Isänpäivää vietettiin lauhassa ja pimeässä säässä. Neitille nousi edellisenä päivänä kuume ja oli kyllä väsynyt pikkuinen, makasi monta tuntia sohvalla ja minä piirtelin erilaisia kuvioita hänen selkäänsä. Yön hän kuitenkin nukkui heräämättä ja innoissaan antoi lahjansa aamulla isälleen. Paketeista löytyi palapeli, johon neiti oli itse piirtänyt kaikenlaisia kiemuroita ( oli muuten yllättävän hankla koota ) sekä "stressipurkki", joka sisälsi neidin maalaamia kiviä. Sille meillä on varmasti kovasti käyttöä. :) Keittelimme kahvit ja puuhailtiin niitä näitä sisällä. Välillä neiti katsoi ulos ikkunasta ja tuumasi " Pitäisi kyllä jo mennä haistamaan raitista ilmaa". Kuumetta oli enää vain 37,7 mutta en kuitenkaan uskaltanut viedä häntä ulos. Söimme ihanan isänpäivälounaan ja päikkäreitä tyttö sitten malttoikin nukkua vain puoli tuntia. Kävimme oman isäni luona kahvilla. Siellä tapasimme myös vanhimman siskoni ja hänen perheensä. Serkkujen kanssa on aina mukava touhuilla. Toinen siskoni onkin Thaimaassa kuukauden, joten hän ei luonnollisestikaan ollut paikalla. Nuorin veljistäni oli jo ennättänyt käydä, mutta toinen pikkuveljeni oli myös paikalla. Ja tietysti isä ja äiti <3 Toisen ukin luo ei eilen voinut sitten mennä, kun hän oli sairastunut oksennustautiin. Muuten päivä vietettiin kotona. Poikien isä on reissussa, joten pojat olivat hänen kanssaan yhteydessä puhelimella. Mukava päivä, ainakin osittain...

Vanhempi poikani joutui viikko sitten sairaalaan korkeiden verensokereiden ja huippulukemissa olevien keto-aineiden vuoksi. Hän oli viettänyt edellisen yön kavereidensa kanssa mökillä ja oli hyvin huonovointinen palatessaan sunnuntai aamuna kotiin. Oksenteli ja sokerit olivat korkeat jo silloin. Päivän mittaan tilanne muuttui vähän paremmaksi ja ajattelimme sen johtuneen mökkireissusta. Maanantai aamuna hänen vointinsa oli kuitenkin edellistä aamua huonompi, oli edelleen oksentelua, suunkuivumista, korkeat sokeriarvot yms. Soitin puoli seitsemältä sairalaan ja sain ohjeeksi tilata heti ambulanssin ja poika pitäisi välittömästi saada sairaalan ensiapuun. Soitin hätäkeskukseen ja selitin tilanteen. Ambulanssi tuli nopeasti. Mutta järkytys oli suuri, kun ensihoitajat vain mittasivat verensokerin ( 23 ) ja kuumeen ja sanoivat etteivät voi tehdä muuta. Selitin, että saimme ohjeet sairaalalta, että nyt olisi jo kiire. Mutta siihen poika jäi sänkyynsä ilman kyytiä. Onneksi mieheni oli viime viikon töissä täällä meidän omalla kylällä ja pystyi lähtemään viemään lastani. Muutaman tunnin päästä hän olikin taas tehohoidossa :( Ketoaineet ( en oikein ymmärrä mitä ne edes ovat ) olivat hurjan korkeat ja jälleen kerran ihme, ettei lapseni ennättänyt mennä tajuttomaksi. Seuraava aste olisi ollut kooma. Olin onneksi itse sopivasti ylityövapailla. Soitin poikien isälle, joka oli juuri edellisenä yönä ajanut Ouluun. Hän lähti samantien ajamaan kohti Kuopiota. Minä pääsin paikalle vasta iltapäivällä. Ja siellä lapseni taas oli tutussa paikassa, letkujen ja koneiden ympäröimänä. Liiankin tutussa paikassa. Nopeasti hoito kuitenkin tepsi ja jo seuraavana päivänä hän siirtyi tavan osastolle. Hänen isänsä vietti sairaalassa lähes kaikki päivät, minä ajoin aina iltapäivällä. Torstaina lapseni jo pääsi kotiin. Tietoa ei ole siitä, miksi sokerit ja ketoaineet nousivat niin hurjiin lukemiin. Insuliinin vähyys oli yksi arvaus. Ensi viikolla menemme jälleen diabeteslääkärin luo. Kyllä nämä aina säikäyttää, mutta tälläkin kertaa selvisimme tästäkin <3

Nuoremman poikani ongelma sai painua hetkeksi unholaan. En yksinkertaisesti jaksanut ottaa sitä esille. Nyt alkaisi olla sen selvittämisen vuoro. Huokaus.

Huolta aiheuttaa myös pikkuveljeni. Kumpikin. Nuoremmalla veljelläni on terveys reistaillut kovasti viimeisten parin kuukauden aikana. On hurjaa painonlaskua, paniikkikohtauksia, iho-oireita ja ties mitä. Pelolla odotamme mitä hänen tilanteestaan paljastuu :( On niin raskasta pelätä rakkaimpiensa puolesta. Kumpa näihin oireisiin olisi jokin "järkevä" selitys, ilman että paljastuisi mitään kamalaa. Mutta kunhan nyt edes löytyisi se syy. Epätietoisuus on kaikkein pahinta. Toinen veljeni oli hyvin hiljainen ja vaisu eilisissä juhlissa. Arvasin heti, ettei kaikki ole hyvin. Kumpa osaisin auttaa häntäkin :( En voi kuin toivoa ja rukoilla heille kummallekin voimia ja tietysti myös äidilleni, on tämä elämä raskasta hänellekin <3

Tämä isänpäivä oli ensimmäinen ilman ukkiani. Tuntui oudolta olla soittamatta hänelle. Hän oli ihana ihminen.Huolta ja murhetta aiheuttaa nyt myös enoni, hänestä on tullut ukin kuoleman jälkeen kamala ihminen :( Niin se näkyy pitävän paikkansa, että jotkut sokaistuvat perinnönjako asioiden äärellä ja heistä tulee hirviöitä. Olisipa hän osannut käyttäytyä niinkuin aikuisten kuuluisi. Äitilleni lähetän paljon voimia tähänkin asiaan <3

Näin se elämä meitä murjoo, koskaan ei voi tietää mitä huominen päivä tuo tullessaan...