Syksy kiitää vauhdilla ja täällä ainakin jo odotellaan talvea. Jouluun on enää vähän reilut 50 yötä, ihanaa <3 Pyhäinpäivä viikonloppu on juuri takana. Kävimme neitin kanssa siskoni luona juhlimassa kummipoikani 5-vuotis syntymäpäiviä. Samalla reissulla pysähdyimme viemään hautausmaalle kynttilät. Kävelimme pois hiljaisuuden vallitessa, kunnes neiti sanoi hieman pettyneellä äänellä " Äiti, eihän siellä hautausmaalla laitettukaan ihmisiä multaan." Ukin reilu vuoden takaiset hautajaiset ilmeisesti jäivät ainakin jollain osin tytön mieleen. Olen miettinyt usein ukkiani. Ikävöin häntä. Varsinkin nyt, kun välit mummoni kanssa eivät ole täysin ennallaan, toivoisin ukin olevan edelleen täällä. Ukki oli ihana ihminen, niin viisas ja ystävällinen <3 Mietin usein myös toista mummoani, kaipaan häntä suunnattomasti. Näin yhtenä yönä unta, jossa ei ollut mummoa, mutta kuulin monta kertaa sanat...Nyt taivaskanavalta, katsoo kauniita ja rohkeita...En tiedä mistä nuo sanat siihen uneeni tulivat, mutta noin äitini kirjoitti mummon "muistokirjoitukseen" paikallislehteen. Haluaisin olla enemmän tekemisissä ainoan elossa olevan mummoni kanssa. Jotenkin vaan on niin vaikeaa pitää yhteyttä. Tiedän, että tulen kaipaamaan myös häntä suunnattomasti, kunhan hän ei enää ole täällä luonamme.

Poikien kanssa on nyt mennyt ihan hyvin. Tätähän ei tietenkään olisi kannattanut kirjoittaa, koska nyt tämäkin asia varmasti muuttuu :/ *MUOKS, eipä olisi tosiaan kannattanut hehkutta, että kaikki on hyvin :( Juuri soitti poliisit, huokaus!* Mutta siis täysi-ikäisenikin on käyttäytynyt edellisestä kirjoituksestani asti moitteettomasti ja nuorempi poikanihan on ollut yllättävän hyväntuulinen/hyväkäytöksinen oikeastaan aina. Mitä nyt myöhästyy lähes päivittäin tunnin koulusta, kun ei ennätä ikinä linja-autoon. Neiti koettelee hermoja monta kertaa päivässä, mutta se kai kuuluu tuohon ikään. Meidän kylälle on perustettu maahanmuuttajien vastaanottokeskus. Maahanmuuttajia asuu siellä jo satoja. Neiti oli kerran samalla suunnalla isänsä ja koiran kanssa lenkillä ja kotiin tullessaan hän riensi hyvin tohkeissaan kertomaan minulle, että "Äiti, äiti, siellä ei kyllä näkynyt yhtään alkuasukasta". Heh, hän on kyllä niin hauska tapaus.

Oma aikani kuluu tietenkin suurimmaksi osaksi töiden parissa, mutta myös koirakoulu vie ison osan arjestani. Se on kyllä ollut yllättävän mukavaa puuhaa ja se kouluttaja on aivan mahtava tapaus. Vaikka vapaa-aika on nykyään hyvinkin "kortilla", minulla on silti suuria suunnitelmia tulevaisuudelle. Mutta sen verran olen taikauskoinen, että kerron niistä sitten myöhemmin, mikäli ne toteutuvat. Ensi viikolla olen jo viisaampi :)

Lapsettomuus on jälleen kerran ollut vahvasti mielessäni. Ehkä siksi, että luen edelleen säännöllisesti kahta lapsettomuusblogia ja kummassakaan ei ole tullut hyviä uutisia :(  (* Tosin toisen kohdalla kaikki onkin vielä mahdollista ja ensimmäinen tuomio epäonnistuneesta hoidosta saikin jännittävää jatkoa. Voi miten paljon toivonkaan heille onnistumista. On se jännää, miten läheiseltä lapsettomuushoidoissa olevat ihan vieraatkin ihmiset tuntuvat, niin syvällä on nuo arvet omasta lapsettomuushoito taipaleesta *) Se taival vaan oli niin hurjan raskas, ettei se tuska taida väistyä koskaan. Eikä sitä tietä kyllä toivoisi kenellekään. Ihanat ystäväni aloittavat hoidot joulukuussa, olen niiiiiin onnellinen heidän puolestaan, että he saavat vihdoinkin mahdollisuuden, vaikka pelkäänkin samalla aivan kamalasti. Kumpa kaikki nyt menisi hyvin <3

Olen alkanut nähdä painajaisia. Painajaisia loppu kevään/alku kesän tapahtumista. Tai silloinhan äitini ja isäni ojensivat auttavan kätensä ja elämäni yksi rankimmista vaiheista päättyi. Painajaiseni koskevat siis aikaa ennen sitä. Herään öisin hikisenä, usein itkien. Mietin noita asioita paljon hereillä ollessanikin. Voi, se oli kamalaa aikaa...

Olen myös miettinyt paljon ystäviäni. Kaksi ystävääni elävät ihanaa, rakkaudentäyteistä elämää löydettyään toivottavasti läpi elämän rinnalla kulkevat kumppanit <3 Olen todella onnellinen heidän puolestaan. Heidän onnensa on myös saanut minut ajattelemaan paljon omaa parisuhdettani. Ja sitä miten ihanaa oli olla juuri rakastunut <3 Luin yhden Iltasanomien höpöhöpö-jutun parisuhteen yleisimmistä "virheistä" ja taisipa olla niin, että meiltä ne löytyi kaikki ;) Juttelin tänään yhden hyvän ystäväni kanssa pitkään puhelimessa. Itkimme molemmat. En ollut tajunnut miten yksin hän oikeasti on :( Välillä tunnen myös itse olevani suunnattoman yksinäinen, vaikka minulla onkin paljon ihania ystäviä, sisaruksia, äiti ja mies. Ystävältäni puuttuu näistä monikin läheinen, hän sai minut jotenkin äärettömän surulliseksi. Kumpa osaisin auttaa ja helpottaa hänen oloaan...

Olen kirjoittanut tätä jo kohta kaksi päivää, se varmaan kertoo hyvin miten vähän sitä vapaa-aikaa oikeasti on. Nyt taidan lopettaa tältä erää ja rueta kahville, muksut kun ovat vielä hetken unten mailla <3