Hohhoijaa. Mä olen ihan helvetin kyllästynyt ja väsynyt mun elämään. Tähän kaikkeen paskaan mitä joudun koko ajan elämään. Mä en jaksaisi enää pelätä. En itkeä. En surra ja murehtia. Mutta sitä tämä elämä nyt on.

Eilen oli taas yllättäin tosi huono päivä. Samat fiilikset on edelleen. Päivän kohokohta oli vertaistukiryhmä. Kaikki siellä sanoivat, että haluavat oman elämänsä takaisin. Niin haluan minäkin. Minä vihaan elämääni.

Vihaan kaikkea normaalia. Vihaan syömistä, koska on vaikea saada mitään alas. Vihaan aamulla pukeutumista ja aamutoimia. Haluaisin vaan laahustaa päivästä toiseen yöpuvussa. Vihaan valvottuja öitä ja joka iltaisia nukahtamislääkkeitä, joiden määrät vaan muuttuvat vahvemmiksi, uni määrien silti pysyessä ennallaan. Vihaan kipuja. Nilkkaan koskee joka helvetin päivä, päänsärystä puhumattakaan. Vihaan särkylääkkeitä, jotka eivät auta tähän tuskaan. Elämässä ei ole mitään hyvää odotettavissa. Koko alkuvuosi on mennyt kuin sumussa. Pääsiäinen, vappu, nuoremman poikani syntymäpäivät menivät ihan huomaamatta. Tänään otin vappuilmapallot katosta, virpomaoksa töröttää vielä olohuoneessa. Kai sitä on tullut siis elettyä nuokin juhlapäivät, ajatukset ovat olleet vaan jossain muualla. 

Muut ihmiset odottavat kesää ja lomaa. Mä en odota mitään. En muuta kuin sitä, että me selvittäisiin taas yhden päivän yli. Mun elämässä ei varmaan ikinä enää tapahdu mitään hyvää. Mä olen ihan sairaan väsynyt.

Musiikki on ollut mulle aina tärkeää ja sen avulla olen käsitellyt vuosien varrella kaikki kipeimmätkin asiat. Nyt musiikin kuuntelukin ahdistaa. Jokainen laulu mikä radiosta kuuluu, vääntyy mun päässäni kuvaamaan meidän elämää. Vaikka ne todellisuudessa kertovat ihan jostain muusta.

...Hei älä ikinä enää yhdenkään ihmisen anna, sua kohdella niinkuin mä kohtelin, loukkasin ja haavoitin sua.

   Älä rakasta ketään, joka voi olla niin julma.

   Mä tiedän, että mä loukkasin, loukkasin ja haavoitin sua.

   Rakas onnea matkaan, sinä ansaitset kultaa...

 

...Maanantai aamut vain yhtä tuskaa.

   Näin eilisen muistot viereillään, hän on herännyt tuntien kipeää,

    yksin jäämisen tunteen häpeää.

    Hän on nahkatakkinen tyttö. Se sama tyttö on nähnyt helvetin...

 

...Ja vaikken nähnyt oo vielä paljon. Olen nähnyt liikaakin.

   Mä olen nähnyt rakkauden ja tuskan,

   olen nähnyt helvetin...

 

Mä haluaisin vaihtaa paikkaa lapseni kanssa. Tekisin sen heti ja yhtään miettimättä. Haluaisin ottaa itselleni sen tuskan, jota hän käy läpi. Sitä en tietenkään voi tehdä ja mikään ei ole kamalampaa, kuin oman lapsen suru, tuska ja kipu, johon itse ei voi mitenkään vaikuttaa. Eikä auttaa millään tavalla. Mä en jaksa tätä enää.

En tiedä mitä tämä päivä tuo tullessaan. Enkä edes haluaisi tietää. Tämäkin päivä on kuitenkin elettävä. Halusin tai en. Siihenkään ei anneta vaihtoehtoja. Tämä elämän julmuus tekee mut oikeasti hulluksi. Alkaa tuntua siltä, että olisin ihan valmis johonkin laitokseen.

...Puistossa ilta viilenee. Pete lämpimikseen hyppelee.

   Kelloaan katsoo kiroillen, sytyttää röökin viimeisen.

    Luokan priimus oli koulussa, nyt kuudentoista  koniin koukussa...

    Pete pystyyn nostaa kaulukset ja kiskoo sauhut viimeiset.

     Vielä miettii mielessään, ei oo mitään menetettävää...

      Maailma matkaa radallaan, päivä nousee uudestaan

      Ei mikään muutu milloinkaan, kaikki säilyy ennallaan.

      Samat tuulet puhaltaa, samat sateet lankeaa.

      Kaikki kaunis katoaa, kaikki kuolee aikanaan...

  Laura valvoo yönsä rukoillen " Luoja auta, selviä en..."

 

Jossain vaiheessa alkuvuodesta Lonkerot tulivat ruokakauppaan. Kerran kauppareissulla kävelin alkoholihyllyjen luo ja ostin sen Lonkeron. Ajattelin, että nyt riittää tämä selvinpäin rimpuilu. Tuolla se kaapissa vielä odottaa. Kerran jo kaivoin sen esiin, onneksi se on lämpimässä ja jäi siis juomatta ainakin vielä. Mutta kyllä monta kertaa on mielessäni käynyt ajatus jääkylmästä Lonkerosta. Elokuussa tulisi 10 vuotta ilman pisaraakaan alkoholia. Tiedän, ettei juominen näitä ongelmia poista, mutta helpottaisi se ehkä hetkeksi. Kaikki muut konstit olen tainnut jo kokeilla. Tuloksetta.

Tänään vituttaa ihan kaikki. Mielialat vaihtelevat vitutuksen ja surun välillä Tekisi taas mieli huutaa ääneen. Tekisi mieli raivota, potkia seiniä ja taas raivota. Mä haluan meidän elämän takaisin. Mä en halunnut tällaista elämää.

Kuulin taas sattumalta yhden uuden kappaleen. Siis minulle uuden. En ollut kuullut sitä ennen. Kappale on nimeltään Mä olen tässä...

   ...  Mä olen tässä sua varten. Sua aina suojelen.

        Kun murheet koittaa meitä voittaa, vierelläsi taistelen.

        Mä olen tässä, empimättä. Vaikka vuodet satuttaa.

        Jos sä tahdot niin...

Niin mun vaan on tehtävä. Taisteltava, vaikkei voimia ole juuri hengittämiseenkään. Taisteltava, vaikka vastassa on liian suuri vastustaja.

Viime yönä valvoessani seisoin piharappusilla ja kuuntelin ja katselin sateen ropinaa. Tuntui, kuin taivaskin ymmärtäisi tuskani. Siinä me yhdessä itkimme. Minä ja taivas.