Viikonloppuna juhlittiin neitin 11- vuotis syntymäpäiviä. Mihin ihmeeseen tämä 11 vuotta on oikein kadonnut? Miten aika voi mennä näin hurjalla vauhdilla?

Muistan sen kuin eilisen päivän, kun pitelin sylissäni tuota pientä ihmettä sairaalan sängyllä. Siinä hän tuhisi rintani päällä ja minä olin pakahtua rakkaudesta. Tuo rakkaus ei ole missään vaiheessa yhtään vähentynyt, päinvastoin. Rakastan häntä tänä päivänä vielä enemmän, mikäli se on edes mahdollista.

Viikonloppuna tosiaan juhlimme neitin syntymäpäiviä. Vieraita kävi molempina päivinä ja herkut maistuivat. Lapsivieraat polskivat paljussa ja juhlien kohokohta oli ehdottomasti maailman rakkain ja tärkein ponipoika Petteri. Neiti ja pari hänen kaveriaan hyppäsivät Petterillä esteitä, neiti laukkasi hiukset hulmuten pihatiellä ilman käsiä ja tytöt kävivät ponin kanssa myös uimassa.

Neiti oli koko viikonlopun yhtä hymyä. Äsken hän pyörähti kysymyssä mitä teen. Vastasin, että aikuisten juttuja ja en halua, että hän tulee lukemaan tätä. Sinne hän häipyi olohuoneeseen jotain äkäisesti mutisten ja naama mutturalla. Minun rakas neiti aurinko ja pyörremyrsky <3