Vihdoinkin selvisin kolmanteen tukikeskusteluun,kaksi edellistä aikaa peruin ( ekaan en vaan jaksanut mennä ja toka oli peruttava työasioiden vuoksi).Hiukan mietitytti "kuuntelijan"suhtautuminen näihin perumisiin,mutta ei niistä edes puhuttu

Puhuin,puhuin ja puhuin...niinkun aina ennenkin.Ja taas mentiin puolituntia yliajalle,hups.Toi puhuminen on mulle tosi tärkeää,kotona tulee puhuttua ihan liian vähän ainakin kipeistä asioista.Mutta,mutta,mulle jäi vähän outo fiilis tosta käynnistä,Jotenkin se "kuuntelija" ei nyt ymmärtänyt mun ajatuksia,tuntui et se käänsi ne ihan päälaelleen ja mä tunsin itseni ihan typeräksi siinä penkillä istuessani yritin siinä hätäpäissäni selittää,etten mä asioita nyt ihan noin tarkottanut,mut en tiiä ymmärsikö vai pitikö oikeesti vaan ihan hulluna.Sanoi ainakin,että voitas jatkossa tavata useammin.Pöh,en minä taida kuitenkaan saada näistä tukikeskusteluista ihan sitä mitä haluaisin/tarvitsisin.Joten kuukauden päästä tavataan taas.Ja kyllä minä nyt tämän viimeisen hoidon aikana otan näistä kaiken irti,tuli mitä tuli ja meni miten meni.Luulen,että tarvitsen tätä vielä kovastikin myöhemmällä syksyä.

Sit keskustelun jälkeen ajelinkin moikkaamaan kolmea iiiiihanaaaa kummilastani ja omaa ihanaa isosiskoani.Siinä vasta huipputyyppejä,kaikki neljä Ja piipahdimpa kahvilla myös maaliskuussa polilla tutustumani ihmisen luona.Ihana vierailu,ihana ystävä.Ihana ISO maha,jossa potkii kaksi pikkuista tyttöä.En malta odottaa heidän syntymäänsä Pyörittelin äitiyspakkauksen vaatteita,katselin ultrakuvia...Voih,miten onnellinen heidän puolestaan olenkaan!!!

On kyllä tullut rämmittyä aikalailla pohjamudissa,jälleen kerran.Pikkuveli aiheuttaa edelleen huolta,työasiat vie jo vähäisetkin yöunet jne.jne.Mua ei vaivaa kuitenkaan "syysmasennus" vaan SYYSV*TUTUS Kaikki asiat tökkii ja hirveä raivo jokaikisestä asiasta ja välillä jo asian vierestä.Voi mies parkaa...Kyllä tuli eilenkin huudettua ja räyhättyä ihan sydämensä kyllyydestä,sit mies lähti mun raivokohtauksen jälkeen iltavuoroon,joten voitte vaan kuvitella miten ihanainen fiilis oli taas koko illan.Suoraan sanottuna HÄVETTI oma käytös

No,onneks ( ? ) mies on tainnut jo tottua tähän raivohulluun,joten ainakin tuli vielä töistä kotiin,vaikka vähän jo pelkäsin,että nyt sen sietokyky on ylitetty ja tuplasti Tässä taas tekis mieli laulella..." Suunta ainoa on ylöspäin..."

Joopa joo,Paljon on tullut taas asioita pohdittua.Yllätys.yllätys.Vielä joku aina sitten (viikko,kaks?) mä haaveilin aina "paluusta menneeseen".Huomasin istuskelevani kaksplussan ääressä ja mietin miten ihanaa olisi ilmoittautua "ensikertalaisten"pinoihin.Olisi ihanaa,kun tämä taival olisi vasta alussa.Olisi toivoa ja unelmia.Nyt pää on tehnyt täyskäännöksen.Nyt mä vaan odotan,että tämä kaikki loppuu.Tähän elämän vaiheeseen tulee päätös.Mikä hyvänsä.En jaksa enää oikeesti elää näin.Haluan luopua palstailusta,paitsi toki yksi ketju siellä on,jota tulen kyllä seuraamaan niin kauan,kun kaikki ovat plussanneet.heistä on tullut mun bestiksiä Kuulostaa vähän siltä,että mulla ei ole enää elämää,heh,ei mulla taida ollakkaan,muuta kuin tämä lapsettomuus ja siihen tulee seuraavan hoidon myötä muutos.Nyt on mieli positiivinen ja kaikkeni antaen syöksyn seuraavaan hoitoon.Nyt mä hitto vieköön teen ihan kaikkeni,et pysynkin positiivisella mielellä.Nyt on kaivettu taas kaapin kätköistä foolihapot,vitamiinit.Kaupasta haettu hedelmiä,pakastin on täynnä marjoja.Ja lenkkipolku kutsuu.Nyt teen siis ihan kaikkeni,että viimeinen hoito menisi niin hyvin,kuin mahdollista.Nyt jo odotan sen alkamista Surujen ja murheiden aika on sitten myöhemmin,nyt on aika iloita ja olla onnellinen tästä viimeisestä mahdollisuudesta