Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta. Lämpömittari näyttää varjonpuolella 12.4 astetta. Juuri tulin vaunulenkiltä ja näin siellä ihanan pitkäkaulaisen joutsenen. Eilisellä lenkillä näin ensimmäiset leskenlehdet ja vastaan liihotteli myös kaunis ritariperhonen. Kevät, niin ihana vuodenaika.

Viikonloppuna myös pääsimme haravoimaan omaa pihaa. Ja siinä muuten riittääkin hommia. Ei sillä, että se nyt niin iso olisi, vaan siksi, että pihastamme kaadettiin neljä isoa puuta ja nyt ne sahattu ja pilkottu polttopuiksi ja voi kääk sitä sahanpurun määrää. Neiti oli mukana haravointihommissa ja välillä hän pääsi mönkimään trampoliiniin. Poikani sai sen synttärilahjaksi ja ei malttanut odotella sen kasaamista. Mutta kivahan siinä on jo tällasilla ilmoilla pomppia ja neitikin tykkää katsella sitä touhua.

Viime viikolla olin hermoromahduksen partaalla. Jokainen asia ahdisti ja masensi ja itkinkin useana päivänä. Oikeastaan ilman mitään kummempaa syytä. Ihmettelin jo itsekin sitä olotilaa. Välillä olin sitten taas ihan raivonpartaalla. Tuntui että jokainen asia ärsytti ja savu nousi korvista.  Teki mieli huutaa ja karjua. Tytön ruokailut olivat taas ihan kamalia ja se ei ainakaan helpottanut sitä raivoa. Mutta tämä viikko on ainakin alkanut rauhallisemmissa merkeissä, toivottavasti myös jatkuu samanlaisena.

Tosiaan viime viikolla ruokailut menivät jälleen kerran ison harppauksen taaksepäin. Voi kele! Tähän asti tyttö on syötetty turvakaukalossa, siinä se ruokailu on ollut helpoiten hallittavissa. Nyt se ei enää onnistu siinä, koska neiti vänkää kokoajan istumaan ja painaa päänsä polviin, joten siirryimme pakon edessä syöttötuoliin. Ihan hurjaa touhua, ei voi muuta sanoa. Nyt viimeistään jokainen ruokailu on tapahduttava kotona, ei tuollaisen syöjän kanssa kehtaa ihmisten ilmoilla olla. :/ Siirryttiin myös isojen tyttöjen, 8 kk:n, purkkiruokiin. Sama taistella niiden kanssa, kun kerran taistelemaan joudutaan kuitenkin. Kyllä minä odotan sitä aikaa, että tyttö suostuisi syömään ilman kamalaa showta.

Uusia sanojakin on taas kuultu. Voih <3 Neiti sanoo "namnam", vähän tuntuu hullunkuriselta kuulla nuo sanat aina ruokailun yhteydessä :0 Ja "anna" on myös hiljattain opittu sana. Tänä aamuna lääkärikin ihmetteli miten selvästi neiti sanoo "äiti", "isi" ja "anna", sanoi siis ne siellä lääkärin kuullen. Ja lääkärissä tosiaan olimme korvatulehdusepäilyn vuoksi ja niinhän se sama korva oli jälleen tulehtunut :( Ja myös tällä kertaa ilman mitään flunssaa, siis ei nuhaa, eikä yskää. Ihmeellistä!

Viime viikolla siirsimme myös tytön omaan sänkyyn nukkumaan. Kyllä, ensimmäistä kertaa hän nukkui yönsä omassa sängyssään. Tähän asti hän on koisaillut minun vieressäni. Ja aika lähellä nukkuu onneksi edelleenkin, kun hänen sänkynsä on meidän sängyn sivuvaununa. Ehkäpä mieskin pääsee jossain vaiheessa takaisin sänkyyn pois sohvalta ;) Johan tässä ollaan vuoden päivät nukuttukin eri huoneissa, ensin minä nukuin sohvalla tytön syntymään asti ( tai valvoin sohvalla, minähän en raskausaikana nukkunut ) ja sen jälkeen mies siirtyi sohvalle nukkumaan. Mitenkähän sitä edes osaa enää nukkua vierekkäin?

Tyttö liikkuu hurjan ketterästi, vilahtaa silmänräpäyksessä poikien huoneisiin aina, kun näkee että ovi on raollaan. Kissan kupit saavat kyytiä, samoin sähköjohdot. Hyvin hän viihtyy nykyään myös lattialla leikkien, tosin hojottaa pystyssä milloin mitäkin vasten, mutta osaa myös jo aika hyvin laskeutua alas. Voi minun pikkuista <3