Kesä alkaa lähestyä loppuaan, ensi viikolla ollaan jo syyskuussa. Viimeiset pari viikkoa onkin ollut ihanan lämmintä. Vettä ei ole satanut yhtään ja lämpötilakin on ollut joka päivä yli 20 astetta. Yöt ja aamut ovat olleet jo syksyisen viileitä, tänäkin aamuna taisi olla 8 astetta, kun herättiin. Ihanaa, että kuitenkin kesä tuli edes pariksi viikoksi :) Neiti on käynyt uimassa ehkä kymmenen kertaa. Itse peräti kolmesti ja hoitolastenkin kanssa on rannalle päästy pariin kertaan. Viimeksi tänä aamuna ja kyllä lapset nauttivat uimisesta ja taas söimme myös eväät läheisellä kalliolla. Elämän ihania, pieniä ilonaiheita.

Viikonloppuna päättyi myös kesätyöni siskoni perheen mökillä. Tällä kertaa sainkin mieheni, neitin ja koirankin mukaani. Kävimme sielläkin uimassa . Mökki on kyllä niin ihana ja ihanalla paikalla, että haluaisin mennä sinne viikonlopun viettoon syksyn aikana. Saa nähdä toteutuuko haaveeni.

Nuorempi poikani oli viikonloppuna festareilla Tampereella. Niinkuin oli viime vuonnakin. Ostin junaliput tällä kertaa jo valmiiksi, viime kerrasta viisastuneena latasin vanhan puhelimeni mukaan varalta, koska edellisellä kerralla älypuhelimen akku sanoi sopimuksen irti jo ensimmäisenä päivänä, eikä lataus mahdolisuutta tietenkään ollut. Silloin vaan piti luottaa ja toivoa, että poika on junassa josta olimme häntä asemalta hakemassa. Ja olihan hän :) Nyt sain varmistettua soittamalla hänen ehtineen junaan. Huokaisin helpotuksesta, kun juna lähti liikkeelle ja poika sen kyydissä. Vanhempi poikani meni häntä illalla asemalta hakemaan. Puoli tuntia junan ilmoitetun saapumisajan jälkeen selvisi, että lapseni on VÄÄRÄSSÄ junassa ja hetken päästä juna saapuu Ouluun. Iski paniikki, Ouluun on meiltä noin kolmesataa kilometriä. KOLMESATAA!!! Lapsella ei ollut enää yhtään rahaa jäljellä ja pankkikorttiakaan ei mukana ollut. Onneksi sentään se vanha puhelimen raato, että saimme edes tiedon olinpaikasta. Soitin hätäpäissäni poikien isälle. Tiedän hänen usein olevan Oulussa, mutta ei tietenkään tällä kertaa. Hän kuitenkin sai kaverinsa hakemaan lapsemme juna-asemalta, käyttämään hänet syömässä ja pitämään huolta siihen asti, että saamme hänet jotenkin kotiin. Seuraava juna olisi lähtenyt vasta seuraavana päivänä. Mutta mikäpä sen ihanampaa, kuin veljesrakkaus <3 Vanhempi poikani hyppäsi autonrattiin ja kävi yön aikana hakemassa pikkuveljensä takaisin kotiin, kuusisataa ajokilometriä mittarissa :) Neiti oli illan ajan tosi surullinen isoveljensä puolesta, itki sylissäni ja sanoi, että tuntuu surulliselta, kun veljellä on hätä :( Ja heti aamulla herätessään kysyi, onko pojat varmasti jo päässeet kotiin. Ihana huomata miten lämpimät välit kaikilla kolmella sisaruksella on <3 Tarina sai siis onnellisen lopun, vaikka säikäytti kyllä kunnolla ja vei yöunet siltä yöltä mennessään. Näin jälkikäteen ajateltuna tuntuu aika koomiselta ajatukselta, että 16-vuotias lapseni tosiaan haettiin juna-asemalta moottoripyöräkerholaisten toimesta, samoin nämä liivipukeiset miehet pitivät huolta lapsestani, ostivat ruokaa ja veivät mukanaan kerholle. Olen heille äärettömän kiitollinen, he ovat ihania ihmisiä, pelottavasta ulkonäöstään huolimatta ;)

Nyt nautitaan vielä muutama päivä tästä ihanasta lämmöstä ja auringonpaisteesta ja ehkäpä sitten aletaan valmistautua syksyn viettoon :)