Eilen päätin, etten anna epätoivon ja ahdistuksen vielä ottaa minusta valtaa, vaan nautin täysillä tästä mahdollisuudesta. Synkistellä ennättää myöhemminkin. No, helpommin sanottu kun tehty. Eilinen työpäivä oli jo ihan t-u-s-k-a-a!!! Joka paikka niin turvoksissa, et oleminen ja liikkuminenkin sattui Mun kahden pienen 1- vuotiaan hoitolaiseni hoitaminen oli yhtä h*lvettiä. Sylissä pitäminen sattui, vaipanvaihto sylissä ei onnistunut, pukeminen toi kyyneleet silmiin ja lattialla oleskelu vaati hirveitä ponnistuksia. Mun maha on niin turvoksissa, ettei housuja voi pitää kun hetken aikaa kiinni. Aika mukavaa varsinkin tuolla leikkipuistossa Hyvähän se tietysti on, kai se on sen merkki, et follit siellä kasvaa, mutta eipä se juuri tätä olemista helpota. No, sit mun järkky kurkkukipuhan on muuttunut hirvittäväksi yskäksi, valehtelematta louskutan kaikki yöt valvoen. Välillä lämmitän kuumaa juomaa ( viimeyönäkin klo 12, klo 2, klo 3 ) imeskelen pirun pahanmakuisia pastileja, nukun ehkä vartin pätkiä ja herään tauottomaan louskutukseen. koko kroppa on jo sen takia ihan kuin pieksetty ja siihen tietysti päälle nämä "hoidon aiheuttamat oireet" ja nyt uutena asiana aamulla sängystä noustessani tuska oikein viilsi läpi kropan ja lysähdin takaisin makuulle...SELKÄKIPU!!! Se on siis palannut!!! Ei saa olla totta!!! Mutta totta se on. Miks hemmetissä tää menee aina näin??? Miks kaikki p*ska isketään kehiin juuri silloin, kun kroppa tarviis mahdollisimman suotuisat olosuhteet ja paljon lepoa tämän hurjan paineen ja hormonimylläkän keskellä??? Voisko joku kertoo mulle, et mistä tää elämä näin rankasee??? Mä en jaksa näitä tuskia ( hoidon tuomat tuskat on pakko jaksaa," se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön" ) Mut miks pitää tulla kaikki muukin samalla kertaa? Ei jaksa pieni pää ymmärtää...

Ettäpä näin mennään tänä aamuna, selkäkipu pakottaa mut nyt pois tästä koneelta. Pelottaa miten työpäivästäni selviän. Ei taas mene asiat ihan niinku "strömsössö"