Pieni kaunis talo, yksi tuhansien joukossa
Ikkunoissa valo ja tv auki olohuoneessa
Siniristilippu tv:n päällä, presidentin kuva seinällä
Hymyilee, nyökyttelee päätään, onnellinen perhe asuu täällä

Veli ja sisko huoneissaan ovat lukevinaan läksyjään
Pikkuveli hypnoosissa pelaa videopeliään
Äiti laittaa ruokaa modernissa keittiössä
Koira pöydän alla kuorsaa, isä on taas ylitöissä

Onnellinen perhe asuu tiilitalossa
Julkisivu hohtaa ja kulissit kunnossa on nukkekodissa
Keittiössä syödään, makuuhuoneessa lyödään,
Oi ikuinen onnellisuus
Olohuoneessa leijuu keskiluokan kirous - ikuinen tv-hiljaisuus

Isä tulee kotiin, syömään huutaa äiti
Ruokapöydässä ei puhuta, ei ole mitään puhuttavaa
Lapset ryntäävät huoneisiinsa, heti syötyään
Takaisin omiin unelmiinsa, lyöden ovet kiinni perässään
Isä istuu nojatuoliinsa olohuoneessa, lukee röyhtäillen lehteään
Jää äiti huokailemaan pöytään

Onnellinen perhe asuu tiilitalossa
Julkisivu hohtaa ja kulissit kunnossa on nukkekodissa
Keittiössä syödään, makuuhuoneessa lyödään,
Oi ikuinen onnellisuus
Olohuoneessa leijuu keskiluokan kirous - ikuinen tv-hiljaisuus

Pieni kaunis talo, yksi tuhansien joukossa
Sammunut on jo valo, onnellinen perhe on unessa
Isä näkee painajaisia, sisko itkee unissaan
Veli piirtää lakanaansa kartan vieraasta maasta
Sähköpatteri hyminällään laulaa yön kehtolaulua
Silti ihmisillä on kylmä noissa hiljaisissa huoneissaan...

Pitkästä aikaa sain taas itseni tähän koneen ääreen ja tuo Yön kappale jotenkin kuvastaa hyvin tämän hetkisiä olojani. Kaikki on päällisin puolin hyvin, mutta silti jotenkin outo tunne on kokoajan läsnä. Tunne, että kaikki ei todellakaan ole hyvin, vaan jotain kamalaa on pian tulossa. Tällainen tunne on ollut minulla ennenkin ja yleensä se tunne on ollut oikeassa. Ikävä kyllä. Nyt tämä tunne kohdistuu lähinnä poikiini. Pelkään, että heidän asiansa eivät nyt ole täysin kunnossa. Vanhempi poikani on ollut jo jonkin aikaa masentuneen oloinen. Hän on hyvin hiljainen, surullinenkin. Viettää lähes kaiken aikansa kotona, mutta aina kun kysyn vaivaako häntä joku asia, vastaus on sama; Ei vaivaa, kaikki on ok. Äitinä tuntuu niin pahalta, kun huomaa, että lapsella on paha olla. Miten häntä voi auttaa, kun mikään ei kuulema vaivaa...

Minä olen aloittanut uuden harrastuksen. OMPELUN!!! Minä, joka olen aina melkeinpä vihannut ompelukonetta, enkä ole koskaan ollut mikään käsityöihminen. Mutta niin vaan nykyään lähes kaikki " vapaa-aika" tulee istuttua koneen ääressä. Ja minähän en tosiaankaan mitään vaatteita ompele tai korjaa, vaan kahvipussikoreja :) Ja on muuten aikalailla työlästä hommaa, mutta myös omalla tavallaan ihanan rentouttavaa. Muutama kori olisi jo täysin valmiina ja muutaman korin tarpeet odottavat punomista, kunhan vaan jaksaisi tarttua toimeen. Muutenkin kaikki päivät menevät kamalan nopeasti, eikä tahdo tunnit vuorokaudessa riittää kaikkeen mitä pitäisi tehdä. Koira vie ison osan ajasta ja tietysti myös kissat vaativat osansa. Neitin harrastus, liikuntakerhokin jatkui taas kesätauon jälkeen ja mieskin aloitti uuden harrastuksen, tai ylipäätään harrastuksen sitten teinivuosien ja on sen parissa pari iltaa viikossa. Neiti puuhailee paljon omien vauvanukkejensa kanssa ja juuri kävin hakemassa äitiltäni kolme ihanaa peikkolasta. Voin vaan kuvitella miten onnellinen neiti on ne nähdessään :) Nuorempi poikani on ainakin omien sanojensa mukaan viihtynyt hyvin ammattikoulussa ja toivottavasti viihtyy vielä pitkään.

Itse kävin myös pari päivää sitten vihdoin ja viimein elämäni ensimmäistä kertaa optikolla. Ja lasithan sieltä tuli, mikä ei kyllä yllättänyt yhtään. Parin viikon päästä pitäisi siis rueta totuttelemaan niihin.

Olen lähiaikoina miettinyt paljon erästä entistä ystävääni. Hän on kokenut elämässään liian paljon kauheita asioita ja varsinkin näin syksyllä koulujen alettua hän on paljon mielessäni. Kirjoitin hänestä täällä joskus aikoinaan, tai aiheesta koulukiusaaminen, johon hän vahvasti kuului. Olimme yhteyksissä aika vähän, varsinkin viimeisinä vuosina, mutta jaoimme paljon kipeitä asioita kumpikin elämästämme. Hänelle oli helppo puhua sellaisetkin asiat, joita ei muille halua/pysty puhumaan. Kaipaan häntä elämääni <3 Mutta nyt on vaan mentävä eteenpäin näin...Joskus ystävyyssuhteet vain särkyvät, tapahtuu jotain mikä rikkoo läheisenkin ystävyyden, anteeksianto tai pyyntö ei riitä korjaamaan tapahtunutta :( Onneksi lähelläni on kuitenkin paljon ihania ystäviä ja iki-ihanat sisarukset ja oma äiti <3

Mutta nyt ovelta kuuluu neitin iloinen tervehdys, joten tässäpä tämän hetken mietteitä, palailen taas mahdollisimman pian. Hyvää syksyn jatkoa <3