Kirjoittelu on taas jäänyt vähemmälle, harmittaa kun ei oikein ole mitään kirjoittamista ja silti tekisi mieli kirjoittaa. Hmmm. Mutta yritän nyt saada jotain aikaiseksi.

Muutaman päivän ajan on taas pitkästä aikaa ollut vähän masentava olo, syynkin tiedän, mutta en viitsi siitä täällä sen enempää jauhaa. Muuten elämä menee ihan entisen mallin mukaan, töitä, perhettä, tukilapsia, telkkarinkatsomista, ihania ystäviä, pitkiä puheluita, ulkoilua kirpeässä syyssäässä, kotihommia ja ihan vaan elämästä nauttimista. Mukavaahan tämä tällainen on, sitä en kiellä. Tosin kotoa lähteminen on taas ollut hankalaa, ei mitään paniikinomaista, mutta kotona vaan on niin hyvä olla, etten töiden jälkeen haluaisi liikkua mihinkään. Ja vähän on huono omatunto, kun en ole selvinnyt useista pyynnöistä huolimatta käymään ystävieni luona. Tänään yritän korjata asian ja käydä edes yhden ystäväni luona. Töiden jälkeen on pakko lähteä liikkeelle, kun on alkusammutuskoulutus, joten ehkäpä sillä reissulla päädyn ystäväni kahvipöytään :)

Maanantaina sain ihania yllätysvieraita, siskoni tytön ja hänen vajaa kuuden viikon ikäisen prinsessansa <3 Oli ihana nähdä heitä ja jutella kaikesta mahdollisesta. Mieleeni nousi vahvasti neitin vauva-aika ja myös poikien vauva-ajat, varsinkin esikoiseni ja se miten yksin sitä oikeasti tunsi olevansa pienen vauvan kanssa,vaikka oli mies, ihanat vanhemmat, sisarukset ja ystävät. Se miten tärkeää oli aikuisten seura ja tuki, kun kasvatti pientä nyyttiä ensimmäistä kertaa elämässään. Kaikki oli uutta ja pelottavaa. Se pieni ihminen oli täysin riippuvainen minusta ja miten paljon sitä pelkäsikään tekevänsä jotain väärin. Nämä samat ajatukset olivat paljon läsnä myös neitin syntymän jälkeen, edellisestä vauva-arjesta kun oli kulunut jo niin pitkä aika. Siskoni tyttö oli silminnähden yhtä peloissaan ja hämmentynyt pienen vauvansa kanssa, kuin minä aikanaan. Vaikka hienosti hän toki vastasi vauvansa tarpeisiin, mutta se epävarmuus, uuden roolin omaksuminen äitinä ja pienen ihmisen elämästä vastuussa oleminen tuntuikin olevan vahvasti läsnä. Hän on aika yksin uudessa elämäntilanteessaan , mies tekee pitkiä työvuoroja ja sukulaiset asuvat eri paikkakunnalla, kavereilla ei taida vielä paljon lapsia olla. Kumpa hän saisi tarvitsemaansa tukea vauvansa kanssa, silloin äitiyskin on paljon helpompaa.

Home sweet home. Oma koti on paras ja rakkain paikka. Siellä ihmisten kuuluu voida hyvin, tuntea olevansa tärkeä ja rakastettu. Sen on oltava se turvapaikka elämän kovimmissakin myrskyissä. Oma koti kullan kallis. Home sweet home. Se on saanut myös toisenlaisen näkökannan ainakin sisäilma- / homesairaiden elämässä. Home. Tuo pirullinen ja hiljainen "tappaja". Yksi hyvä ystäväni on sisäilmasairas. Ja kemikaaliyliherkkä. Ja ties mitä. Ymmärrän, että home sairastuttaa, se ei ole terveellistä kenellekään, mutta kaikkea en silti ymmärrä, enkä edes halua ymmärtää. Kuulun kyseiseen ryhmään facebookissa ja olen järkyttynyt lukemastani!!! Kaikki, siis aivan kaikki elämään kuuluvat asiat, siis ainakin ne negatiiviset , liittyvät homerakennuksiin ja huonoon sisäilmaan. Onko näin? Uskallan olla eri mieltä ja vastata, että ei ole. Luin kyseisestä ryhmästä miten siellä ihmeteltiin esim. Sinapin tai hampurilaisen himoa raskausaikana. Minusta raskauteen kuuluu usein omituisia himoja ja haluja, mutta ei, ryhmän mukaan olen täysin väärässä ja kyse on vaan homekodista, joka himot aiheuttaa, ei mistään raskauteen liittyvästä. Itse olen syönyt kaikissa kolmessa raskaudessani purkki tolkulla perunajauhoja ;) Mistähän homeesta se kertoo? Kaikissa raskauksissa koti on ollut eri, joten huonoa tuuria on, että kaikki kotini ovat pahasti saastuneita. Menkkakivut, liian kuuma, liian kylmä, hetkellinen kutina vaikka varpaassa, kipu leikkauksen jälkeen, mahatauti, ummetus, ripuli, kiukkuinen vauva tai vaikka teini, helppohoitoinen vauva, siis ihan kaikki johtuu vain ja ainoastaan siitä, että asut tai työskentelet hometalossa. Tuntuu ihan käsittämättömältä. Eivätkö sairastuneet itse enää näe muuta kuin sairautensa ja siksi liittävät kaiken siihen? Välillä tosiaan tuntuu, että vikaa on myös siellä korvien välissä. En vähättele heidän sairauttaan tai oireitaan, mutta uskon vahvasti siihen, että esimerkiksi joskus ihmisellä voi olla flunssa, siis ihan tavallinen flunssa, vaikkei hometalossa asuisikaan. Tai että joskus kun olet pahalla tuulella ja tekisi mieli vaan karjua kurkkusuorana jokaiselle vastaantulevalle ihmiselle, ei automaattisesti tarkoita sitä, että kotonasi jyllää kunnon homepommi. Välillä on todella vaikea hillitä sanojaan ystävääni kuunnellessa, muutaman kerran olen sanonut hänelle oman mielipiteeni ja selvästi loukannut häntä, tahtomattani. En vaan aina jaksaisi kuulla homekodistani, kun kerron hänelle jotain elämästäni. Nykyään tuntuu että jätän mieluummin kertomatta kaikki poikkeamat elämästäni, kuten vaikka päänsärkyni, jonkun väsyneen päivän tai huonosti nukutun yön. En vaan joka kerta halua kuulla huonosta kodistani, minun turvasatamastani, paikasta jossa me voimme, niinkuin kaikki muut ystävänikin, tätä yhtä lukuunottamatta, hyvin, ilman mitään homeoireita. 

Näin minä siis ajattelen aiheesta noin yleensä, mutta, myös tässäkin asiassa on se toinen puoli. Olen tosiaan lukenut ja kuunnellut aiheesta kauan ja paljon ja toki oma mielikin aina nykyään ensin ajattelee, että johtuukohan jokin asia homeesta, sisäilmanmyrkyistä. Ystäväni on sanonut, että diabetes voi johtua hometalosta. Sehän puhkesi esikoiselleni aivan yllättäin reilut pari vuotta sitten. Lääkärit eivät vahvista tätä väitettä. Nuorempi poikani sairasti vuodenvaihteessa keuhkokuumeen ja nyt toistamiseen alkusyksystä. Sekin voi johtua samasta asiasta. Itse kärsin vuosi sitten kuukausia kestävistä järkyttävistä vatsaoireista, myös ne selittyisivät homealtistuksella. Kuten myös kovat selittämättömät päänsärkyni, pari vuotta sitten vaivanneet nivelkivut löytyvät myös homeoireiden listalta. Home ja sisäilmamyrkyt lisäävät myös raskaaksitulon mahdollisuuksia, siksikö meitä lapsettomuushoitoihin joutuvia on nykyään niin paljon, koska asumme ja työskentelemme hometaloissa?  Mutta niinkuin jo totesin, sieltä listalta löytyy kyllä kaikki muutkin oireet ja jopa oireettomuudet. Haluan uskoa, että oma kotini on puhdas. Terve. Ainakin sellainen, joka ei sairastuta ja jossa voimme elää. Mutta silti tieto lisää tuskaa ja aina välillä haluaisin asiaan varmuuden. Olen jopa pari kertaa soittanut homekoirayhdistykseen, mutta perunut varaukseni myöhemmin. Ystäväni on myös sanonut, että kotonani ei välttämättä ole mitään muuta vikaa, kuin edellisestä kodistani, joka tosiaan oli aikamoinen homeloukku, tuodut tavarat, jotka ovat tietysti saastuneet ja voivat aiheuttaa hänessä oireita. Sisäilmatutkimukset ja homekoirat olisivat meidän kohdalla siis kenties pelkkää rahantuhlausta, mikäli emme ennen tutkimuksia tyhjentäisi koko omaisuuttamme pihalle. Siihen emme ryhdy. Ehkä vaan jatkamme elämää näin, uskoen ja luottaen, että kotimme on edelleenkin se paras paikka ainakin meille. Ja jo se, että ihmeelliset edellä mainitut oireet häviävät aina tulematta takaisin, antaa uskoa siihen, että koti kelpaa meille. Niinkuin myös täällä hoidossa oleville lapsille, jotka sairastavat äärettömän harvoin. Eikä me itsekään usein olla flunssaisia. En tiedä miksi aiheesta kirjoitin, jotenkin se kuitenkin helpotti oloani. Home sweet home. Pysy koti rakas meille hyvänä <3