Kaksi yötä jouluun. Apua! Jotenkin se normaali joulupaniikki ja ahdistus on iskenyt vasta nyt viimeisinä päivinä. En koe mitään joulustressiä, vaan jotain ihme paniikkin. Jotain minkä tiedän iskevän joulun jälkeen. Olen työntänyt tietoisesti kaiken paskan pois mielestäni lähes koko syksyn ajan ja vaan nauttinut jouluun valmistautumisesta ja joulun odotuksesta. Kohta ei ole enää sitä odotusta. Kohta tämä kaikki on taas ohi ja on pakko kohdata tuleva arki. Hui. Pelottaa jo valmiiksi.

Esikoisen kanssa tuli taas koettua surullisia hetkiä. Puheluiden ja viestejen muodossa. Se poika osaa kyllä vetää oikeista naruista aina, kun tarkoituksena on pahoittaa minun mieleni. Siinä se ei epäonnistu koskaan, vaikka moni muu asia tuntuu hänen elämässään menevänkin pieleen. Parin tunnin päästä niistä kamalista sanoista ja viesteistä joita hän minulle sanoi, hän soitti ja pyysi anteeksi. Niinkuin aina. Voi kun hän oppisi miettimään niitä asioita ensin yksin, eikä aina ensimmäisenä soittaisi minulle. Mutta toisaalta kenellekä muullekaan hän oloaan purkaisi, kuin minulle. Olen luvannut olla hänen tukenaan aina ja kai tämäkin kuuluu siihen tukena olemiseen. Samana iltana kävimme yhdessä lähikaupungissa ja kyyneleet silmissä kuuntelin esikoiseni ja kuopukseni juttelua. He ovat niin läheisiä, vaikka eivät ennättäneetkään asua kauan saman katon alla.Minun rakkaat lapseni <3

Muuten tämä viikko on mennyt töitä tehdessä. Pipareita on leivottu jälleen kerran ja kinkku on sulamassa. Esikoiseni halusi myös tänä vuonna oman kinkun ja lupasin paistaa sen huomenna. Neiti odottaa joulua kovasti, niinkuin varmasti  moni lapsi ja kohta se odotus palkitaan. Tänään aion mennä tallille yksin ja olen siellä pitkään :) Tarvitsen näihin ajatuksiini hetken yksinoloa ja mikään ei ole parempaa, kuin rakas heppaharrastus ja ennen kaikkea se ihana lörppöhuulinen Suomenheppa Lantti <3

Mukavaa viikonloppua teille kaikille!