Minun rakastama toukokuu alkaa olla lopuillaan. Nyyh. On saatu nauttia ihanista, lähes hellepäivistä, vaikka tänään ilma on taas hetkellisesti hyytävän kylmä. Mutta viikonlopuksi on jo luvattu lämmintä ilmaa ja tarkoitus olisikin lähteä neidin ja tukipoikien kanssa uimarannalle eväsretkelle. Huippua!

Viime viikonloppuna sain taas muutaman ylimääräisen sydämenlyönnin. Olimme perjantai-iltana menossa neitin kanssa nukkumaan. Mieheni oli ajelemassa moottoripyörällään ja nuorempi poikani ulkona kavereidensa kanssa. Ovelta kuului koputus. Ihmettelin kuka siellä oikein koputtaa, yleensä meille tullaan suoraan sisään koputamatta ja toki ihmettelin myös kuka ylipäätään tulee siihen aikaan, lähemmäs kymmentä, perjantai-iltana kyläilemään. Pomppasin sängystä ja riensin neiti perässäni ovelle. Näin kaksi sinisiin pukuihin pukeutunutta miestä. Poliisit. Oletko " poikani nimi" äiti? Toinen niistä kysyi. Olen kyllä, vastasin häkeltyneenä. Silloin ennätin jo pelätä sitä pahinta. Poliisi jatkoi kuitenkin puhumista tiukkaan äänensävyyn ennenkuin ehdin enempää säikähtää. " Poikasi on alaikäinen, humalassa ja tuolla meidän kyydissä." Huokaisin helpotuksesta ja sanoin sen myös ääneen. Poliisi katsoi minua sellaisella ilmeellä, ettei ainakaan vuoden äiti- palkintoa tultaisi minulle myöntämään ja jatkoi " Siis poikasi on ALAIKÄINEN, 17 VUOTIAS ja HUMALASSA!!!" Selitin hätäpäissäni, että ymmärsin kyllä, enkä sitä tietenkään puolustele, väheksy, enkä hyväksy, mutta ennätin jo pelätä jotain vielä pahempaa. Poliisi jatkoi vielä yhtä tiukkaan sävyyn, että tästä tulee sitten lastensuojeluilmoitus. Tiedän. Ja sitten se kysyi vielä, että haluanko ja uskallanko ottaa poikani siinä kunnossa kotiin? Pelkäänkö häntä? Ööö, uskallan, haluan ja en pelkää. Sieltä se minun oma kiltti poikani rymysi poliisiauton takaovista pihalle, hoippui kompuroiden sisälle ja painui nukkumaan. Minä jäin valvomaan, tietenkin. Kävin monta kertaa yön aikana katsomassa onko hän kunnossa ja onko hän edes kotona, vai häipyikö heti poliisien lähdettyä. Kunnossa oli ja kotona myös. Nukkui inahtamatta lähes 12 tuntia. Neitille puhkesi sitten aamuyön tunteina korvatulehdus, huokaus, siinäpä sen yön unet sitten olivatkin. Aamulla jututin poikaani. Oli kuulema vähän pahaolo. No, ei ihmekään, olihan poliisin ilmoittamat promillet melkein kolme :0. Puhuttiin asia selväksi ja nyt vaan odotellaan yhteydenottoa lastensuojelusta. Plääh. Itse olin koko päivän todella huonovointinen ja huonotuulinen. Väsytti, v*tutti ja koski päähän. Sain poikani krapulan selvästi itselleni.

Sunnuntaina olikin sitten olo jo normaali ja mielikin paljon parempi. Yksi kesän kohokohdista on lähikaupungissa pidettävä torikirppis. Kiersimme siellä neitin kanssa muutaman tunnin, tapasin ystävääni ja tein ihania löytöjä. Vaatteita neitille, joitakin leluja ja potkulaudan, josta tulikin hetkessä tärkeä. Itselleni löysin yhden paidan ja lippahatun ja tietysti myös pienet rasiat mustikoita ja mansikoita paikallisilta torikauppiailta. Illan jääkiekon MM-finaalista ei tarvitsekaan puhua sen enempää. Hopeakin on hyvä saavutus ;)

Alku viikolla vietimme hoitolasten kevätjuhlaa ihanassa auringonpaisteessa. Ensin lapset esittivät vanhemmileen reippaina ja iloisina muutaman laululeikin, jonka jälkeen vuorossa oli laulupiirtämistä ja sen jälkeen lapset etsivät vanhempiensa kanssa rasteja valokuvasuunnistuksen merkeissä ja pois lähdettiin tietysti tarjoilupöydän kautta. Mukavaa oli.

Isäni oli alkuviikosta selkäleikkauksessa. Toivottavasti toipuminen sujuu ongelmitta. Eilen hän pääsi sairaalasta ja tänään jo näin hänen kävelevän sauvojen kanssa tietä pitkin. Isä on sellainen jääräpää, kumpa nyt malttaisi toipua rauhassa.

Tänään on nuoremman pikkuveljeni syntymäpäivät. Onnittelin häntä päivällä ja sovimme tapaavamme ensi viikolla. Hän oli nyt kipeänä. Puhuin myös toisen pikkuveljeni kanssa pitkään puhelimessa. Lyyli oli hänen koiransa. Itkimme yhdessä. Lyyli oli hänelle äärettömän rakas. Oli ihana puhua hänen kanssaan ja olla hänen surussaan edes kuuntelemalla tukena. Sain äitiltäni tänään viestin, joka alkoi näin " Sinä olet aarre..." Voi äiti rakas miten hyvänmielen minulle sait <3 On kyllä maailman suurin onni ja rikkaus omistaa ihanat ja rakastavat sisarukset ja vanhemmat <3

Tänään yksi ystäväni sai surullisia uutisia. Olisin niin toivonut kaiken menävän toisin. En voi kuin toivoa hänelle paljon voimia ja uskoa tulevaan <3

Nyt tosiaan tämä vuoden paras kuukausi alkaa olla lopussa, toiseksi paras aika vuodessa on ehdottomasti joulu ja joulun aika. Luin joku aika sitten, että tänä vuonna lasten joulukalenteri televisiossa on jatkoa kaksi vuotta sitten nähdylle porokuiskaajan arvoitukselle, en malta odottaa, että tulee joulukuu :)

Ihanaa helteistä loppuviikkoa teille kaikille, minä alan odottamaan joulua!