Minulla on jonkun aikaa ollut Se tunne, joka kertoo ettei kaikki asiat ole niin hyvin kuin luulen niiden olevan. Se tunne, joka varoittaa elämääni tulevasta huolesta. Se tunne, joka vaan on niin vahva ja pelottava. Tänään Se tunne sai jälleen kerran vahvistuksen. Voi itkujen itku.

Soitin pitkästä aikaa poikien isälle ja sain kuulla jotain kamalaa. Pelottavaa ja ahdistavaa. En saanut kuulla koko totuutta. Epätietoisuus raastaa sydäntä, pelko pahimmasta astui jälleen kerran elämääni. Minulle vakuutettiin, että on parempi etten tiedä enempää. Tai oikeastaan mitään. Miten se voi olla mahdollista? Minä haluan tietää lapseni asiat, auttaa ja olla tukena. Mutta nyt en voi tehdä yhtään mitään. Muuta kuin pelätä, valvoa yöni, toivoa parasta ja rukoilla. Joudun tyytymään tähän epätietoisuuteen ja pelkoon. Joudun jälleen kerran pelkäämään ja miettimään kaikkea pelottavaa yksin. Täysin yksin. 

Ehkä olisi ollut parempi, kun en oikeasti tietäisi yhtään mitään. Tieto lisää tuskaa, epätietoisuus tekee elämästä helvetin :(