Tipaton tammikuu.( Niinkuin jo kymmenen vuotta ja kaikki kuukaudet sitä ovat olleet ) . Helvetillinen helmikuu. Murheiden maaliskuu.

Voi kurjuus miten kamala kuukausi tämä onkaan ollut. Varmasti elämäni pahin. Surua, tuskaa, itkua, huolta, pettymystä, ahdistusta, valvottuja öitä ja pelkoa. Kaikkea sitä tämä maaliskuu on elämääni tuonut.

Olen itkenyt enemmän kuin koskaan. Nukkunut öisin muutaman hullun tunnin Melatoniinin avulla. Pelännyt kuollakseni joka kerta, kun puhelin soi. Puhunut ystävieni ja läheisteni kanssa ja jälleen kerran itkenyt. Viimeisimpänä hätähuutona otin yhteyttä poikien isään ja pyysin, että tapaisimme kasvotusten ja ihan kahdestaan heti kun vaan mahdollista. Emme ole tavanneet kahdestaan vuosikausiin. Hän asuu Oulussa, joten ihan helposti tapaaminen ei onnistu, mutta hän lupasi tulla tapaamaan minua heti, kun töiltään pystyy. Ja eilen se tapaaminen sitten oli. Jätin tukilapset mieheni kanssa kotiin ja ajoin läheiselle huoltoasemalle. Kerroin asiani ja poikien isä itki. Ja niin itkin minäkin. Puhuimme pitkään. Halasimme useaan kertaan ja taas itkimme. Tuntui uskomattoman hyvältä puhua hänen kanssaan. Jotenkin hirveän helpottavalta. Hän on maailman paras isä juuri meidän pojille. Sovimme, että soittelemme jo pääsiäisen aikaan. Nyt tarvitaan meitä kumpaakin ja juuri me, poikien vanhemmat, voimme auttaa rakkaita lapsiamme. Ja sen me totisesti aiomme tehdä. Yhdessä. Meillä on maailman rakkaimmat yhteiset pojat ja huoli heistä koskettaa meitä molempia. Tiedän, etteivät pojat ehkä ilahdu tästä tapaamisesta, mutta uskon heidän ymmärtävän huoleni määrän ja myös sen, että tarvitsen tähän tilanteeseen kaiken mahdollisen tuen pysyäkseni itse edes jotenkin järjissäni. Viimeisimmästä huoleni aiheesta en ole edelleenkään puhunut kenenkään muun kanssa. En yksinkertaisesti ole pystynyt huolestuttamaan läheisiäni uudestaan :(

Viime yö meni unien osalta täysin pieleen. Nukuin ensin 2 tuntia, jonka jälkeen valvoin 4 tuntia vain miettien ja kelaten kaikkea tapahtunutta. Nukahdin vielä tunniksi ja heräsin armottomaan päänsärkyyn. Ihana päivä siis tiedossa viiden lapsen kanssa.

Tämän kuukauden minä tulen ikävä kyllä muistamaan koko loppu elämäni. Ja tästä vasta alkaa meidän yhteinen taistelumme elämän kurjuuttu vastaan.