Loppiainen.Pakkasta -20 astetta. Takassa tuli. Koko perhe kotona. Odotan ystävääni käymään. Pyhät on ohi ja eilen jo palattiinkin arkeen ja ihan kiva oli jo aloittaa työt.

Miten hyvä minulla onkaan olla täällä kotona perheeni kanssa. Huolet ympäröivät monelta suunnalta, mutta kotona on silti hyvä olla. Miten onnellinen olenkaan siitä, että minulla on maailman ihanimmat ja rakastavat vanhemmat. Miten onnellinen olen myös siitä, että olen saanut syntyä isoon perheeseen, siitä että minulla on kaksi ihanaa isosiskoa ja kaksi ihanaa pikkuveljeä. He kaikki ovat minulle äärettömän rakkaita ja tärkeitä. Sisarukseni ja vanhempani ovat minun tukipilarini, he ovat parhaita ystäviäni. He ovat lasteni ja ystävieni lisäksi kaikkeni. En edes uskalla ajatella mitä elämäni olisi ilman heitä. Ja onneksi minun ei tarvitse sitä miettiäkään. Onneksi!!!

Perheen ja läheisteni ajatteleminen on myös vienyt ajatukseni lapsettomuuteen ja hoitojen kipeisiin vuosiin. Ne ovat aina osa minua. Ne eivät unohdu koskaan, vaan kulkevat aina rinnallani. Meidän taival päättyi sillä parhaalla mahdollisella tavalla. Halusin luovuttaa monta kertaa, mutta halusin myös mieheni saavan kokea isyyden onnen, joten jatkoin. Revin itseni kerta toisensa jälkeen sieltä uppoavasta suosta, keräsin pirstaleiksi särkyneet palaseni ja hammasta purren jatkoin. Onneksi. Paras palkinto niistä tuskan hetkistä istuu nyt takanani sohvalla ja laulaa kovalla äänellä" Vain elämää"-levyn tahdissa Samuli Edelmanin kanssa :"Päiväkodin lapset ovat pihalla taas, ne tuli leikkimään..." <3

Kaikilla tämä tuskainen tie ei kuitenkaan pääty yhtä onnellisesti. Ikävä kyllä. En toivoisi pahimmalle vihamiehellenikään sitä tuskaa ja ahdistusta, jota nämä hoidot ja pettymykset mukanaan toivat. Nyt kuitenkin kaksi läheistä ystävääni ovat samojen asioiden äärellä. Tai oikeastaan kolme ystävääni. Tämä kolmas kertoi muutama päivä sitten jo alkaneensa päästää irti haaveestaan olla joskus äiti. Hän ei ole parisuhteessa ja ikäkin alkaa muiden vaihtoehtojen kohdalla tulla vastaan. Surullista.

Toisen ystäväni kohdalla hoidot alkavat jo tässä kuussa. Clomeilla, niinkuin meilläkin silloin kauan aikaa sitten. Puhuimme pitkään joulun seutuun ja hän mietti vain sitä, miten jaksaisi kuuman kesän ison mahan kanssa, jos raskaus alkaisi heti. Hän oli niin ihanan luottavainen ja positiivinen. Ja niin tuossa vaiheessa kuuluu ollakin. Niin minäkin olin. Ei tätä tietä olisi muuten jaksanutkaan. Aijon kulkea hänen rinnallaan koko tämän matkan ja toivon koko sydämestäni, että he saavat kokea vanhemmuuden onnen.

Toisen ystäväni hoitotaipaleen aloitus ei ole ihan vielä ajankohtainen, mutta toivon, että hekin pääsisivät pian aloittamaan ja saisivat kokea sen maailman suurimman onnen. Ja aijon kulkea myös hänen rinnallaan.

Lähetän paljon voimia rakkaille ystävilleni <3

Omaa elämääni miettiessäni tulin siihen tulokseen, etten aijo lähteä sinne kouluun. En ainakaan nyt. Sen aika voi olla joskus tulevaisuudessa, mikäli elämäntilanteeni sen sallii...

HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA TEILLE KAIKILLE <3