Mä olin ihan varma, et jos joskus saan olla raskaana, en varmasti valita mistään mikä liittyy raskauteen. Nyt se päätös saa hetkeksi väistyä. Mä olen ihan sairaan kyllästynyt näihin valvottuihin öihin!!! Pari yötä meni jo suht.hyvin, nukuin jopa vaille neljään asti ja se oli oikeesti jo ihan luksusta. No, kaksi edellistä yötä on taas ollut jotain ihan muuta. Edellisenä yönä katsoin 4 puolentoista tunnin tv-sarjan jaksoa, siis 6 tuntia valvoin sen yön aikana ja viime yönä kukuin valveilla vielä yhden aikaan ja kolmelta olin taas täysin hereillä. Suoraan sanoen hermot alkaa olla niin kireellä, et tekis mieli vaan huutaa ja karjua kaikille. Kavereilleni en uskalla edes soittaa, ettei tule sanottua mitään loukkaava ja miehelleni jo huusin, et lähetään vaan samantien eri osoitteisiin Vaikka parhaansa kai sekin yrittää, mutta hermot kun on niin riekaleina, niin ei vaan jaksa yhtään sitäkään. Hienosti menee siis yhteisen vauvan odotus Ja jos mä oikeesti valvon koko raskausajan, niin eiköhän mies pakkaa tavaransa jo ihan omasta halustaan. Onko hemmetti liikaa pyydetty, et sais joskus edes nukkua yöllä? Ilmeiseti on. Mä vihaan jo tota meidän sänkyäkin, kun aina vaan makaan siinä kuin kuollut lahna, öisin unta odottaen ja päivisin unta vastaan taistellen, mut mitään muutakaan ei päivällä jaksa tehdä, kuin maata, kun on niin pirun väsynyt.

Kamalan  pahaolokin on melkein kokoajan, mutta se kuuluukin asiaan ja siitä en valita. Vaikka näin väsyneenä sekin jo ärsyttää. Eilen oli jotain outoja kipujakin mahassa, tai ihan tuolla tositosi alhaalla ja enimmäkseen nivustaipeissa, mut en jaksa niistäkään nyt huolestua, ei ne varsinaisesti mahaan kohdistuneet, vaan sinne reunoille, joten ehkäpä ne on nyt niitä kipuja, kun kohtu kasvaa?!

Lenkillä käynti on ollut lähes ainoa piristys päivissäni. Ihana talvinen sää ja kunnon kävelylenkki piristää kummasti mieltä. Vielä, kun alkaisi tällä tuppukylällä pyörimään se raskausajanjumppa (jota kyselin jo neuvolassa, ja lupasivat selvittää alkaako se ) ja pääsisin taas uimaan, niin ehkä tämä elämä tästä taas alkaisi jälleen edes vähän hymyillä.

Edelleenkin olen joka päivä äärettömän kiitollinen raskaudestani, vaikka se ei ehkä tässä kirjoituksessani kovin selväksi tulekaan