Takana uneton yö, jälleen kerran. Edessä lohduton päivä. Päivä, jota en uskalla edes ajatella. Kumpa saisin pysäyttää kellon tähän hetkeen. Hetkeen, kun lapset vielä nukkuvat, mieheni jo mentyä töihin. Saisin ihailla nukkuvia lapsiani. Lapsiani, joille toivon elämään kaikkea hyvää. Saisin miettiä normaaleja asioita, ruuan laittoa, pyykinpesua, alkanutta kevättä. Saisin elää hetken normaalisti, ilman tätä valtavaa taakkaa, jota mukanani kannan. Minun elämäni ei pitänyt mennä näin. Halusin elää tavallista elämää perheeni kanssa ihanassa kodissani. Tehdä rakastamaani työtä täydestä sydämestäni. Olla niin kuin muutkin ihmiset. Minun elämälleni oli kuitenkin toisenlainen suunnitelma. Suunnitelma, jossa ei ollut oikeanlaista käsikirjoitusta.

Kukaan ei voi käsittää, mitä elämäni on. Kukaan ei tiedä millaista taakkaa harteillani kannan. Kukaan ei ymmärrä mitä on elämä, jossa pitkät valvotut yöt ovat päiväni kohokohta, silloin ei puhelin soi, eikä tarvitse pelätä pahinta. Kukaan ei tiedä miten usein iltaisin toivon, ettei aamu tulisi koskaan. Ja aina se kuitenkin tulee. Jokaisen yön jälkeen. Tätä aamua en olisi halunnut kohdata. Mutta tässä se taas on. Edessäni.

Olen niin pettynyt elämääni. Itseeni. Kaikkeen. Olen liian väsynyt ajattelemaan. Hengittämään. Itkemään. Liian väsynyt koko elämään.

 "Koneeseen kadonnutta
ei voi takaisin saada
Kulutettu käytetty
ruokkimaan ympyrää

Luotettu ehkä liikaa
siihen että aika korjaa
se minkä vuoksi nähtiin
niin kovin paljon vaivaa

Että hajalle saatiin
Se mikä kauniiksi tarkoitettiin

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää

Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa

Maailman pisimmät tunnit
niiden otteeseen jää kiinni
Niitä kantaa loppuun asti
vaikka itse ei aina huomaa

Millainen on se taivas
jota ei löydetty koskaan
Olen kuullut paljon siitä
osan jopa omasta suustani

Voi niin pitkälle jaksaa
kun itsellensä vakuuttaa

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää

Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa

Joku meistä on onneton
palanut mutta tunnoton
katuva mutta uskoton
enemmän kuin rauhaton

Periaate on ehdoton
perustelu on aukoton
yhtälö ehkä mahdoton
Miten niin muka armoton?

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää "