Ei meinaa enää ennättää kirjoittelemaan, hyvä kun minuutin pystyy tässä koneella istumaan, mutta kokeillaan nyt, kun neiti vielä nukkuu ja "työt" eivät ole vielä saapuneet :)

Eilen siis meidän vauva täytti jo 11 kuukautta, voi hurjuus tätä ajan kulua :/ Ei ole meillä kohta vauvaa vaan vilkas ihana taapero :)

Edelleen ruoka maistuu hyvin, jukurtit ja viilit ovat kovassa suosiossa. Itsekin neiti jo yrittää lusikan kanssa saada jotain aikaiseksi, vaikka eihän se kovin usein mene sinne suuhun asti. Hyvä kuitenkin, että on edes yritystä. Potta on jäänyt kokonaan unholaan, olkoon vaan siellä, kyllähän sen vielä ennättää. 

"Anna" kuuluu ihan kokoajan ja joka paikassa. Neiti on käsi ojolla kirjahyllyn edessä, vessassa, jääkaapin edessä, kauppakärryssä. Siis ihan joka paikassa ja kailottaa kovalla äänellä "ANNA". Se on kyllä huvittavan näköistä ja kuuloista :) Ja välillä jopa toivon ettei vielä tuo sana olisi tullut sanavarastoon.

Ulkoilu on myös edelleen neitin lempipuuhia. Ja parasta siellä on SYÖDÄ ihan kaikkea. Hiekkaa, lehtiä, havunneulasia, kukkia. Kaikkea mitä vaan maasta löytyy. Ja mitä enemmän kieltää, sitä enemmän hän tavaraa suuhunsa tunkee. Huoh. Kai se joskus loppuu?

Sisällä on kivaa syödä paperia, tyhjentää kaappeja, repiä vessapaperirulla pikkuisiksi palasiksi ja kantaa kaikki kengät yksitellen ympäri taloa ja pudottaa magneetit jääkaapin ovesta:) Lelut eivät juuri kiinnosta, välillä työntelee nukenrattaita, jossa kyydissä mummolta saatu iki-ihana kissa sekä uniharso. Välillä painelee potkuauton nappeja, joista kuuluu kiva ääni ja pallot kiinnostaa myös pienen hetken. Nyt kun talossa vipeltää kolme poikaa, hoitolapseni siis, niin toki neiti mielellään ottaa kaikki pikkuautot itselleen ja aina kun pojat ovat rakentaneet hienon junaradan, niin tyty tempaisee sen jostain kohtaa ilmaan ja junarata on entinen. Siis kaikki mikä on toisen kädessä kiinnostaa :)

Viikonloppuna kävimme retkellä kotieläinpihassa. Siellä oli hevosia, possuja, kanoja, kukkoja, strutsi, riikinkukko, pupuja, kissoja, pitkäturkkinen lehmä ( ylämaan nauta ), ankkoja, vuohia... Parhaita olivat ehdottomasti kukot, niitä neiti jaksoi katsoa pitkän aikaa. Kissanpennut olivat myös kiinnostavia. Possu oli pelottava, samoin tuo lehmä, joka päästi suuren mörähdyksen ihan meidän kohdalla ja silloin kyllä meinasi jo itku tulla. Kiva oli reissu, ei oikein noin pienen kanssa vielä muualle viitsi lähteä.

Uimassakin on käyty kerran, siis rannalla jo useamminkin, mutta yhden kerran pikku neiti on uskaltautunut veteen asti. Ensin hän istui kauan rannalla ja läiskytti sankossa olevaa vettä, siitä sitten siirryttiin rantaveteen, minun sylistä oli kiva vettä ihastella. Kohtapa sitten tyty istui jo yksin vedessä ja pian seisoi, konttasi, käveli ja loiskutti vettä haltioissaan. Ihanaa, kun on kesä!!!

Neitillä on ihana (?) tapa tarjota kaikkea syömäänsä myös muille, aina kun hän syön kädestään jotain hän tarjoaa sitä myös minulle ja kaikille muillekkin lähellä oleville. Minusta se on ihanan herttaista, mutta ehkä muut saattavat olla erimieltä, kun neiti kiikuttaa vaikkapa puoliksi imeskeltyä leivänpalaa naapurin rouvan suun eteen ja oikeasti yrittää väkisin työntää sitä sinne suuhun ;) Ja tuttiaan hän myös hyvin auliisti tarjoaa lähes jokaiselle. Voi meidän pieni ihanuus <3

Nyt olen kirjoittanut tätä kirjoitusta yli 7 tuntia, neitokainen siis heräsi aamulla melkein heti kun tämän aloitin ja keskenhän tämä jäi. Nyt lapsetovat siis päikkäreillä ja pääsin jatkamaan. Saapa nähdä pystynkö julkaisemaan tämän, vaikka kone on sammunut välillä. Tosiaan töitä olen nyt tehnyt kohta kaksi viikkoa. Hyvin on mennyt ja työnteko on ollut kivaa. Lapset ovat aivan ihania ja oma neitokainen on sopeutunut hoitolapsiin hyvin. Ainoa huono puoli on ollut nuo aamut. Tyttö on tottunut siihen, että heräämme yhtäaikaa, tai siis että minä olen hänen vieressään kun hän herää. Ja usein vielä taputtelen häntä uneen viimeisen tunnin aikana ettei hän heräisi liian aikaisin. Mutta nyt kun itse herään ennen kuutta, niin neitipä herää siinä kuuden pintaan itsekin. Voi plääh. Pitkään oltiin jo yksillä päiväunilla, mutta nyt ei auta muu kuin laittaa hänet kymmenen minuutin torkuille ennen kuin lähdemme puistoon. Muuten saan kokoajan kantaa kiukkuavaa neitiä kainalossani ja sitten hän nukahtaa ruokapöytään. Mielummin siis pienet aamu-unet kuin koko päivän kestävä kiukku :) Hänet tosin täytyy mennä pihalle vaunuun nukuttamaan, muuten ei malta lasten ääniltä nukahtaa. Tämä onnistuu nyt, kun hoidossa on vaan "isoja" poikia, saa nähdä miten syksyllä oman ryhmän kanssa sitten asiat onnistuvat. Mutta ei murehdita sitä nyt, vaan nautitaan edelleen kesästä :)