Niin se vaan viikko vierähti nopeasti ja huomenna koittaa paluu arkeen. Neljä yötä on nyt neiti ollut ilman yösyömisiä ja täytyy kyllä ihmetellä miten helposti tämä kävikin. Kaksi ensimmäistä yötä hän siis nukkui isänsä kanssa ja kaksi seuraavaa minun. Yöt isän kanssa menivät todella hyvin, pientä vininää ja itkua aamuyöstä, mutta siihempä se sitten jäikin. Ensimmäinen yö minun kanssani oli jo hankalampi. Kolmeen asti ( luksusta!!! ) tyttö nukkui inahtamatta ja sitten heräsi kitesemään ja kun tajusi minun olevan siinä vieressä ( tai omassa sängyssäänhän neiti toki nukkuu, mutta sänky on meidän sängyn vieressä ) niin johan alkoi meteli. Hän puski minua päällään, kiskoi paidasta, liekö yritti etsiä evästään :) Tätä showta jatkui puoli kuuteen asti. Sitten hän nukahti. Viime yönä ensimmäinen herääminen oli kello 4, tunti edellistä yötä myöhempään ja meuhkaamista kesti vain 45 minuuttia. Vau!! Saapa nähdä millainen yö ensi yöstä tulee, mutta hyvillä mielin tässä mennään.

Lastenlääkärin soittoaika oli perjantaina. Labratulokset olimme jo itsekin saaneet kotiin ja muutama arvo niistä oli hieman koholla, mutta lääkärin mielestä viitearvojen pieni ylitys ei haittaa ja saattoi johtua alkavasta flunssasta. Allergiatesteissä ei ollut mitään poikkeavaa. Hyvä niin. Lääkäri arveli neidin heittäytyvän todella hankalaksi yöaikaan juuri minulle, koska ei isälleen sitä tehnyt. Varoitteli, että tyttö varmasti näyttää kaikki temppunsa ja käyttää ääntään ihan kunnolla ja hän kehoitti minua pysymään vahvana, etten siis sorru uudestaan yösyöttöihin. No, aika oikeassahan hän oli, tosin ei nuo kaksi yötä mitään katastrofeja ole olleet verrattuna meidän aijempiin öihin, mutta hankalampi neiti kyllä on minulle ollut kuin isälleen. Mutta en ole sortunut syöttelyihin, enkä sorru :)

Mietin viime viikolla taas paljon anoppiani. Puhuin äidilleni, että se on varmaan yksi syy minun ja mieheni jatkuvaan sotatilaan ja ajattelin pyytäväni häntä käymään lomamme jälkeen. No, äsken hän tuli ulkoilemaan tytön kanssa. Menin etsimään neitin vaatteita, jolloin tervehdin TIETYSTI anoppiani, sain vastaukseksi jotain hiljaista mutinaa, eikä hän edes katsonut minuun päin. Voi plääh, antaapa koko eukon taas olla. Mä en vaan voi käsittää tuonlaisia ihmisä, en voi, enkä edes halua! Ja neitihän ei sitten suostunut lähtemään hänen mukanaan ulos, vaan tuli kiireesti itkien minun luokseni. Minä siis olen syypää tähänkin, anopin mielestä. Vaikka on se minusta ihan ymmärrettävää, että neiti alkaa häntä vierastaa, kun näkee suunnilleen kerran kuukaudessa. No, tyttö meni sitten isänsä ja mummonsa kanssa ulos, parempi kai sekin kun ei olisi mennyt ollenkaan.

Muuten meille ei kuulu mitään ihmeellistä, pojat viettävät ensi viikolla syyslomaa. Olen saanut jotenkin sen kamalan asiankin sommiteltua ajatusmaailmaani ja eipä tässä jälleen kerran voi kuin uskoa ja luottaa lapseensa. Tuli mitä tuli. Nuorempi poikani on vähän väliä paikattavana terveyskeskuksessa, ensin murtui varvas ( taas, taisipa olla jo kolmas tai neljäs kerta ) ja sitten venähti sormi. Urheilu on vaarallista ;) Nyt hän aloitti uutena lajina sählyn ja kovasti on tykännyt. Tai uutena lajina ihan joukkueessa, sählyä hän aloitti pelaamaan jo muutaman vuoden ikäisenä äitini ja isäni silloin vetämässä sählykerhossa. Neiti puuhailee edelleen kaikkea aijemmissa kirjoituksissa mainitsemiani juttuja, paitsi ei leiki leluilla. Ne joutaisi vaikka varastoon. Lempipuuhia ovat "lorupussi" ja "laululaatikko", sekä kiipeäminen kissan kiipeilytelineeseen. Myös ihanat pehmokasvikset kiinnostavat kovasti. Ruokailut takkuaa edelleen, mutta ei taas niin paljon kuin ennen tuota kuumetautia. Saa nähdä muuttuuko ne helpommiksi nyt yösyönnin jäätyä pois. Toivossa on hyvä elää :) Uutena ihmettelyn aiheena on nyt ilmojen viiletessä tytön aina jääkylmät kädet ja jalat. Voihan kääk. Jos jollakin olisi hyviä ehdotuksia millä saan ne pysymään lämpimänä, niin mielellään otan ideaoita vastaan :)

Mieheni kanssa tämä viikko on mennyt yllättävän hyvin. Ensimmäiset päivät olivat ihan kamalia ja tuntui kauhealta ajatukselta olla yhtäaikaa lomalla, mutta siitä se vaan taas pikkuhiljaa lähti sujumaan. Mitään ei ongelmista puhuttu, mutta pääasia että ylipäätään jotain ollaan puhuttu, eikä vain önötetty hiljaa. Ja olen minä saanut yllättävän hyvin nyt nukuttuakin, eilen ja tänäänkin yli kahden tunnin päikkärit :)

Mutta nyt täytyy taas lopettaa ja soittaa ihanalle ystävälleni, ehkä saan vielä hetken puhua rauhassa ennen kuin neiti isänsä kanssa saapuu syömään :)