Punktio oli siis jo tiistaina.Kivulias toimenpide,eipä ole aijemmin tuntunut missään Vieläkin maha on arka ja punktiopäivä ja eilinen oli tosi kipeä,en juuri pystynyt sängystä nousemaan.

Ja muutenkin tuli outoja yllätyksiä matkan varrelta.Miehen siemenneste oli todella heikkoa,apua!Joutui antamaan paikanpäällä uuden näytteen ja se oli kyl mieheltä oikea uroteko!!!Mies on nimittäin sanonut ennen hoitojen alkua,joskus kauan sitten,et "hän ei sit polilla purkkiin vetele,siinä tulee raja vastaan."Ja tähän asti näytteet on otettu kotona ja ne on ollut aina ihan "huippulaatua".Mitähän nyt siis on tapahtunut? Miten ne voi huonontua noin hurjasti,vaikka mitään elämän muutoksia ei ole tapahtunut? Kohta ollaan 3 vuotta oltu täysin tipattomalla ja ei meidän elämä nyt muutenkaan mitenkään epäterveellistä ole.Tosin mies tupakoi,mutta ei se aikaisempiin näytteisiin ole vaikuttanut.

Tätä asiaa pohdiskelin eilen paljon ja sain lopulta tehtyä vaikean päätöksen.Meidän hoidot loppuu nyt tähän.Toisaalta tuntuu kamalalta "luovuttaa",mutta toisaalta olen helpottunut.Mehän ollaan selittämättömiä tapauksia,mutta tähän asti olen itse tehnyt oman diagnoosin ja ajatellut,että mun soluissa se vika on oltava.Ehkä minä olen tähän touhuun jo liian vanha.Miehen hyvät näytteet on jotenkin luonut minulle toivoa,että niiden avulla ehkä huonotkin solut on mahdollista saada käyttökelpoisiski ja kasvamaan jopa vauvaksi asti.Mutta nyt tilanne on muuttunut.En enää usko,että meidän yhteisistä aineksista pystytään vauvaa saamaan.Se on ikävä tosiasia ja pakko vain hyväksyä.En voi,enkä jaksa enää elää elämääni näin,kokoajan odottaen,toivoen ja pettyen.Tämä hoito oli minulle fyysisesti todella rankka ja toipuminenkaan ei ole toivottua,joten nyt on päästettävä irti.

Haluan elämäni takaisin.Omat lapseni tarvitsevat minua tulevan murrosiän kynnyksellä nyt enemmän,kun koskaan ja tällaisena minusta ei ole heitä auttamaan.Siskoni kysyi eilen tärkeää asiaa viimeviikolta lapseeni liittyen.En osannut vastata,minulla ei ollut hajuakaan mitä sanoisin.Samoin veljeni kysyi eilen mummoni vointia,( mummo joutui viime viikolla sairaalaan ja ennuste on aika huono :( ) jouduin sanomaan siihenkin kysymykseen,etten todellakaan tiedä miten mummo voi.Kamalaa.Mutta viimeiset 2 viikkoa olen vaan pyörinyt oman napani ympärillä,miettinyt miten onnistun illalla sekoittamaan lääkkeet,mitä tuntemuksia ne munasarjoissa aiheuttaa ja mitähän seuraava ultra tuo tullessaan.En halua sulkea muuta maailmaa ja minulle tärkeitä ihmisiä pois elämästäni vain oman haaveeni tieltä.Minulla on paljon ihania ystäviä,silti en ole edes kysynyt mitä heille kuuluu.Minun maailmaani ei ole mahtunut muuta,kuin iso kasa neuloja ja lääkkeitä ja haave pikkukääröstä.Siitä haaveesta me nyt luovumme.Mies ei tosin vielä tiedä minun ajatuksiani,mutta jos hän ei siihen suostu,niin ainahan hän voi minut jättää ja etsiä onneaan muualta.Olen minä ennenkin lasteni kanssa yksin pärjännyt ja pärjään myös jatkossa.Haluan olla heille aidosti läsnä,olla oikea äiti.

Mutta ei siis mennä asioiden edelle,saimmehan me punktiossa 10 solua,joten vielä on toiveet päästä hakemaan kullanmurut kyytiin

Ja punktiossa sattui myös toinen outo homma.Hoitaja laittoi tippaa käteeni ja minä jutustelin lääkärin kanssa.Kohta hoitaja sanoi "et täytyy vähän siivota".Silloin vilkaisin käteni suuntaan ensimmäisen kerran ja näky oli kammottava.Joka paikka ihan veressä,lattialla iso lammikko,käsi yltäpäältä punainen ja sängynreuna myös.Hoitoja ei kuulema koskaan aijemmin ole nähnyt tippaa laitettaessa sellaista määrää verta.Ja sama juttu oli,kun tippa poistettiin,veri oikein lensi suihkuna ylöspäin ja näytti et siihen sängylle olis vähintäänkin tapettu joku.Mut onneksi se verentulo loppui pian.Mikälie ihme suoni.

Nyt odotan kauhulla soiko puhelin kohta,toivottavasti ei,se ei nyt saa soida!!!