Väsyttää, väsyttää ja vielä kerran väsyttää. En muista milloin olisi ollut näin tuskallista herätä herätyskellon soittoon. Olen kyllä niin loman tarpeessa, ettei mitään järkeä. Päivät menee ihan hyvin ja töissä on ihan kivaa, mutta nuo aamu herätykset on yhtä tuskaa!!! Onneks enää 3 työpäivää ja sitten ei kello soi viiteen viikkoon :)

Yhtenä aamuna selasin jonkun iltapäivälehden sivuja. Eteeni osui mielenkiintoinen artikkeli. Heti alun luettuani sain itselleni varman diagnoosin :) En tarvitse siihen lääkäriä, enkä ketään muutakaan sitä toteamaan, lehtijuttu riittää :) Se kertoi ihmisistä, jotka koko ajan pelkäävät pahinta. Pelkäävät, että jollekin läheiselle sattuu jotain kamalaa. Minä kuulun juuri tähän ryhmään ja se on oikeasti yllättävän raskasta. Aina, kun kuulen ambulanssin, poliisin tai paloauton ujelluksen, olen varma että se kiitää jonkun läheiseni luo. Yleensä aina soitan ainakin pojilleni kysyen ovatko he kunnossa. Joskus soitan myös vanhemmilleni ja jopa sisaruksilleni, riippuen siitä minnepäin hälytysajoneuvo on matkalla. Aina, kun luen puhelimella iltapäivälehtiä ja siellä on joku kolari tms. tarkastan kiireesti loukkaantuneiden henkilöiden iän ja paikkakunnan, vaikken kyseistä juttua kokonaan luekkaan. Aina, kun kuulen, että jotain pahaa on tapahtunut omalla tai lähi kylillä, olen varma,että poikani liittyvät niihin juttuihin. Vaikka hyvin harvoin onneksi näin on. Kokoajan päässäni pyörii sanat " Kun ei vaan sattuis mitään ". En tiedä helpottaako tämä panikointi koskaan, mutta mitään kai tälle ei voi.

Tänään on taas kylmän alkuviikon jälkeen luvassa lämmin ja aurinkoinen päivä, joten me lähdetään nyt lasten kanssa siitä nauttimaan :) Mukavaa kesäpäivää kaikille, olkaahan varovaisia, ettei vaan sattuis mitään :)