Nyt taitaa olla meille rantautumassa pitkästä aikaa flunssa, ei taida auttaa enää mikään. Neiti oli jo eilen vähän vötkylä, halusi syliin ja kainaloon huomattavasti normaalia enemmän, se on aina yleensäkin se ensimmäinen merkki rantautumassa olevasta kuume taudista. Yö meni myös levottomasti ja aamulla sängystä kömpi itkuinen tyttö. Illalla koski jo jalkoihin ja aamulla sanoi, että silmät ovat kipeät, osa aamupuurosta jäi lautaselle. Voi pientä. Kuumetta ei ainakaan vielä ole, mittari näytti juuri 36,7. Mutta nyt täytyy jo tapahtua ihme, että tästä ilman kuumetta selvitään.

Me ollaankin oltu tosi pitkään terveenä, vaikka joka puolella jyllää joku tauti. Hoitopoika piti kuume flunssan viime viikolla ja sama poika on nyt mahataudissa jo kolmatta päivää, liekö sitten ihan se noro. Toivottavasti siltä edes vältytään.

Eilen illalla neiti kömpi kainalooni sohvalle, rutisti kovasti samalla ja kuiskasi hiljaa " Onneks oot mun turva ". Sanat tuntuivat niin ihanalta pienen rakkaan ihmisen suusta. Rutistin häntä hellästi ja lauloin " Minä suojelen sinua kaikelta mitä ikinä keksitkin pelätä...". Kumpa pystyisin pitämään lupaukseni. Parhaani lupaan yrittää <3