Tänään on taas tuntunut yllättävän vaikealta. Kaikki. Neiti on ihan kauhea aina lomien jälkeen. Kaikki tavarat on "minun, minun, minun", hoitolapset eivät saisi tulla edes ruokapöytään. Huokaus. Kiljumista, rääkymistä, tänään jopa repimistä ja tönimistä ja vielä avoimessa päiväkodissakin, jossa ihan ventovieraita lapsia. Voi, voi, mitenkähän tässä oikein käy.

Samoin vanhemman poikani asiat ovat taas ahdistaneet mieltä. Pelkkä Wilmaan kirjautuminen sai kyyneleet silmiini. Puhumattakaan erotodistuksen pyytämisestä. Kaikki tuntuu jotenkin lopulliselta, surulliselta ja vaikealta. Vaikka luulin jo hyväksyneeni tosiasiat.

Nuoremman poikani rippijuhlat pelottaa. Tai hänen isänsä osallistuminen niihin. Pelkään ettei isä saavu paikalle, vaikka se olisi äärettömän tärkeää lapselleni ( lapsellemme ). Kurkkua kuristaa ajatuskin siitä, että hän joutuisi pettymään, jälleen kerran :(

Hoitotyttöni asiatkin tuntuvat tänään pahalta. Olen "taistellut" monta kuukautta hänen ongelmiensa parissa ja nyt on tehty päätös hänen siirtymisestään päiväkotiin. Jo ensi viikolla. Kaikki suunnitellut retket yms.jää tekemättä. Tuntuu pahalta.

Maanantai, päivistä parhain :(