Vihdoinkin ennätin tähän koneelle. Neiti nukkuu päikkäreitä vaunuissaan ja hoitomuksu nukkuu myös. Pullataikinan tein juuri kohoamaan. Pakko tehdä kokoajan jotain, että pysyy hereillä.

Meidän yöt ovat olleet jo reilut pari viikkoa jotain ihan hirveää. Neiti nukkuu todella huonosti :/ Välillä itkee, välillä vänisee muuten, välillä seisoo ja istuu ja välillä valvoo muuten vaan. Ensin luulin sen johtuvan hampaasta. No, se hammas ei ole tullut vieläkään. Sitten ajattelin rokotuksien olevan syypää, mutta ei kai nekään näin kauaa voi häiritä??? Ja miksi vaan yöllä??? Sitten tuli se kuudes korvatulehdus, jonka kuuri jo loppuikin, mutta yöt vaan pysyy kamalina. Väsyttää jo ihan hurjasti. Viime yönä sain neitin nukahtamaan vasta kahdentoista maissa. Tai kyllä hän jossain ihme horroksessa oli jo yhdeksästä asti, mutta kokoajan itki/ känisi sinne puolille öin. Sitten heräsikin klo 4 ja VALVOI 6.30 asti. Argh!!! Puolen tunnin torkut otti sitten vielä ja eikun ylös. Nyt tosiaan jännään miten päikkärit menee. Takana jo vähän reilu tunti...Toivottavasti tämä olisi vaan joku ohimenevä kausi eikä pysyvä olotila :/

Tyttö on ruennut kiipeilemään jo kovasti. Yhtenä iltana hoksasi, että potan avulla pääsee lähes joka paikkaan. Niimpä hän raahasi pottaa ympäri kotia ja kiipesi sohvalle, keittiöntuolille, kirjahyllyyn ja voi sitä riemua :) Tosin sen jälkeen ei ole muistanut potan olemassaoloa ja ihan hyvä vaan :)

Uusia sanoja tulee melkein päivittäin. Nyt hän sanoo jo isoveljien nimet ja tänään kun kävimme moikkaamassa minun äitiäni hänen työpaikallaan, neiti rupatti koko matkan "Mummo, mummo" Ihana papupata <3 Kissaamme hän myös kutsuu nimeltä. Sanoo myös kukka, kakku ja kakka. Leipä, pii-paa ja Aku Ankka ;) En nyt muista mitä kaikkea olen jo tänne kirjoittanut, mutta siinä nyt ainakin joitakin uusimpia.

Minulla alkoikin viime viikolla myös työpalaverit ja tietenkin mieheni iltavuoro viikko :0 No, neiti menikin sitten mummon ( minun äitini ) luo hoitoon, edellisestä kerrasta olikin jo kulunut pitkä aika. Vähän tyttö jäi minun perääni itkemään, mutta hyvin olivat muuten pärjänneet. Ja tiesinhän minä, että kyllä he pärjäävät :) En tosin juuri muista mitä palaverissa puhuttiin, en miettinyt neitiä vaan olin niin hurjan väsynyt, että täytyi taistella tosissaan etten nukahtanut siihen penkkiin. Vissiin ei mitään kovin mielenkiintoisia aiheita ;) Täytyy nyt viedä neitiä mummolaan hoitoon vähän useammin, kun on alkuun päästy :)

Ja sitten aiheeseen anoppi...No, eipä siinä kyllä mitään kertomista ole. Ei olla nähty kohta 3,5 viikkoon, eikä siis tietysti juteltukaan. Luulin, että hän tulisi viikonloppuna käymään, mutta eipä näkynyt. En tiedä edelleenkään miten tässä pitäisi toimia vai annanko vaan asian olla näin? En vaan saa itseäni soittamaan hänelle. Enkä tiedä edes haluaisinko. Toki järki sanoo, että kyllähän tässä pitäisi jonkinlainen sopu aikaan saada, mutta taitaa olla liian korkea kynnys rueta ottamaan häneen yhteyttä. Ehkä helpointa olisi puhua hänelle jos hän tulisi käymään. Mutta hän taitaa olla valintansa tehnyt, eikä varmaan näyttäydy meillä koskaan, ainakaan silloin kun minä olen kotona. Vaikea tilanne. 

Mieheni kanssa emme voi puhua aiheesta yhtään mitään. Jos jompikumpi edes mainitsee kyseisen ihmisen, vaikka ihan muussa yhteydessä, niin alkaa sota. Jotenkin kumpikin ollaan heti tosi hyökkääviä ja puolustetaan sitä omaa mielipidettä. Joten parempi sitten olla puhumatta lainkaan. Vai onko? Kai neitikin ihmettelee minne toinen mummoista katosi ja pitäisi ihan hänen vuokseen tehdä asialle jotain. Mutta mitä? En tiedä saadaanko tätä tilannetta koskaan muuttumaan. Se jää nähtäväksi...

Nyt pullien kimppuun, lupaan päivittää kuulumisia jatkossa edes vähän useammin :)