Tulin äidiksi vähän alle 23 vuotta sitten. Silloin elämääni astui myös ikävä vieras. Menettämisen pelko. Mitä vanhemmaksi lapseni kasvoivat, sitä suurempi pelko oli. Enhän pystynyt suojelemaan heitä enää koko ajan heidän oman reviirinsä laajetessa. Pelkäsin onnettomuuksia. Usein poikien ollessa ulkona kavereidensa kanssa, kuvittelin ovikellon soivan ja poliisin tuovan huonoja uutisia. Teini-ikä mopoineen oli pahinta aikaa. Olin varma,  että jotain kamalaa sattuu. Olihan kyseessä kaksi hyvinkin vauhdikasta poikaa. Paljon sattuikin, mutta ei onneksi sitä pahinta.

Huumemaailma toi pelkooni ihan uudet ulottuvuudet. Jotain sellaista, mitä ei voi kukaan muu ymmärtää, kuin samassa tilanteessa elävä. Se oli kauheaa aikaa. Usein vieläkin mietin miten selvisin siitä ajasta suurin piirtein järjissäni. Ehkä siksi, ettei ollut vaihtoehtoja.

Nyt tuo menettämisen pelko on laajentunut. Pelkään edelleen lasteni puolesta, mutta myös vanhempieni, sisarusteni, ystävieni ja itseni. Pelkään kaikkien tuttujen ja tuntemattomien puolesta. Pelkään tätä nykyistä maailmaa. Pelkään sinua korona ☹