Yllätän varmaan teidät kaikki kirjoittamalla jo nyt ( Muoks. aloitin tämän kirjoittamisen siis jo alkuviikolla, mutta keskenhän se jäi, yllättäin .)

Ulkona on synkkää ja harmaata. Vettä on satanut melkein koko syksyn. Pimeys ja kosteus saisi jo riittää. Kumpa pian tulisi pakkasta. Ja lunta. Olisi edes vähän valoisampaa.

Näin viime yönä hirveää unta. Uni liittyi poikiini ja aamulla herätessäni kaikki tapahtuneet vyöryivät mieleeni. Se hirveä helmikuinen päivä. Vielä hirveämpi maaliskuinen puhelinsoitto ja keskustelu esikoiseni kanssa. Olen yrittänyt ihan tietoisesti työntää näitä asioita pois mielestäni, mutta tuo viime öinen uni palautti minut karuun todellisuuteen. Pitkästä aikaa tunsin miten kurkkua kuristaa ja silmät kostuivat väkisin. Tämä maailma mihin meidät on haluamattani vedetty mukaan, on niin hirveän surullinen. Pelkään tulevaa, vaikken sitä muille näytäkään. En ole puhunut näistä asioista pitkään aikaan kenenkään muun, kuin siskoni ja yhden ystäväni kanssa, joka elää näiden samojen asiopiden keskellä.kanssa. Nyt siskoni on lomalla Thaimaassa, ollut jo 3 viikkoa ja palaa kotiin vasta viiden viikon päästä, joten nyt puhuminen ei oikein onnistu. ystäväni kanssa meillä tuli vähän luottamuspula, joten emme ole olleet nyt juurikaan yhteyksissä. Kenenkään muun kanssa en näistä oikeastaan edes halua puhua, vertaistuki on se mitä näissä asioissa tarvitaan ja sitä löytyy siskoltani ja kyseiseltä ystävältäni. Nyt pohdin näitä jälleen kerran ihan yksin.

Olen ollut yllättävän hyvällä tuulella läpi koko syksyn, vaikka päässä pyöriikin jos jonkinlaista asiaa ja murhetta. odotan joulua innolla ja haluaisin jo laittaa kaikki mahdolliset joulukoristeet esille :) Toivottavasti tämä hyvä tuuli ja joulufiilis jatkuu pitkään.

Sain taas muuta mietittävää elämääni, tukilasten asioiden muodossa ja elämä muuttui taas ihan päälaelleen. Mutta sepä ei yhtään yllätä.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille <3