se hemmetin t-u-n-n-e, se että kaikki ei ole hyvin. Ja se tunne jotenkin liittyy poikiini, joko molempiin tai vain toiseen. Olen vähän huolissani vanhimmasta pojastani, en tykkää kaveriporukasta jossa hän tuntuu viihtyvän ihan liiankin hyvin. Ikävä kyllä suurin huolenaiheeni tuossa kaveriporukassa on siskoni poika, oma kummipoikani, hän vaan ei ole hyvää seuraa lapselleni. Viime yönä valvoessani mietin heitä paljon, näin untakin, että tein aika radikaaleja ratkaisuja, mutta enhän minä oikeasti voi tehdä mitään. Aikuisia ihmisiä molemmat. Äidin huoli vaan on niin raskasta. Pelko lapsensa hyvinvoinnista. Ja tiedän, ettei lapseni tule voimaan hyvin serkkunsa seurassa. Nuorempi poikanikin on ollut jotenkin hiljainen ja vaisu. Kysyn monta kertaa päivässä, onko kaikki hyvin. Vastaus aina sama, on. Mutta silti huoli kalvaa mieltäni. Toki isoja asioita on tapahtunut, joten ehkä ne painavat hänen mieltään. Toivottavasti mitään uutta ei ole tulossa. Myös isäni terveys huolestuttaa, kumpa hän menisi lääkäriin ennen kuin on liian myöhäistä. Voi, voi, elämä :(

Ei kovin mieltä ylentäviä toisen adventin tunnelmia, mutta jotain hyvää kuitenkin, nimittäin kauan odotettu joulukalenteri Jäätävä seikkailu, jatkoa siis iki-ihanalle Porokuiskaajan arvoitukselle on taas alkanut. Päiväni kohokohta ja kohta alkaa neljäs jakso :) Tänään leivotaan muksujen kanssa pipareita ja jos pakkanen lauhtuu, niin pulkkamäki kutsuu :)

Hyvää jo toista adventti kaikille, niin se vaan joulu lähenee...