Ihan hirveä viikonloppu. Hermot niin riekaleina ettei mitään järkeä. Joka asia ärsyttää ja suoraan sanottuna vituttaa! Kotityöt raivostuttaa ja tekemättä jättäminen raivostuttaa ihan yhtä paljon. En jaksaisi yhtään kakaraa, en omia, enkä vieraita. Hammastapurren on pitänyt vääntää väkisin hymy naamalle ja varoa ihan tosissaan etten sano mitään törkeää kenellekään. Neiti raastaa hermoja ihan joka asiassa. Samoin mies. On isänpäivä, kun tätä kirjoitan, joten pitäisi vaan jaksaa. Jaksaa olla iloinen ja auttavainen. Ja paskat! En tiedä edes mikä tämän olon aiheuttaa. Ei kuulu mihinkään hormooni juttuihin. Tai mistäpä minä tiedän. Kai se ainakin osittain tämä hemmetin flunssa vaikuttaa olotilaan. Tämä vaan pahenee hetki hetkeltä. Tuntuu, ettei  jaksa edes olla, puhumattakaan mitä kaikkea joutuu koko ajan tekemään ja kaaos ympärillä saa verenpaineen nousemaan. Huokaus. Nousisi edes kuume, niin ei tarvitsisi tehdä töitä. Yleensä poltan viikonloppuna paljon kynttylöitä. Arki-iltaisin ne tahtovat jäädä polttamatta, mutta viikonloppuihini ne kuuluvat. Nyt ei kiinnosta nekään. Eikä joulu. Mikään ei tunnu kivalta. Savu nousee korvista, kun pitäisi imuroida ja laittaa keittiö kuntoon ja niinkin hankala tehtävä, kuin hiustenkampaus, tuntuu tällä hetkellä hirveältä ajatukselta. Toivottavasti kukaan ei tule tänään sanomaan mitään kurjaa, sillä silloin minä pimahdan lopullisesti!

Kyllä sitä tässä olotilassa menettää hermonsa mitä ihmeellisimmistä asioista. Kuuntelen paljon radiota ja nyt se on surissut ja särissyt koko aamun. Mistä lie ottaa häiriötä ja kyllä nimittäin sieppaa ja lujaa. Tekisi mieli heittää koko paska ikkunasta pihalle. Äsken laitoin silmälasit päähäni ja ne olivat täynnä tahroja, sormenjälkiä tai mitä lie. Hyvä etten rutistellut niitä roskiin. Päätin, että tänään kun ajelen yksin tallille, itken, huudan ja kiroilen koko matkan. Saa nähdä toteutuuko se :)

Nyt yön yli nukuttuani eilinen raivohulluus jo lähinnä naurattaa :) Heti tänne kirjoitettuani alkoi mieli kohenemaan ja lähdimme neitin ja tukilasten kanssa vanhempieni luo isänpäiväkahville. Äitini oli loihtinut pöydän täyteen ihania herkkuja, nam. Vanhin siskoni perheineen oli myös paikalla. Kotiin palattuamme tulikin tukilasten isä hakemaan lapsia kotiin ja minä lähdin tallille. Enkä itkenyt ja kiroillut yhtään matkan aikana ;) Tallilla oli taas ihan huippua! Tosin vähän haastetta toi otsavalosta kesken pilkkopimeässä ratsastamisen loppunut patteri, mutta jotenkin me vaan päästiin takaisin pihapiiriin, vaikka oikeasti siellä ei nähnyt yhtään mitään :)

Tämä päivä minulla onkin töitä yhden lapsen kanssa ja pääsemme pitkästä aikaa käymään avoimessa päiväkodissa. Huomenna ja keskiviikkona olenkin sitten vapaalla. Aamun kruunasi ihana videopuhelu rakkaan siskoni kanssa, joka on viettänyt Thaimaassa jo kohta 5 viikkoa, kaksi olisi vielä jäljellä. Ikävä on kova <3

Mukavaa alkanutta viikkoa teille, täällä yllättäin sataa kotain jalkorättejä !