Tipaton tammikuu. Helvetillinen helmikuu. Murheiden maaliskuu. Hirveä huhtikuu. Hirveistä hirvein, isolla H:lla.

Tämä kuukausi on ollut hirveän raskas, en ymmärrä miten edes olen selvinnyt siitä. Ja tämä huhtikuun viimeinen päivä on ehdottomasti tähän astisen elämäni raskain. En voi tehdä muuta kuin itkeä. Tekisi mieli huutaa, mutta kurkku on niin kuiva, etten voi kunnolla edes nielaista. En saa syötyä mitään, enkä tietenkään nukkunutkaan.

Vappu. Ilon ja riemun juhla. Ja paskat! Tulen muistamaan tämän vapun koko loppu elämäni. Ikävä kyllä.

Viikonloppu meni jotenkin usvassa. Tuntui, että seuraan  sivusta omaa elämääni. Vaikka teimme paljon kivaa neitin ja tukilasten kanssa, olivat ajatukseni koko ajan ihan muuta kuin kivoja. Tukilapset lähtivätkin jo eilen kotiinsa ja ihan hyvä niin, en nimittäin olisi jaksanutkaan esittää iloista enää yhtään päivää. Esikoinen vietti paljon aikaa kotona ja puhuimme tosi paljon. Vein hänelle bensaa lauantai-iltana myöhään ja itkimme siellä tienvarressa kertoessamme toisillemme miten tärkeitä toisillemme olemme. Rakastan häntä ihan äärettömän paljon <3

Kello on tällä hetkellä puoli 12. Sydän hakkaa ihan hirveän nopeasti. Päähän koskee jälleen kerran. Kyyneleet valuvat pitkin poskia. Tuntuu, kuin kuristuisin. Valmistaudun elämäni raskaimpaan tehtävään :(

Nyt ollaan jo iltapäivässä. Vappujuhlat ovat hoitolasten kanssa ohi ja neiti leikkii naapurintytön kanssa. Äitini hoiti lapsia hetken aikaa päivällä ja siitä suuri kiitos äidilleni <3 Ajelimme esikoisen kanssa kohti kaupunkia. Tunnelma oli hiljainen ja jotenkin pelottava. Puhuimme niitä näitä ja olimme pitkiäkin aikoja hiljaa. Kun lapseni nousi kyydistäni, halasimme lujaa ja nousin takaisin autoon. Näin miten hän kulki hitaasti eteenpäin, pystyin aistimaan hänen pelkonsa ja tuskansa. Lähdin ajamaan kotiin. Parikymmentä metriä ajettuani en enää nähnyt eteeni. Itkin ihan hysteerisenä. Tärisin, kuin jossakin horkassa ja ajoin auton tienvarteen. Itkin, huusin ja jälleen kerran itkin. Ajoin kotiin koko matkan itkien. Istuin 5 minuuttia sohvalla ja lähdin hakemaan lapset äitini luota. Pukeuduin banaaniksi ja aloitimme vappujuhlat. En tiedä miten pystyn toimimaan normaalisti silloin kun on pakko. Nyt kun työpäivä on ohi, eikä tarvitse esittää mitään, valuvat kyyneleet jälleen vuolaana virtana poskiani pitkin. Kyllä elämä on hirveää...

Hyvää vappua teille <3