Koti on hiljainen.On ihan pimeää.Yksinäinen kynttilä lepattaa pöydällä.Tuulikellon hiljainen ääni kuuluu pihalta.Tukilapseni tuhisevat unten mailla yläkerrassa.Omat poikani ovat toinen kaverin luona yötä ja toinen vielä kavereiden kanssa ulkona.Mies töissä.Kissa kehrää hiljaisella äänellä sohvalla.Tämä hetki on niin kaunis.Minulla on niin paljon aihetta kiitollisuuteen.Ja olen minä kiitollinen.Olen tietenkin.Mutta olen vaan sairaan väsynyt.Väsynyt koko elämääni.

Vietimme ihanan illan.Kävimme vanhemman poikani kanssa vaateostoksilla.Hän on vähään tyytyväinen.Olimme katsomassa nuorimman poikani jalkapallon piirinmestaruusottelua,voitto tuli ja kultamitali.Kävimme leikkipuistossa ja vaan nautimme ihanasta yhdessä olosta.

Miksi minun on siis näin vaikea olla?Miksi nytkin kyyneleet valuvat pitkin poskia?Miksi haluaisin käpertyä peiton alle ja nukkua vaikka vuoden?Miksi en tunne minkäänlaista halua mihinkään,koko elämän haluni on kadonnut :( Minne ja miksi?

Muutamana yönä tällä viikolla valvoin monta tuntia miettien elämääni.Mietin haluanko elää elämäni näin,niinkuin nyt elän?En osaa vastata.se pelottaa.Ja ahdistaa.Ja itkettää.Vaadinko/toivonko elämältäni liikaa?Enkö osaa olla enää tyytyväinen mihinkään?Ehkä elämä on satuttanut minua jo liikaa.Ehkä tämä kaikki tosiaan on ollut liian raskasta.En tiedä.Enkä kyyneliltäni edes pysty enää ajattelemaan.

"Hyvää yötä,maailma.Hyvää yötä,maailma.Aamulla aurinko nousee taas..."