Huh huh mikä olotila, ihan kuin olisi ryypännyt viikon putkeen. Vaikka en kyllä koskaan ole niin tehnyt, mutta voisin kuvitella olon olevan silloin juuri tämmöinen.indecision

Neiti päätti sitten viime yönä olla nukkumatta. Kotiuduttiin Babyn kanssa illalla joskus seitsemän jälkeen ja siitäpä alkoikin järkyttävä ilta. Tyttö huusi naama punasena kurkkusuorana joka paikassa. Sylissä, sängyssä, sitterissä. Ihan kokoajan ja kaikkialla. Mikään ei helpottanut oloa. Tissiä huoli vähän niin ja näin, tuttia ei ollenkaan. Epäilin jo, että suussa olisi joku kipeä kohta, mutta en ainakaan nähnyt itse siellä mitään. Jonkun verran oli ilmavaivoja, mutta ei kyllä mielestäni normaalia enempää.
Puoli kahdeltatoista yöllä en keksinyt enää muuta konstia, kuin hyppäsin autonrattiin ja ja lähdettiin ajelemaan pitkin kyliä. Ensimmäiset 15 minuuttia tyttö huusi siinäkin, sitten nukahti ja nukkui sen ajan kuin uskalsin väsymykseltäni ajella. Puoli kahden maissa ajoin takaisin kotiin ja silmät aukesivat samantien, kun auto pysähtyi.angry
Kolmeen asti sitten häntä kantelin ja kiikuttelin ja juttelin ja tein kaikkeni ja vihdoinkin hän oli unessa. Itse sain unen päästä kiinni vasta neljän aikaan, jotenkin kokoajan olin varuillani, ettei hän vaan herää. Sain nukuttua kaksi tuntia ja heräsin järkyttävään päänsärkyyn.frown Nyt aamulla jatkui kotona remontti, joten ei puhettakaan, että pystyisin itse nukkumaan. Neiti nukkuu vielä toistaiseksi.

Mikähän ihme  häntä oikein vaivasi? Survoin jo hätäpäissäni jossain vaiheessa suponkin, kun ajattelin, että häneen varmasti koskee ja kovasti. Eipä ollut siitäkään mitään apua.
Edellisenä iltana oli myös vähän jo samanlaista käyttäytymistä, tosin miljoona kertaa lievempänä. Voi kumpa tämä olisi vaan joku ohi menevä ilmiö. Sitä tuntee itsensä niin avuttomaksi, kun pieni vaan rääkyy suoraa huutoa, eikä mikään auta. Miehen kanssakin tuli sitten väsyneenä tiuskittua puolin ja toisin, vaikka se ei ainakaan helpota eikä paranna kenenkään oloa.frown Onneksi hän oli sitten ruennut nukkumaan meidän auto ajelumme aikana, eikä tarvinnut enää tapella hänen kanssaan. Mielummin hoitelen neitiä yksin, vaikka älyttömän raskasta se viime yönä olikin, kun kuuntelen toisen v*****lua. Pahimmat riidat poikien isän kanssa silloin aikanaan saatiin aikaiseksi juuri valvottujen öiden aikaan. Sitä tuli väsyneenä ja turhautuneena sanottua paljon sellaista, mikä olisi normi olosuhteissa jäänyt sanomatta. Ja näyttää vahvasti siltä, että samaan suuntaan mennään nykyisessäkin parisuhteessa. Surullista. Miksi sitä ei osaa tukea ja auttaa toista, vaan aina täytyy heittäytyä mahdollisimman hankalaksi? Ja tarkoitan tällä niin itseäni,kuin miestänikin. Voi voi...frown

Huomenna neitillä on kahden kuukauden neuvola. Saa kyllä lääkäri tutkia hänet päästä varpaisiin, että saadaan suljettua pois esim. korvatulehdukset. Kamalaa jos tässä vaiheessa jo alkaisi korvat vaivata, käytös vaan oli niin samanlaista, kuin pojillani korvatulehduskierteessä. Aina kun laski tytön pitkälleen, alkoi huuto. Pystyssä ollessa huuto oli paljon vähäisempää.
Toivon ja rukoilen, ettei vielä tarvitsisi aloittaa sairastelu putkea. Se oli äärettömän rankkaa aikaa niin lapselle, kuin vanhemmillekin, kun pojat sairastivat pienenä ihan älyttömästi.frown

Mutta ei auta valitus. Hoidettava se on kipeä ja itkuinenkin lapsi. Voimat on vaan revittävä jostakin. Mutta nyt kun hän nukkuu, täytyykin rueta selvittelemään miten saan päivän aikana korjattua poikani skootterin renkaan. Voi plääh. Olisi edes se pysynyt ehjänä.