Elokuun viimeisen päivän ilta. Ulkona edelleen kesäisen lämmintä. Missä se syksy oikein viipyy?

Tämä elokuu on ollut jotenkin outo ja erikoinen. Oma mieli on levännyt ihan ihmeellisellä tavalla, vaikka huolet ja murheet ovatkin läsnä edelleen. Olen osannut suhtautua asioihin jotenkin paljon fiksummin, kuin ennen. Olen päässyt sellaiseen tilaan, että osaan uskoa ja luottaa, että asiat järjestyvät jotenkin ja minä en voi yksinkertaisesti vaikuttaa kaikkien asioiden kulkuun. En, vaikka kuinka sitä haluaisin ja olen nyt hyväksynyt sen. Minun on paljon helpompi olla.

Tähän kuukauteen mahtui neitin synttärit ja eskarin aloitus. Mökkihommien loppuminen. Kolmenkin eri ystäväni hankalien asioiden selvittelyä. Yhden pitkäaikaisen hoitotytön hoitosuhteen päättyminen. Siskoni perheen suuri huoli ja suru, joka taas tänään sai lisää pelon aiheita. Tähän kuukauteen mahtui esikoisen aiheuttamaa huolta, samoin nuoremman poikani. Tähän kuukauteen mahtui mahtavia valmennushetkiä hepan kanssa ja myös neiti on päässyt ratsastuksessa ison harppauksen eteenpäin. Myös kauan odotettu telinevoimistelu palasi kesätauolta.

Tämä kuukausi oli oikeasti yllättävän hyvä ja toivon totisesti, että sama suunta jatkuu ensi kuussa.

Äsken juttelin iltapalapöydässä tukilasten kanssa. Sydäntäni särki, kun kuulin mitä he puhuivat. Voi miten surulliseksi tulinkaan. Minun on pakko auttaa heitä. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa.

Huomenna on syksyn ensimmäinen päivä. Alkaa siis vuoden paras vuodenaika. Ihanaa syksyä teille kaikille <3