Taas on nähty eräänlainen pohjalla käynti ja eletty jälleen kerran se yksi elämäni pahimmista päivistä. Se oli toissapäivänä.. Päivä alkoi jo huonosti, niinkuin varmaan edellisestä kirjoituksesta pystyi sen aistimaan, heh, ja jatkui vielä huonommin. Kävin kyllä niin pohjalla, etten ole ehkä koskaan käynyt. Sanoin läheisilleni sellaisiakin asioita, jotka olisi ehkä saanut jäädä sanomatta. Jätin illan tärkeän työpalaverin välistä ja ajoin pikkuveljeni luo. Itkin hänen olkapäätänsä vasten. Hukutin kyyneleeni ihanan Bernhardilaisvauvan pehmeään turkkiin. Kotiin ajelin huomattavasti paremmilla fiiliksillä. On maailman suurin onni omistaa ihania sisaruksia. He kaikki ovat minulle äärettömän tärkeitä ja ovat jokainen vuorollaan nostaneet minut takaisin jaloilleni. Onneksi minulla on heidät <3

Eilen pystyin jo ajattelemaan asioita järkevämmin ja tämä aamu alkoi eilistäkin paremmin. Helppoa tämä elämä ei missään nimessä edelleenkään ole, mutta toivon todella, ettei tuollaista päivää tarvitsisi ihan heti elää.

Viime yönä nukuin 7 tuntia putkeen! Siis kertaakaan heräämättä! Sitä ei ole tapahtunut vuosiin ja kiitos siitä kuuluu lääketieteelle ja rakkaalle pikkuveljelleni. Elämäni ensimmäinen unilääke tuli testattua. Eihän se tietysti kivaa ole, että joutuu turvautumaan unilääkkeisiin, mutta tässä tilanteessa se oli jo lähes ainoa mahdollisuus. Vetäsin napin naamaan Suomen pelin alettua ja ensimmäisellä erätauolla olin jo sikeässä unessa. Luksusta!

Tänään on helatorstai, siis vapaa-päivä. Lakkasimme juuri neitin kanssa varpaankynnet kesäkuntoon. Nyt neiti lähti isänsä ja koiran kanssa pyörälenkille ja minulla olisi virtaa vaikka mihin. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja päivästä on tulossa kesäisen lämmin. Tänä päivänä minä aion elää niinkuin muutkin ihmiset :)