Taas on aika mennyt niin nopeasti, ettei ole ollut edes aikaa kirjoitella tänne. Minua ärsyttää, kun blogi jää vähälle huomiolle. Muutamaa seuraamaani blogia päivitetään parin kuukauden välein ja se jos mikä on tylsää seurattavaa. Mutta minkäs teet, kun ei aika, eikä aina voimatkaan, riitä, vaikka asiaa olisi ties kuinka paljon.

Mutta nyt yritän saada jotain aikaiseksi.

Nuorempi poikani on aiheuttanut meenneen viikon aikana ylimääräisiä sydämenlyöntejä niin hyvässä, kuin pahassakin. Reilu viikko sitten hän oli ystäviensä kanssa viettämässä iltaa paikallisessa kuppilassa. Seuraavana päivänä hän oli hyvin outo, makasi sängyssään kokonaan peiton alla ja vastaili kysymyksiini sieltä peiton uumenista ja herättyään kulki pipo päässä, mikä ei ole ollenkaan hänen tapaistaan. Ajattelin, että järki on tullut vihdoinkin päähän ja hän käyttää ilmojen kylmetessä pipoa :) No, syy selvisi sitten vähän myöhemmin, eikä kyllä ainakaan järjen lisääntyminen ollut tähän syynä :) Hän oli nimittäin leikannut hiuksensa Seppo Taalasmaa- tyyliin, siis keskeltä kaljuksi. Heh! Onneksi kotoa löytyy hiustenleikkauskone ja nyt täällä pyörii komea kalju nuorimies :) Eilen ei sitten taas naurattanutkaan yhtään. Työpäiväni jälkeen kävin hakemassa postin ja siellä oli kirje Kelalta. Poikani avasi kirjeen ja järkytys oli suuri. Siinä luki, että poikani on lopettanut opiskelun ja viimeinen koulussa olo päivä on 1.6.2017 ! Tuijotin kirjettä epäuskon vallassa. Onhan hänellä poissaoloja paljon ja olenkin jo tehnyt hyväksymisprosessia asian kanssa, ettei hän valmistu keväällä, mutta että lopettanut koulun? Käynyt viimeksi ennen kesälomalle jääntiä? Mietin tämän lukukauden alussa ollutta työssäoppimisjaksoa, missä hemmetissä hän nekin päivät luuhasi, jos ei kerta käynytkään työpaikalla? Ja kaikki ne tuskalliset aamut, kun olen saanut hänet ylös sängystä ja koulutaipaleelle. Kaikkiko olikin ihan turhaa? Tivasin tiukkaan sävyyn kirjeen tarkoitusta. Poikani väitti olevansa yhtä ymmällään, kuin minä ja myös käyneensä koulua. Laitoin hätäpäissäni opolle viestiä, toivoen että hän soittaisi minulla heti aamulla työajan alkaessa, mutta onnekseni hän soittikin heti, kotoaan ja oli yhtä ihmeissään kirjeen sisällöstä. Hän sai kotikoneellaan katsottua vain joitakin Wilman osioita, mutta niistä kyllä selvisi, että poikani on edelleen koulun kirjoilla ja viimeinen merkintä oli ennen syyslomaa luokanopettajan kirjoittamana, että opintosuunnitelma etenee normaalisti. Helpotuksen huokaus. Tänään jatkuu sitten selvittely Kelan kanssa, mutta kyllä tuo ihana opo, joka työaikansa jälkeen vielä suostui paneutumaan minun kanssani täysi-ikäisen pojan asiaan, pelasti ainakin yhdet yöuneni.

Viikkoon mahtui myös muita jännittäviä asioita. Kävin nimittäin ratsastamassa!!! Siis minä pääsin vihdoinkin toteuttamaan yhden haaveeni <3 Löysin sellaisen ihanan paikan, jossa on kaksi hevosta, toinen jo eläkkeellä ja toinen kaipaa paljonkin liikuntaa ja perhe etsi liikutukseen apua tallitöitä vastaan. Nyt olen lupautunut hoitorinkiin ja saan käydä ratsastamassa ja hoitamassa tätä ihanaa heppaa 1-2 kertaa viikossa ja samalla pääsen myös tekemään minulle niin rakkaita tallitöitä <3 Ratsastus sujui yllättävän hyvin, ottaen huomioon etten ole käynyt hevosen selässä 25 vuoteen! Sain ravata ja uskalsin jopa hieman laukata, mutta se ei ollut ehkä ihan oppimiskirjan mukaista, mutta selässä pysyin kuitenkin. Juuri ja juuri :) Nyt jokainen lihas ja ruumiinosa huutaa armoa. Hyvä kun pääsin aamulla sängystä ylös, mutta oli se sen arvoista <3

Minua vaivaa ihan hirveä tympääntyminen omaan oikeaan työhöni. Plääh. Joka aamu mietin, että mitähän keksisin ettei tarvitsisi tehdä tätä omaa työtä. Tukilapset eivät aiheuta tympääntymistä, eikä lastenhoito siis muutenkaan, mutta jotenkin tämä oma työni on ihan pakkopullaa. Varmasti erään perheen kanssa tulleet erimielisyydet vaikuttavat työmotivaatioon, mutta toivon totisesti että tämä on ohimenevää. Jotenkin tämä yksin oleminen lasten kanssa on hirveän ahdistavaa ja pitkästyttävää. Työkavereita en näe juuri muulloin, kuin työpalavereissa ja muuten olen yksin lasten kanssa. Tänään onneksi ihana ystävä saapuu piristämään aamupäiväämme omien lastensa kanssa, joten tästä päivästä on pakko tulla hyvä :)

Mutta nyt kiskomaan täysi-ikäinen sängystään ja selvittelemään asioita Kelan kanssa!