Eilen ajattelin, että jokaisella ihmisellä on lupa olla yhtenä päivänä vuodessa onnellinen. Jopa minulla. Olla ajattelematta huolia ja murheita, työntää syrjään kaikki surut ja ahdistukset ja nauttia onnellisuudesta. Se päivä oli eilen. Tai niin minä luulin.

Heti aamulla ihana puhelu mummoni kanssa. Pitkin päivää viestejä puhelimeen ja ihania yhteydenottoja facebookissa, jokainen lämmitti mieltäni kovasti. Päivällä paljon ihania ystäviä kahvilla. Sisarukset ja vanhemmat. Kummitätini ja setäni. Tunsin oloni niin rakastetuksi. En hirveästi miettinyt huoliani, joita taas tuli mm. tilipäivänä ihan roppakaupalla. Vein aamulla vanhimman poikani linja-autolle, hän lähti pajan porukan kanssa "aktiviteettileirille", ihanaa, vaikka myös huolia täynnä. Mietin miten verensokerit pysyvät aisoissa, kun liikuntaa tulee paljon? Entä syömiset, kun en pysty niihin vaikuttamaan? Entä jos jotain sattuukin ja hän on siellä korvessa, miten sinne saa apua nopeasti? Mutta luotan lapseeni, kyllä hän pärjää. Näin päätin. Päätin olla yhden päivän onnellinen. Nuorempi poikani haki ystävänsä lähikaupungista, tietenkin kamalimman rankkasateen osuessa kohdalle. He tulivat vettä valuvina sisälle, mutta niin ihanan iloisina ja nauravaisina. Mitä yhdistä märistä vaatteista, mitä pienestä vilustumisesta, nythän on loma. Nauroin heidän mukanaan. Päätin olla yhden päivän onnellinen. Pieni neiti pellavapää lauloi monia ihania lauluja päivän aikana ; "Auringolla on keltainen tukka,minä olen auringonkukka". Hän oli piirtänyt ja askarrellut isänsä kanssa ihanan kortin, joka odotti minua aamulla pöydällä. Neiti halasi hoitopoikaa, joka oli ollut viikon sairaana. Hänen katseestaan näki miten onnellinen hän oli, kun kaveri saapui taas hoitoon. Kauhulla mietin hoitolapsen pelottavalta kuulostavaa hengitystä, monet muistot tulvivat mieleeni liiankin voimakkaina. Rutistin kumpaakin lasta. Päätin olla yhden päivän onnellinen. Minun ihanat lapseni. Omat ja vieraat. Minä olin onnellinen.

Illalla sain kuulla, että ukkini on joutunut sairaalaan. Syöpä. En enää koskaan päätä olla onnellinen.

 

      "On surun tummaa usvaa, hetki hiljainen.

       Ei vuoroaan voi tietää meistä ainutkaan.

       Mutta jokainen sen kokee vuorollaan.

       " Surun pisaroita, yöhön hiljaiseen,

       kun ystävä on matkalla maahan kaukaiseen.

       Surun sävel hiljaa kaikkialla soi,

       se soi niin hiljaa ettei aina sitä kuulla voi."

       On sydämessä jossain paikka tiedän sen,

        jossa ihminen tuntee rakkauden.

       Siellä asuu aamu ja lämpö auringon,

       mutta aina liian lyhyt tuo hetki on.

      " Surun pisaroita ovat kyyneleet.

        Ne ovat musta yö, ne ovat tummat veet.

        Surun pisaroista, noista kuitenkin,

        nousee uusi aamu ja päivä kirkkahin."