Näistä nykyisistä kirjoituksista tulee koko ajan lähes toistensa kopioita. Paskaa oloa, ahdistusta, itkua ja pelkoa. Sitä on täynnä tämä blogi, niinkuin tietysti koko elämäni. Joskus harvoin tuntuu siltä, että ehkä kaikki järjestyy ja seuraavassa hetkessä kaikki romahtaa. Ilman mitään uutta syytä. Kaikki vaan tuntuu niin ylivoimaisen raskaalta. Ihan kaikki.

Eilen oli vapaa päivä. Lähdettiin neitin kanssa kotoa aamulla ennen yhdeksää ja kotiin päästiin seuraavan kerran vähän ennen viittä. Matkan varrelle jäivät neitin kiharat ( parturiin siis ) ja siisti mökki. Neiti kävi hetken mummon luona ja folioon pakattu lämmin ruoka lähti myös minun mukaani, kun hain neitin kyytiini. Mökiltä ajoimmekin suoraan palaveriin. Palaveri meni ihan hyvin, kai, mutta kotona iski armoton ahdistus. Muutama ystävän kanssa vaihdettu tekstiviesti sai jälleen kerran kyyneleet valumaan pitkin poskiani ja teki mieli vaan huutaa. Tuli oikeasti niin ahdistava olo, että meinasin oksentaa. Miten kauan tällaista elämää oikeasti voi jaksaa? Päässä pyöri koko illan Apulannan biisi...Kipu kuolee huutamalla, alastomana lattialla. Miten kauan sitä kestää? Ei, sitä ei voi tietää... Pitää vissiin kokeilla toimiiko tuo. En keksi enää mitään muutakaan konstia. Yöunista ei luonnollisestikaan tullut mitään.

Olen jälleen kerran miettinyt tätä blogia. Lopetanko kokonaan, laitanko salasanalliseksi vai alanko kirjoittaa rehellisesti kaikesta tapahtuneesta? Tuntuu, etten jaksa jatkaa enää näin, vaan haluan kirjoittaa kaikki asiat suoraan, niinkuin ne ovat. Minun elämäni on nyt tätä ja kirjoitus helpottaa ahdistustani, mutta näin tämä tuntuu jotenkin raskaalta. Ehkä tämän blogin matka on tullut tiensä päähän ja puran oloani jatkossa vaikka vanhan mallin päiväkirjaan. Siinä tosin on se vaara, etten sitten enää kirjoita ollenkaan ja kirjoittamista en kokonaan haluaisi lopettaa. No. pitää katsoa mihin suuntaan käännyn.

Tänään on keskiviikko. Nykyään viikon pelottavin päivä. Joka keskiviikko pelkään kuollakseni. Ja jo nyt on se tunne, ettei tämä päivä voi olla hyvä.

Aamulla kahvia keittäessäni mietin mitä elämältäni haluaisin, jos saisin ihan mitä vaan. Tulin siihen tulokseen, että haluaisin olla kilpikonna. Voisin vetää pääni kuoren sisään ja saisin olla siellä ihan yksin ajatuksieni kanssa.