Kyllä on ollut pitkä viikko. Maanantaina lääkärikäynnillä selvisi, ettei jalassa onneksi ole murtumaa, mutta nivelsiteet olivat jotenkin pielessä nilkan kummaltakin puolelta. Saikkua napsahti koko viikko, plääh. Mutta ihan hyvä tietysti on ollut lepuuttaa jalkaa, on se nimittäin ollut ihan pirun kipeä ja on vieläkin. Siihen on tullut semmoinen ihmeellinen kipu, tuntuu kuin jalkapohjaan iskettäisiin vähän väliä sukkapuikko, joka menee luuhun asti ja kipu on niin kova, että kylmät väreet menee koko kropassa ja välillä kyyneleet tulevat silmiin. Tuleekohan tästä toimivaa jalkaa enää koskaan :(

Olen lukenut ja vaan maannut sohvassa. Pelannut neitin kanssa ja taas vaan maannut sohvassa. Ei ole minun juttuni ollenkaan. Eilen tulivat sitten tukilapset ja saa nähdä mitä jalasta on jäljellä, kun tänään mennään luistelemaan ( siis lapset luistelevat, en minä ) ja laskettelemaan ja makkaranpaistoon. Nyt saa sohvassa makoilu riittää, ensi viikolla minä aion olla töissä!

Uhmasin myös torstaina kaikkia sairasloma lakeja ja säädöksiä ja lähdin ratsastamaan. Mietin nimittäin hirveästi tapahtunutta ja ajattelin, etten kohta enää uskalla mennä hevosen selkään, jos tauosta tulee liian pitkä. Neiti oli vanhempieni luona hoidossa. Ratsastus sujui ihan hyvin, mutta kyllä minua pelotti. Koko ajan ajattelin, että entäs jos se hevonen vaikka säikähtää ja lähtee kamalaa vauhtia johonkin suuntaan, enkä saa sitä pysähtymään. Tarkkailin rintaremmiä ja kaikkia muitakin varusteita lähes hysteerisenä. Laukkaamisen jätin suosiolla väliin. Toivottavasti pelko lievenee ajan mittaan ja pystyn taas nauttimaan ratsastuksesta entiseen malliin. Illalla jalka oli tosi kipeä, mutta niin sen arvelinkin menevän. Huomenna menen ratsastamaan uudestaan, nyt on vaan pakko uskaltaa.

Mukavaa viikonloppua teille!