Mä alan oikeesti olla ihan lopussa. Mä en tajua miten mä jaksan nousta viikonlopun negan jälkeen enää ikinä jaloilleni. Tällä hetkellä tuntuu taas siltä, etten edes halua nousta. Aina ennen on kuitenkin jossakin tulevaisuudessa ollut vielä "se yksi mahdollisuus", jota ajattelemalla olen jaksanut elää. Nyt sitä ei ole. Meidän kohtalo selviää lopullisesti lauantaiaamuna. "Uutena" oireena siis päänsärky, eipä se muuta tarvitsekkaan.

Miten paljon ihmiselle oikeasti voidaan heittää p*skaa niskaan? En enää usko sanontaan " et kenellekään ei anneta enemmän, kuin mitä hän jaksaa kantaa".

Eiliseen iltaan asti olo oli ihanan rauhallinen ja luulin, että kerrankin asiani ovat hyvin. Mutta yllätys,yllätys, taas kerran olin väärässä. Mä en oikeesti enää koskaan ajattele, et joku asia on hyvin, koska AINA sellasten ajatusten jälkeen sataa niskaan kaikkea kamalaa. Tällä kertaa taas omaan perheeseeni liittyvää, mutta en viitsi niitä täällä sen enempää selvitellä. Mutta kylläpä oli ihan tositosi lähellä, etten ajanut vielä ilta kymmeneltä ostamaan tupakkaa. Sen verran rankka ilta taas oli, mutta olen kyllä ylpeä itsestäni, että tupakat jäi polttamatta, lauantaina sitten voin istua rappusilla itkemässä vaikka kokopäivän savu korvista nousten

Mä en enää ymmärrä tän elämän tarkoitusta. Jos ja kun tämäkin hoito menee mönkään ja sitä myöten meidän ainoa toivomme, niin miksi ihmeessa kaiken muunkin paskan pitää tapahtua juuri nyt? Pitääkö "joku" mun elämää jonkunlaisena pilkanteon kohteena? Ei kyllä ole elämältä kovinkaan hyvää huumoria.

Siirtopäivänä lääkäri sanoi opiskelijatytöille alkiota laittaessaan, et "nyt me tehdään vauva". Sillon ajattelin, et niin kaunis lause, tosin ehkä sen olisi mielummin kuullut oman miehensä suusta, mutta sillähetkellä lääkärin sanomanakin se lause kuulosti hyvin kauniilta Aina on kaikki ollut juuri niinkuin oppikirjoissa sanotaan ja kuulema "erittäin otolliset paikat". Niimpä, voihan olla, et alkiot olisikin tarranneet kiinni ihan kenen muun kohtuun tahansa, mut kai mä oon jotenkin viallinen vaikkei sitä päällisin puolin lääkärit huomaakaan

Tällä hetkellä tuntuu, että mun voimavarani on nyt revitty äärirajoille, miten selviän viikonlopusta? Ei hajuakaan!