Leppoisa ja kiireetön sunnuntai aamu. Neiti katsoo lastenohjelmia, mies nukkuu ja nuorempi poikani on veljensä asunnolla kissan seurana. Ulkona paistaa aurinko ja säätiedotus lupaa ensi viikolle jo kesäisiä lämpötiloja. Eilen kävimme hyvän ystäväni syntymäpäivillä. Aamulla tein hänen juhliinsa voileipäkakut. Eilen alkoivat myös jääkiekon MM-kisat, jotka ehdottomasti kuuluvat kevään parhaisiin tapahtumiin. Siis mikäs tässä on ollessa, elämänhän pitäisi olla ihan mallillaan. Niimpä. Mutta kun ei edelleenkään ole.

Tuntuu, kuin eläisin jossakin kuplassa. Teen normaalit päivään kuuluvat asiat, hoidan työni, laitan ruuat, pesen pyykit, siivoan, juttelen kavereideni ja läheisteni kanssa. Elän niinkuin muutkin ihmiset. Silti usein kotona sulkeudun omaan kuplaani. Tähän helvetilliseen kuplaan, joka kuristaa ja ahdistaa ja ennenkaikkea pelottaa. Näen näiden aioiden takia aivan toisenlaisen maailman. Sen, johon en olisi koskaan halunnut tutustua. Googlehistoriani kertoo kamalistakin kamalampia hakusanoja. Päivä päivältä tiedän enemmän tästä kamalasta maailmasta ja niinkuin olen usein kirjoittanut, tieto lisää tuskaa.

Eilen puhuin taas poikien isän kanssa puhelimessa. Nykyään puhumme paljon ja usein. Tuntui jotenkin lohduttavalta, että myös hän on hakenut ja saanut itselleen keskusteluapua. Oma vertaistukiryhmäni kokoontuu taas huomenna. Onneksi. Huomisesta ei tule hyvä päivä. Ei varmaan yllättänyt ketään. Huomenna voi olla jälleen kerran se elämäni pahin päivä. Tai ainakin raskain.

Näimme esikoisen kanssa torstaina. Hän kävi kotona ja juttelimme pitkään. Kaikki vaikutti olosuhteisiin nähden hyvältä. Kunnes sain taas lisää tietoa tilanteesta ja tajusin jälleen kerran miten väärässä olen ollut. Huokaus. Tänään tapaamme jälleen, tai näin me ainakin sovimme. Tästä päivästäkään ei tule helppo. Mutta eipä tästä elämästä helppoa tule varmasti enää koskaan. Jos se nyt muka joskus helppoa on ollut.

Yritän saada tehtyä mahdollisimman paljon normaaleja asioita ennenkuin tapaan rakkaan lapseni. Jos saisni vaikka pestyä talvivaatteet ja vaikka vähän haravoitua. Esikoisen tapaamisen jälkeen tiedän, etten kykene enää mihinkään, vaan palaan siihen synkkään kuplaani ja toivon, että tämä tuska joskus helpottaisi...